Olen peruskoulun viimeisellä luokalla.
Traagiset tapahtumat aloittivat eristäneisyyteni ja samalla sosiaalisuuteni romahti pohjalukemiin.
En nauti mistään. En jaksaisi miettiä opintojani ja tulevaisuuttani...
Olin ennen hyvä oppilas, mutta nyt ei ole yhtäkään syytä opiskella, sillä ei ole myöskään yhtäkään hyvää syytä elää.
Näin minun viikkoni menee:
Arkipäivät: herään, menen kouluun, tulen takaisin kotiin ja katson tv:tä tai pelaan, menen nukkumaan.
Viikonloput: samaa roskaa kuin arkipäivinä paitsi en mene kouluun.
Kotonakin usein aika huono ilmapiiri ja muistelen ikäviä asioita jotka ovat tapahtuneet jo aikoja sitten.
Traagiset tapahtumat aloittivat eristäneisyyteni ja samalla sosiaalisuuteni romahti pohjalukemiin.
En nauti mistään. En jaksaisi miettiä opintojani ja tulevaisuuttani...
Olin ennen hyvä oppilas, mutta nyt ei ole yhtäkään syytä opiskella, sillä ei ole myöskään yhtäkään hyvää syytä elää.
Näin minun viikkoni menee:
Arkipäivät: herään, menen kouluun, tulen takaisin kotiin ja katson tv:tä tai pelaan, menen nukkumaan.
Viikonloput: samaa roskaa kuin arkipäivinä paitsi en mene kouluun.
Kotonakin usein aika huono ilmapiiri ja muistelen ikäviä asioita jotka ovat tapahtuneet jo aikoja sitten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuuleppa nyt hyvä, rakas nuori!
Tunnistat syynkin ja muistat alkulähteet , milloin tuo alakulo alkoi. Nyt päätät tehdä asioille jotkain ja varaat ajan joko esin vaikka terveydenhoitajlle, jos ei ole aikuista tai luotettua jolle avautua.
Periaatteessa olet kyllä jo hyvässä alussa ja ottamassa härkää sarvitsta kiinni, kun kirjoiti tänne.
Kiitos vastauksestasi.
Siinä mielessä olen kyllä alussa, sillä tuntuu että asiat vain pahenee koko ajan...
Erityisesti kotona olen masentunut, vihainen, erittäin helposti ärsyyntyvä, vähä puheinen ja huudan paljon.
On vaan niin paha olla, eikä vain pelkästään kotona.
Kyseistä pahaa oloa helpotan treenaamalla niin paljon etten jaksa edes melkein sängystä nousta.
Viiltely kun ei ole minun juttuni (en ole koskaan edes kokeillut) niin kai tämä on sitten minun tapani unohtaa kaikki ikävät asiat edes hetkeksi.
Apua pitäisi hakea, mutta en yksinkertaisesti siiheb kykene.
Kukaan ei pahasta olostani tiedä, ellei se näy jo niin selvästi.
Ei ole enään kuin parisen vuotta niin voisin muuttaa omilleni. Sen kyllä varmasti teen, jos mahdollista.
sinnitellä ainakin sen pari vuotta ja toki hakea apua jo ajoissa, että jaksat valmistua koulusta jne. Jos ongelmat ovat lähinnä kotiasioista johtuvia, ne myös helpottavat kummasti, kunhan pääsee omilleen ja pois ahdistavasta ilmapiiristä. (Tiedän omasta kokemuksesta, joskin muutin pois jo muutamia vuosia sitten ja vielä toki riittää tekemistä oman masennuksen ahdistuksen kanssa aika ajoin paljonkin. Eteenpäin on kuitenkin menty ja nykyisin elämä enimmäkseen elämisen arvoista :) )
iLikunta on ihan hyvä juttu purkaa pahaa oloa ja hyvä satsus tulevaisuuttakin ajatellen. Tuo ikä on monelle kova koetus. Jospa nyt saisit puhuttua jonkin kasnaa niin ei tarvitsisi sitoa turhaa energiaa tuohon kätkemiseen.
Kirjoittele myös. Kyllähän sekin on tyhjää parempi.