Olen 17 vuotias tyttö, diagnoosina vaikea masennus ja olen ihan loppu. Myös alkavaa syömishäiriötä on ollut parisen vuotta jojoillen. Elämääni on mahtunut monenlaista asiaa. Ihan vauvana äitini ''hylkäsi'' minut. Ei hoitanut ja rakastanut minua samalla tavalla kuin isompia sisaruksiani, joi, jätti perheen ja lähti uuden miehen matkaan. Näin siis isäni kertoi. Sitten kuvioihin tuli äitipuoli, joka kävi käsiksi siskooni ja veljeeni, ei huomioinut minua ollenkaan muuten kuin vittuilemalla ja mm. löi isääni. Ja silti isäni asuu edelleen tämän naisen kanssa. Tosin varmaan vain heidän kahden yhteisen lapsen takia ja myös minä asun heidän kanssaan.
Mukaan on mahtunut myös kaksi entistä poikaystävää. Toinen ahdisteli seksuaalisesti, haukkui huoraksi ja kuristi ja toinen muuten vain murensi minut sanoillaan ja teoillaan täysin. Onneksi tämänhetkinen poikaystävä on ihan eri maata, ainakin vielä.
Olen ollut 4 kertaa psykiatrisella osastolla, 4 kertaa tehostetun avohoidon yksikössä, yhden kuukauden lastenkodissa ja mukaan mahtuu myös itsemurhayritys. Tällä hetkellä käyn viikottain nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja minulla on mielialalääkitys.
Silloin kun tapasin nykyisen poikaystäväni tuntui, että elämä alkaa taas valjeta. Kaikki tuntui ihanalta ja vähän yli puoli vuotta leijuin pilvissä. Sitten alkoi taas alamäki. En ole pystynyt käymään koulussa, en oikein näkemään kavereitakaan. Kaikki tuntuu olevan lopussa. Miten voin jaksaa tätä elämää enää, kun kaikki tuntuu menevän päin helvettiä? Tarvitsen apua, mutten sitä ainakaan vanhemmiltani saa. Tuntuu, että he eivät välitä miltä minusta tuntuu... Vähättelevät ongelmiani ja pakottavat tekemään kaikkea, mihin en kertakaikkiaan pysty.
Kaipaisin neuvoja elämään.
Tässä myös blogini:
syvyyksienkaiku.blogspot.com
Mukaan on mahtunut myös kaksi entistä poikaystävää. Toinen ahdisteli seksuaalisesti, haukkui huoraksi ja kuristi ja toinen muuten vain murensi minut sanoillaan ja teoillaan täysin. Onneksi tämänhetkinen poikaystävä on ihan eri maata, ainakin vielä.
Olen ollut 4 kertaa psykiatrisella osastolla, 4 kertaa tehostetun avohoidon yksikössä, yhden kuukauden lastenkodissa ja mukaan mahtuu myös itsemurhayritys. Tällä hetkellä käyn viikottain nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja minulla on mielialalääkitys.
Silloin kun tapasin nykyisen poikaystäväni tuntui, että elämä alkaa taas valjeta. Kaikki tuntui ihanalta ja vähän yli puoli vuotta leijuin pilvissä. Sitten alkoi taas alamäki. En ole pystynyt käymään koulussa, en oikein näkemään kavereitakaan. Kaikki tuntuu olevan lopussa. Miten voin jaksaa tätä elämää enää, kun kaikki tuntuu menevän päin helvettiä? Tarvitsen apua, mutten sitä ainakaan vanhemmiltani saa. Tuntuu, että he eivät välitä miltä minusta tuntuu... Vähättelevät ongelmiani ja pakottavat tekemään kaikkea, mihin en kertakaikkiaan pysty.
Kaipaisin neuvoja elämään.
Tässä myös blogini:
syvyyksienkaiku.blogspot.com
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva että on ollut tuo kiva poika, mutta kun on rikki sisimmässään niin ei yksi hyvä ihmisuhde voi eheyttää ja korvata rakkauden vajetta joka on synynyt vuosien myötä. Ei myöskään voi vaatia sitä poikakaverilta.
Onneksi ihmisen psyyke on sellainen, että rankankin lapsuuden jälkeen voi vielä kasvaa ja eheytyä. Jatka vain terapiaa, elä nuoren elämää. Tee ja suorita sitä mihin pystyt. Ei ole sinun vikasi, että lapsuutesi on ollut karmea ja on kokonaan noiden aikuisten moka, jos eivät sinua ymmärrä.
