Miksinäin

Aivan kästtämättön tilanne suomen painissa ! Kotimaan kisoissa ei kilpailla miehssä ollaan niin isoa miestä ja olevinaan että kilpaillaan vain FILA kisoissa ja joskus jopa SM kisoissa. Kyllä painiliitonlla pitäis olla munaa vaatia mies ja junioripainijoiden kilpailemisen pakotamisen äärimmäisyykissä ellei muuten toimi.
Tämähän on ihan naurettavaa että ollaan kuin maailman mestareita vaikkei ole saavutettu vielä mitään. Enemmän poikkeus kui sääntö on se että ei kisata kun saavutetaan aikuisikä (ei kuitenkaan aimuiseksi näytä kukaan kasvaneen). Tuloksessa se näkyykin tuo painimattomuus kun pää jää vetävän käteen.
27432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

alueet keräili loppuvuonna 2011 kannatuslappuja seuroilta sellaaseen adressiin jossa alue-ja nuorisovaliokunta esitti liiton säänövaliokunnalle että aluekisat olisi pakollisii junnu ja kadetti painijoille et saisi kisaluvan SM:iin.

onko siitä kuulunu mitään ainakin aluepäällikkö sano että on menny sääntövaliokuntaan jo ehdotus

Äänestä
  • Ja kun ei menny läpi/tai ehditty käsitellä, niin jotkut protestoivat jättämällä kisat kokonaan väliin. Meniköhän suunnilleen näin ?

    Äänestä

mene itse painimaan älä winetä täällä, kyllä kai painija itse päättää painiiko jossain korvessa jossa ei edes nettiä osata käyttää, ei kato oikeen huvita lähteä kun ei tiedä tuleeko kukaan.

Äänestä

???? heitä jokunen nimi.

Äänestä
  • on selkeästi osoitettu jollekin tietylle, sen verran tarkkaan on seurattu kisailua näköjään, eipä ole taaskaan vaikeaa arvata mistä ilmansuunnasta viesti on peräisin...

    Äänestä

  • Heh, aloitushan kirjoitti:

    on selkeästi osoitettu jollekin tietylle, sen verran tarkkaan on seurattu kisailua näköjään, eipä ole taaskaan vaikeaa arvata mistä ilmansuunnasta viesti on peräisin...

    kinaamaan sun kanssa netissä? voi höh ku tylsää.

    Äänestä

  • eikö kukaa innostu kirjoitti:

    Mitä kinattavaa sinä asiassa näet??

    Äänestä

  • eikö kukaa innostu kirjoitti:

    kinaamaan sun kanssa netissä? voi höh ku tylsää.

    aloitus viestihä on pelkkää VITT:UILUA menis tana apina ite painimaa ja hoitelis vaa omat hommat 3===0

    Äänestä

  • ämpäri ruma kirjoitti:

    aloitus viestihä on pelkkää VITT:UILUA menis tana apina ite painimaa ja hoitelis vaa omat hommat 3===0

    kaikki on pelkkää v*ttuilua jos sen niin ottaa. viisas pääsee vähemmällä.

    Äänestä

  • tässä maailmassa kirjoitti:

    kaikki on pelkkää v*ttuilua jos sen niin ottaa. viisas pääsee vähemmällä.

    ottaa jotenki muute? tietenkää siit ei pidä välittää mut viduiluu se silti o välitti eli ei

    Äänestä

  • Voiko tuon aloitukse kirjoitti:

    ottaa jotenki muute? tietenkää siit ei pidä välittää mut viduiluu se silti o välitti eli ei

    että siinä vi*tuiltiin. joku voi sanoa että siinä sanottiin vain totuus. meitä on moneksi. ja yleensä se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • joku voi väittää kirjoitti:

    pelle, tuollasia aaseja ku sä ei painissa tarvita

    oot kyllä melkonen koira peräseinäjoen pelle

    Äänestä

  • joku voi väittää kirjoitti:

    että siinä vi*tuiltiin. joku voi sanoa että siinä sanottiin vain totuus. meitä on moneksi. ja yleensä se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Niin, no mikä kalahdus se sinut pistää täällä puolustelemaan aloittajaa :DDD

    taidat olla se "koira" :DD

    Äänestä

  • Spp tex kirjoitti:

