Onkohan tämä migreeniä vai jotain muuta? Kohtaus alkaa yleensä niin, että näkökenttä ikäänkuin kapenee, ja vasemman käden sormet alkaa puutua, sitten toinen puoli naamasta. tässä vaiheessa puhekyky menee, tulee tilapäinen afasia, mikä on melkoisen pelottavaa. Sitten puutuminen siirtyy koko naamaan ja toiseen käteen, päätä alkaa särkeä ja oksettaa. parissa kolmessa tunnissa kohtaus menee ohi. Näitä kohtauksia on ollut kymmenvuotiaasta asti, pahimmillaan lähes kuukausittain mutta nyt vanhemmiten enää hyvä jos yks tai kaks vuodessa.
Migreeniä vai ei?
2
239
Vastaukset
- miggerii
Hyvin todennäköisesti on migreeniä, aivorunkoperäistä. Itselläni moinen vaiva, tosin kuvaamiasi oireita pahempana, on myös ollut ihan murrosikäisestä, mutta nyt vanhentuneena ohi vaihdevuosien, on kohtauksia ollut kop-koputan puuta todella harvoin.
- ETuulia
Joo, migreeniä on. Itselläni huononee ensin näkö ja vaikka heti sen jälkeen otan Miranax lääkkeen niin vähän ajan päästä toinen käsistäni puutuu ja sitten osa kasvoista ja puheon vaivalloista sekä ei meinaa löytää sanoja. Lääkitys on kuitenkin sen verran hyvä, että itse päänsärkyä ei tule. Kannattaa kuitenkin käydä lääkärissä. Minulle tehtiin vuosia sitten varalta viipalekuvaus siltä varalta että syy olisi jossain muualla. Vaivat alkoivat vasta vaihdevuosi-iässä nuorempana tätä vaivaa ei ole ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213650
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt513383Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka523066Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222859Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1351379