Toivottavasti kohtaat elämäsi varrella ihania kannustavia ystäviä ja ihmisiä.
minä en osaa neuvoa mutta haluaisin kertoa oman tarinani.. ehkä kirjoitan tämän lähinnä itselleni.
olen 22vuotias nainen. kun olin lapsi, isäni ja äitini tappelivat humalassa paljon. isäni katosi viikoiksi ryyppyreissuihinsa ja tuli takaisin silloin kuin huvitti. hakkasi ja petti äitiä, rikkoi meidän kotia.. lopulta kun äiti keräsi rohkeutensa ja jätti isän niin isä katosi elämästäni.. en edes tiennyt oliko hän elossa. olin pienestä pitäen ollut isin tyttö ja hän vain jätti minut.. lopulta kerroin ystävilleni että minulla ei ole isää ollenkaa.. jossakin vaiheessa taisin uskoa sen itsekin. n. kolmen vuoden jälkeen isäni oli löytänyt itselleen toisesta kaupungista naisen ja heille tuli kaksi lasta ja omakotitalot.. olivat yhdessä kymmenen vuotta. erittäin tärkeäksi perheeksi muodostui minun elämässäni.. erosivat n vuosi sitte ja nyt isä tekee tämän saman tempun sisarpuolilleni.. juo vitusti eikä soittele heille koskaan. se siitä lapsuudesta tästä tulee ne hauskuudet..
hmm.. isäni lähdön jälkeen äiti alkoi sitten juomaan ja vihasi meitä koska olimme kalliita ja hän olisi halunnut vain juhlia. paneskeli vieraita miehiä makuuhuoneessa.. näin niin monesti äidin silmissä sen inhon kuinka hän tunsi pilanneensa elämänsä kun oli tehnyt meidät.. hän seurusteli oudon lääke tyypin kanssa ja veteli itsekin viinaa ja lääkkeitä ja ajeli autolla päissään.. kävi monesti oikeudessa ku oli nostettu syytteitä tappeluista.. pääsimme siitä yli kuitenkin ja hän oppi rakastamaan meitä.
teini-iässä oli erittäin vaikeaa.. jouduin vatsahuuhteluun ja lastenkotiin päiväksi. menetin neitsyyteni miehelle joka otti minut väkisin. ensirakkauteni hylkäsi minut toisen tytön vuoksi. minulla oli myös bulimia mutta selvisin siitä omin voimin. viiltelin itseäni 14 vuotiaana.
hakkasin myös pikkusiskoani mitä en anna ikinä itselleni anteeksi.
kun olin 9 setäni ampui itsensä tapettuaan ensin toisen miehen ja jätti 7 vuotiaan lapsensa yksin (äiti oli pöpilässä).
sain uskoteltua ensirakkaudelleni 16vuotiaana että olen kiva ja hän hyväksyi minut. seurustelimme kolme vuotta kunnes petin häntä ja jätin hänet enkä ollut edes pahoillani..
tämän suhteen aikana oli väkivaltaa ja ulosottoa. olin raskaana hänelle mutta päädyimme aborttiin. hän myöskin petti minua. tein abortin yksin ja kärsin yksin.. hän meni essolle kahville kaverinsa kanssa siksi aikaa..
kun täytin 18 aloin harrastamaan seksiä tuntemattomien kanssa, ihan sama kuka se oli. jakelin itseäni kaikille ja kärsin pahasta olosta. onneksi viinan vetäminen oli jo salittua silloin minulle..
parikymppisenä olin väkivaltaisessa suhteessa narkkarin kanssa. hän musersi itsetuntoni alimpaan rakoon. sen jälkeen en ole pystynyt suhteeseen kenenkään kanssa..en ole vieläkään antanut anteeksi. mies myös käytti tietojani ja luottotietojani hyväksi ja erottuaan jäin järkyttävään laskukasaan yksin vellomaan.
kumppani ehdokkaat ovat olleet hyviä ja olen onnellinen muutaman kuukauden kunnes ahdistun ja jätän heidät. en kestä ajatusta että joku rakastaisi minua..
nykyään olen täysi työnarkomaani ja aivan paras työssäni. siviilissä olen ruma lihava ja oksettava paska ja haluaisin vaan hakata oman pään kylppärin lattialle sohjoksi. vihaan itseäni. juon alkoholia todella paljon ja olen porukan naurattaja. alkoholi on ainut keino päästä pois näistä muistoista..
olen helvetin katkera tästä kaikesta mutta hautaan ne tunteet syvälle enkä edes muista niitä.. naureskelen jos puhun niistä.. musta huumori on ollut ainut pelastus tähän surkeaan elämään.
jos en olisi niin luuseri ja heikko tappaisin itseni. mutta toisaalta rakastan katsoa itseäni vierestä kun kärsin, ihan oikein minulle että olen antanut asioiden tapahtua minulle..
elämässäni on ollut varmaan paljon muutakin mutta en muista niitä enää koska unohdan ne väkisin ja hymyilen.