    Niin, no mikä kalahdus se sinut pistää täällä puolustelemaan aloittajaa :DDD

    taidat olla se "koira" :DD

    Mun mielestä pitääs laittaa nää muutama kirjoittelia (jotka tänne näitä tyhjänpäiväsiä asioita koko ajan kirjoottaa ja haukkuvat ketä milloinkin.) matolle samaan aikaan. Saisivat sielä ratkaasta ongelmansa. Tympii tulla kattoo tänne, et onkohan jotaki "järkevää" kirjoiteltu. Aina tuloo vastaa joku ongelma. En tiedä Mistä Jengillä piisaa edes virta täälä haukkumisee.. Saisivat kirjotella omalla nimellää. Niin sais sit kisapaikalla osotella, et tuola tuo suomi24-pelle menee.

    Ps. Kirjotan tänne ensimmäistä kertaa.

    Äänestä

  • Kisaileva painija kirjoitti:

    Mitä mieltä olet muuten aloitus viestistä? asiallinenko? voisi kans laittaa nimensä kun alkaa painijoita haukkuun.

    Vois sitten kisapaikalla jutella siitä "niin isoa miestä olemisesta".

    Äänestä

  • Kisaileva painija kirjoitti:

    Mun mielestä pitääs laittaa nää muutama kirjoittelia (jotka tänne näitä tyhjänpäiväsiä asioita koko ajan kirjoottaa ja haukkuvat ketä milloinkin.) matolle samaan aikaan. Saisivat sielä ratkaasta ongelmansa. Tympii tulla kattoo tänne, et onkohan jotaki "järkevää" kirjoiteltu. Aina tuloo vastaa joku ongelma. En tiedä Mistä Jengillä piisaa edes virta täälä haukkumisee.. Saisivat kirjotella omalla nimellää. Niin sais sit kisapaikalla osotella, et tuola tuo suomi24-pelle menee.

    Ps. Kirjotan tänne ensimmäistä kertaa.

    Roikut täällä kokoajan ja kirjoittelet sontaa, nyt esiinnyt kisailevana painijana joka muka kirjoittaa ekaa kertaa tänne..JA PJASKAT tuossa ylempänäkin on ainakin 4 sun viestiäsi.

    ps. Olet aika psyko

    Äänestä

  • Älä selitä kirjoitti:

    Roikut täällä kokoajan ja kirjoittelet sontaa, nyt esiinnyt kisailevana painijana joka muka kirjoittaa ekaa kertaa tänne..JA PJASKAT tuossa ylempänäkin on ainakin 4 sun viestiäsi.

    ps. Olet aika psyko

    Niin siis tätä mä tarkotin.... Usein täällä kyllä käyn nauramas :)
    Ja on tuo kisaaminen Suomi-cupin myötä jo pikkusen piristyny. Osanottajia on ollu jopa sellasiski kisois joilla ei oo netis ilmottautujia. Itse aijon kyllä kiertää niin paljon ku vaan pystyy. Mä luulen et osa painijoista ei ei vaan yksinkertasesti jaksa lähteä kisaamaan rankan reenniviikon jälkeen aina -> Pelko että tulee tappio voi painaa mielessä..
    ps. Toista kertaa kirjotan ;)

    Äänestä

  • Kilpaileva PAINIJA kirjoitti:

    kipeenä. Sekään ei tietenkään ole painijoille sallittua aloittajan mielestä.

    Äänestä

Tarvitseeko aluemestaruuskisoja enää?
Miehet ja juniorit eivät ainakaan tarvitse.
Enemmän siellä on painijoita ikäkausisarjoissa kuin aluemest. sarjoissa. Katson myös alle 17-v sarjan osallistujista suuren osan olevan ikäkausitasolla.
Suomi-cupin ja FILA:n alla olevat kisat ratkaisevat kyllä alueen paremmuudetkin ilman pakko-aluekisoja ilman osallistujia. SM-kisat mukaan lukien. Joukkuekisaan edustajat osannee aluevalmentaja näiden perusteella valita.

