Islamin hedelmät ....

5258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...kun kuulut uskontoon jonka puu on läpimätä satoine miljoonine uhreineen. Se on jo ennen Islamia haudattu miljoonien vähemmistö-kristittyjen vereen, jotka ei hyväksyneet kolminaisuus-oppia tai Jeesuksen jumaluutta (mm. aerolaiset germaanit ja L-Idän/P-Afrikan alkukirkkojen perilliset), näiden nykyisten kristittyjen toimesta.

Niin se vain on, kun Rooma tuhosi Jerusalemin ja lähes tuhosi alkukirkon jättäen Eurooppaan levinneen Paavalin pakana-kirkon hallitsevaksi, se varmisti että Eurooppa tulee aina pysymäänkin pakanallisena. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Kyllä, alkukirkossa tapahtui asioita jotka johtivat katolisen kirkon syntymään, mutta kun uskontokunta sinänsä ei ollut yksin syypää vaan Rooman keisarit sekaantuivat kristikunnan asioihin. Miten luulet, että kristinuskosta tuli äkkiä Rooman valtion uskonto? aivan niin, Keisarin poliittisella päätöksellä.

    Jos jengi olisi seurannut Jeesusta niin kristikunta olisi kehittynyt vallan toiseen suuntaan, mm. Islam olisi jäänyt syntymättä koska JEESUS ON Jumalan itsensä asettama sovitusuhri johon ihmisten piti uskoa. Muhammed on pelkkä väärä profeetta joista Jeesus jopa varoitti. Jeesus itse sovitti kaiken ristillä, riittää, että uskoo häneen.

    Ja ei, Jeesus ei käskenyt järjestää yhteiskuntaa koska Jeesus oletti ihmisten tyytyvän Rooman valtakunnan maalliseen hallintoon. "Antakaa Jumalalle se mikä kuuluu Jumalalle ja keisarille se mikä kuuluu keisarille." Jeesus siis käski totella Roomalaisia noin etupäässä ja tätäkään alkukirkko ei sitten tehnyt. Kuka mokasi? Nimenomaan kiihkouskovat Jeesuksen seuraajat jotka eivät ikinä ymmärtäneet mitä Jeesus sanoi.

    Jeesus tuomitsi väkivallan kaikissa muodoissaan, samoin kuin hän tuomitsi lain alle asettumisen. Jeesuksen vuorisaarna on erittäin hyvä esimerkki siitä, että Jeesus käski rakastaa lähimmäisiä eikä leikkiä tuomaria, muslimit luulevat voivansa tuomita ja hävittää ihan vapaasti jonkun sharialaisen oikeuden päätöksellä. Paskan marjat. Jeesuksen mielestä tuomion julistaa Jumala ja vasta viimeisenä päivänä. Maallisen tuomion julistaa valtio valtion lakien mukaan, ei islamilainen yhteiskuna jonkun Koraanin perusteella.

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Kyllä, alkukirkossa tapahtui asioita jotka johtivat katolisen kirkon syntymään, mutta kun uskontokunta sinänsä ei ollut yksin syypää vaan Rooman keisarit sekaantuivat kristikunnan asioihin. Miten luulet, että kristinuskosta tuli äkkiä Rooman valtion uskonto? aivan niin, Keisarin poliittisella päätöksellä.

    Jos jengi olisi seurannut Jeesusta niin kristikunta olisi kehittynyt vallan toiseen suuntaan, mm. Islam olisi jäänyt syntymättä koska JEESUS ON Jumalan itsensä asettama sovitusuhri johon ihmisten piti uskoa. Muhammed on pelkkä väärä profeetta joista Jeesus jopa varoitti. Jeesus itse sovitti kaiken ristillä, riittää, että uskoo häneen.

    Ja ei, Jeesus ei käskenyt järjestää yhteiskuntaa koska Jeesus oletti ihmisten tyytyvän Rooman valtakunnan maalliseen hallintoon. "Antakaa Jumalalle se mikä kuuluu Jumalalle ja keisarille se mikä kuuluu keisarille." Jeesus siis käski totella Roomalaisia noin etupäässä ja tätäkään alkukirkko ei sitten tehnyt. Kuka mokasi? Nimenomaan kiihkouskovat Jeesuksen seuraajat jotka eivät ikinä ymmärtäneet mitä Jeesus sanoi.

    Jeesus tuomitsi väkivallan kaikissa muodoissaan, samoin kuin hän tuomitsi lain alle asettumisen. Jeesuksen vuorisaarna on erittäin hyvä esimerkki siitä, että Jeesus käski rakastaa lähimmäisiä eikä leikkiä tuomaria, muslimit luulevat voivansa tuomita ja hävittää ihan vapaasti jonkun sharialaisen oikeuden päätöksellä. Paskan marjat. Jeesuksen mielestä tuomion julistaa Jumala ja vasta viimeisenä päivänä. Maallisen tuomion julistaa valtio valtion lakien mukaan, ei islamilainen yhteiskuna jonkun Koraanin perusteella.

    Totta on se että tuomion julistaa Jumala tuomiopäivänä, kuten Koraanissa sanotaan ja Koraani sattuu olemaan Jumalan sanaa. Muhammed oli viimeinen profeetta, joka kokosi yhteen edellisten profeettojen opetukset kuten Jumala oli ne tarkoittanut, Jeesushan oli yksi heistä. Jeesus tiesi Muhemmedin tulevan, aivan kuin muslimit tietävät Jeesuksen tulevan juuri ennen tuomiopäivää.

    Äänestä

  • sis kirjoitti:

    ''Muhammed oli viimeinen profeetta, joka kokosi yhteen edellisten profeettojen opetukset kuten Jumala oli ne tarkoittanut, Jeesushan oli yksi heistä. Jeesus tiesi Muhemmedin tulevan, aivan kuin muslimit tietävät Jeesuksen tulevan juuri ennen tuomiopäivää''

    Miten niin Jeesus tiesi Muhammedin tulevan ?
    Selittäisitkö ( Ei kelpaa koraanin kertomukset Jeesuksesta)

    Koraanissa jeesus tulee ennen tuomiopäivää.
    Ja Herra Jeesus tuomitsee tuomiopäivänä.
    Jeesuksen sanojen mukaan
    ''Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä ..." (Matt 28:18)''

    Pojan valtuutuksen ydin on tuomiovalta 5:24-29

    POIKA TUOMITSEE, EI ISÄ.
    Jeesus sanoi: ''Minä olen tie ja
    totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani ''

    Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (14:1 )

    ''Niinkuin Poika kuulee, niin hän tuomitsee (5:30)''
    ''Isä tekee eläväksi, niin myös Poika tekee eläväksi (5:21)''

    Usko jo. Islamissa PELASTUMINEN ei käy uhrin kautta ( niinkuin Kristinuskossa )
    Koraanissa pelastuminen on kauppa ihmisen ja jumalan välillä, Kristinuskossa pelastutaan armosta.
    ''Ef. 2:8-9: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi''

    Äänestä

  • Tergo kirjoitti:

    Kuulkaas, miettikää mitä törkeyksiä ne israelilaiset tekee meille palestiinalaisille... en kyllä toiste tule näille sivuille, *närkästyy* uskotte ihan mitä vain...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalainen kirjoitti:

http://www.science.co.il/Arab-Israeli-conflict/imagine.ppt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu