Loppui sopparit tuplalaajakaistasta ja ajattelin jättää pelkästään tikun varaan koska siinä piti olla nopsaplus eli yhteys noi 15mekaan asti tietysti tuo olettamus mutta jos edes sinne päin niin hyvä juttu.Harvoin käytin tikkua silloin kun oli tuo tuplalaajakaista jutska silloin nopuden olivat tikussa noin 2/1 liikun missä päin suomea tahansa.Mutta nyt sitten kun tuo kupari lakkoi alkoi hauskuus en saanut missään olo suhteissa yli 2,5 nopeuksia sisään ja siitä sitten shopitiin kertomaan että kuis tää homma nyt tälläin on.Katsoivat viisaat kauppiaat että kyllä kaikki on OK ja tuo nopeus mistä kerroin on hyvä en uskonut.Otin sitten uuden NOPSA PLUS liitymän korostan sitä vielä myös uuden numeron ja kun kotiin pääsin ja asensin niin vot ihmetys oli kyllä melkoisen suuri.Tässä samassa paikassa missä vanha numero ei antanut kuin 2/1 nopeutta niin uusi numero noin 11/2,5 ero on melkoisen suuri vaikka sama kuukausi maksu.Muutaman päivän kokeilin ja sitten herra kauppiian luo suuntasin ja kerroin että missäs mättää,hetki siinä meni ja kauppias sanoi täällähän on ruksi eston kohdalla siinä vanhassa numerossa jotenka ruksi pois ja tiedonvaltaväylä on auki.Kottiin hirmu kiireellä kone auki ja kas niin oli ihme parantuminen tapahtunut.Se mitä tällä kirjoituksella haluan on se että onkohan muilla samanlaisia kokemuksia ja jos on kuinka ne korjattiin. Ja vielä se etteivät siellä shopitissa edes pahoittele tapahtumaa mutta nyt toimii yhteydet ja vieläpä melko hyvin,saas nährä kuinka kauan!
Mobiililaajakaista NOPSAPLUS hauskuus
1
298
Vastaukset
- kuupa¨¨
Joissakin saunalahden totaalimax-liittymissä on myös jäänyt "vahingossa" dataliikenteen donwloadiin 2 Mbps, vaikka mobiiliverkko siihen aikoihin toimi max 5 Mbps nopeudella (nykyisin 15 Mbps on ilmoitettu max sl mobiilikaista nopsa1-liittymällä ja käyttäjäkohtainen QoS-nopeusprofiili on 21 Mbps down / 8 Mbps upload). Tosin DC-HSPA verkossa sopivalla nettitikulla mahdollisuus päästä puoleen verkon teoreettisesta 42 Mbps nopeudesta (toimii _vain_ jos tukiasemassa ei ole juurikaan muita käyttäjiä).
Itse olen ainakin ollut tyytyväinen sl mobiilikasta nopsa toimintaan, kun maksan siitä 2€/kk (ZTE Blade norppa mainos/kytkyliittymä)- nopeudet on öisin 18-22 Mbps down 3-4 Mbps upload, iltaruuhkissa 0,2 Mbps - 5 Mbps down ja 1,5 - 1,7 Mbps upload). Tosin uudempi nettitikku piti ostaa itse esim.120 € Novatel MC545 (dna) tai 190€ huawei 392 (elisa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2574590Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116- 471109