Hei, mietin miten aiheellista on tehdä munanjohtimen aukiolotutkimus tai vastaavaa.
Sairastin 2008 klamydian jota en kuitenkaan osaa tarkkaa sanoa milloin olen voinut saada. Sen tiedän, että aikasintaan 2006.
Klamydia hoitui yhdellä hoitokerralla, eli tarkistuskoe oli puhdas ja en tarvinnut uutta kuuria.
Pikkuhiljaa kohdalleni on kuitenkin tulossa lapsen hankinta (olen 25 ja alustavasti puhuttu lapsen hankinnasta n. 3v kulluttua). Nyt pelottaakin onko klamydia saanut jotakin tuhoa aikaan. Olen tästä syystä tullut erittäin vainoharhaiseksi asiasta ja haluaisin tutkituttaa itseni.
Mietin mitä tutkimuksia olisi syytä tehdä ja täytyykö ne tehdä yksityisellä vai voiko tutkimukset tehdä kunnallisella puolella? Mikäli tutkimukset tehdään yksitysellä, mikä tällöin suurin pirtein on hintahaarukka? Ja lopuksi mikä todennäköisyys on, että en voi saada lapsia?
huolestunut
1
283
Vastaukset
Kiitos kysymyksestäsi!
Klamydia voi aiheuttaa munajohtimien tukkeutumista, mutta onneksi ei kuitenaan aina. Tapana on, että tutkimukset tehdään vasta sitten, jos raskautta ei ole vuoden yrittämisen jälkeen kuulunut, ei etukäteen. Eli vielä ei ole ajankohtaista tehdä minkäänlaisia tutkimuksia eikä kannata myöskään pelätä etukäteen sellaista asiaa, joka ei todennäköisesti ole edes ongelma. Kannattaa nimittäin suhtautua raskaaksitulemiseen positiivisesti, sillä suurin osa nuorista naisista (< 30v) tulee raskaaksi ilman mitään apukeinoja kahden vuoden sisällä siitä, kun he ovat jättäneet ehkäisyn pois.
Jos kuitenkin munajohtimet olisivat tukossa, et silloinkaan jäisi siitä syystä lapsettomaksi, vaan koeputkihedelmöityshoidolla (IVF-hoito) voidaan silloin auttaa raskaus alkuun. Hoitoja tehdään kunta- ja yksityissektorilla.
Munajohtimen aukiolotutkimusten hinnat löytyvät lapsettomuushoitoja tekevien klinikoiden nettisivuilta (lyhenne hssg-tutkimus).
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli349218"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn273716Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi702314Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1072130Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on181886Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait131510Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.261337- 711217
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen168926Millaisia odotuksia ensi vuodelle?
Itse odotan parempaa taloudellista tasapainoa ja sen aion myös saavuttaa, kun onhan se vain minusta kiinni.159853