Joskus on päästettävä vanhasta irti, tässä olisi sen paikka ilman muuta.

Äänestä
  • "Joskus on päästettävä vanhasta irti, tässä olisi sen paikka ilman muuta. " Siinäpä se oli melko ytimekkäästi tiivistetty suomalaisen painin tilanne. Meillä tehdään liian paljon asioita perinteisen mallin mukaan. Ei olla valmiita uusiutumaan, vaan pidetään sitkeästi kiinni tavasta tehdä kaikki niin kuin aina ennenkin.

    aluemestaruuskisat nykymuodossaan ovat etenkin miesten ja junnujen osalta tulleet tiensä päähän. Valitettavasti meidän miespainijoiden määrä on niin pieni, ettei niillä määrillä saada järjestettyä viisiä aluemestaruuspaineja yhtä aikaa. Ei tainnut olla lauantaina montaa sarjaa, joissa olisi kolme ollut kolme painijaa vaikka miehiä ja junnuja oli osalla alueista yhdistelty?

    Sen sijaan kadettien osalta ainakin paperilla näyttäisi olleen ihan kelpo sarjoja. Toki tänä ikäkausisarjojen luvattuna aikana on aina osa kisailevasta porukasta, jotka pelkäävät isoja ikäeroja, kun ikäraja on vain 17 vuotta. Toisaalta hyvin harvoin olen nähnyt 38-kilon sarjassa kenenkään 17 vuotiaan painivan.

    jos aluemestaruuskisojen arvoa halutaan kehittää, niin minusta niihin osallistuminen voisi olla ehto SM-kisoihin ilmoittamiselle kadettien kohdalta. Tietenkin siitä melkoinen lääkärintodistusrumba voisi seurata, sillä eihän sairaana tai loukkaantuneena kukaan voi eikä saa painia.
    Ehkä parempi olisi miettiä porkkanaa? kisojen kovatasoisimman sarjan voittajalle maksettaisiin alueen rahoista stipendi, jonka voisi käyttää osallistumiseen Himberg-haastajien leirille tai varsinaisen Himbergin leirille? Mutta siinähän taas nousisi ongelmaksi se, että jos kovatasoisimman sarjan voittaja ei olekaan meidän poika...
    miesten aluemestaruuskilpailuista olen siis valmis luopumaan. Eikä niihin missään nimessä saa ketään pakottaa, vitutuskäyrää voi seurojen ja painijoiden parissa nostaa muutenkin.

    Äänestä

  • - pekka - kirjoitti:

    "Joskus on päästettävä vanhasta irti, tässä olisi sen paikka ilman muuta. " Siinäpä se oli melko ytimekkäästi tiivistetty suomalaisen painin tilanne. Meillä tehdään liian paljon asioita perinteisen mallin mukaan. Ei olla valmiita uusiutumaan, vaan pidetään sitkeästi kiinni tavasta tehdä kaikki niin kuin aina ennenkin.

    aluemestaruuskisat nykymuodossaan ovat etenkin miesten ja junnujen osalta tulleet tiensä päähän. Valitettavasti meidän miespainijoiden määrä on niin pieni, ettei niillä määrillä saada järjestettyä viisiä aluemestaruuspaineja yhtä aikaa. Ei tainnut olla lauantaina montaa sarjaa, joissa olisi kolme ollut kolme painijaa vaikka miehiä ja junnuja oli osalla alueista yhdistelty?

    Sen sijaan kadettien osalta ainakin paperilla näyttäisi olleen ihan kelpo sarjoja. Toki tänä ikäkausisarjojen luvattuna aikana on aina osa kisailevasta porukasta, jotka pelkäävät isoja ikäeroja, kun ikäraja on vain 17 vuotta. Toisaalta hyvin harvoin olen nähnyt 38-kilon sarjassa kenenkään 17 vuotiaan painivan.

    jos aluemestaruuskisojen arvoa halutaan kehittää, niin minusta niihin osallistuminen voisi olla ehto SM-kisoihin ilmoittamiselle kadettien kohdalta. Tietenkin siitä melkoinen lääkärintodistusrumba voisi seurata, sillä eihän sairaana tai loukkaantuneena kukaan voi eikä saa painia.
    Ehkä parempi olisi miettiä porkkanaa? kisojen kovatasoisimman sarjan voittajalle maksettaisiin alueen rahoista stipendi, jonka voisi käyttää osallistumiseen Himberg-haastajien leirille tai varsinaisen Himbergin leirille? Mutta siinähän taas nousisi ongelmaksi se, että jos kovatasoisimman sarjan voittaja ei olekaan meidän poika...
    miesten aluemestaruuskilpailuista olen siis valmis luopumaan. Eikä niihin missään nimessä saa ketään pakottaa, vitutuskäyrää voi seurojen ja painijoiden parissa nostaa muutenkin.

    unohdetaan aluemestaruudet ja piirinmestaruudet. miehille ja junioreille paras kilpailusarja kotimaassa on Suomi cup. mallia Peräseinäjoelta: pojat ja tytöt painii ensin päivällä. miehet tiiviinä ja lyhyenä iltakilpailuna 2-3 tunnissa läpi. yleisö VIIHTYY ja painijat myös kun ei tarvitse kisapaikalla koko päivää olla läsnä. suomi Cupin punnitus voisi olla säännöissä esim välillä klo 14-17. keräisi enemmän pitkän matkalaisia.

    Äänestä

  • yksi ehdotus kirjoitti:

    Välitä tämä ajatus Suomi Cupin työryhmälle. Ketä siihen nyt kuuluikaan?

    Äänestä

sai painia max -95 syntyneet, olisiko se jo karsinut tänä vuonna yläpäästä?

Äänestä

Lopettamaan?

No pakottamalla.

No pakotetaan painijat painimaan.Kohta siellä ei ole painijoita missään.

Äänestä
  • ei kisaa kotimaassa kun ns. pakollisen SM-kisan ylisarjassa / omassa että saisi lipun jonnekin matkalle.

    jos on pakko kisata välillä, sen voi tehdä vain jossakin kivassa ulkomaassa

    on se hienoa käydä edustamassa ja hävitä aina se eka matsi. AINA.

    Ne harvat vanhanaikaiset VK:T jne jotka kisaa kotimaassa läpi kauden näkyy VOITTAVAN enemmän kun yhden ottelun ulkomailla.

    Äänestä

  • NYKYPAINIJA suomesta kirjoitti:

    ei kisaa kotimaassa kun ns. pakollisen SM-kisan ylisarjassa / omassa että saisi lipun jonnekin matkalle.

    jos on pakko kisata välillä, sen voi tehdä vain jossakin kivassa ulkomaassa

    on se hienoa käydä edustamassa ja hävitä aina se eka matsi. AINA.

    Ne harvat vanhanaikaiset VK:T jne jotka kisaa kotimaassa läpi kauden näkyy VOITTAVAN enemmän kun yhden ottelun ulkomailla.

    suomen cupin ja etenkin siihen liittyvien rahapalkkioiden kautta on ollut huomattavissa kiinnostuksen lisääntymistä suomen kisoja kohtaan. saako se voittaja nyt 5000 euroa ja muutkin kärkimiehet tonneja.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    Ei paljon oo kiinnostusta lisännyt, Mannin matsesissa vain 20 miespainijaa muut poikasia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rhjnl kirjoitti:

Aivan kästtämättön tilanne suomen painissa ! Kotimaan kisoissa ei kilpailla miehssä ollaan niin isoa miestä ja olevinaan että kilpaillaan vain FILA kisoissa ja joskus jopa SM kisoissa. Kyllä painiliitonlla pitäis olla munaa vaatia mies ja junioripainijoiden kilpailemisen pakotamisen äärimmäisyykissä ellei muuten toimi.
Tämähän on ihan naurettavaa että ollaan kuin maailman mestareita vaikkei ole saavutettu vielä mitään. Enemmän poikkeus kui sääntö on se että ei kisata kun saavutetaan aikuisikä (ei kuitenkaan aimuiseksi näytä kukaan kasvaneen). Tuloksessa se näkyykin tuo painimattomuus kun pää jää vetävän käteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu