Enkeli tuli

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa makasin ahdistuksissani sängyssä enkä saanut unta. Olin ollut pari päivää sitten juopottelemassa ja olin tehnyt kaikkea todella typerää, morkkis ja ahdistus painoivat edelleen mieltä. Niinpä päätin rukoilla, jos se vaikka auttaisi.

Rukoilin ja pyysin Jeesukselta, että antaisi anteeksi ne typerät jutut, joita lauantaina tein kännipäissäni. Pyysin, että edes Hän armahtaisi, kun kerran kaveritkin ovat vihaisia. Yhtäkkiä alkoi soimaan musiikki. Sellainen niin kuin kaunis huilumusiikki, ja kuului myös sellaista helinää, niin kuin tuulikellot olisivat soineet (tuulikelloja meillä ei ole). Tätä kesti n. 10sek ja pelästyin hirveästi. Kuulostelin vielä tarkkaan mutta mitään ei kuulunut. Ajattelin ensin että onko radio tai joku mennyt päälle, mutta niin ei ollut, ja yksin olin kotona, naapurit sen verran kaukana ettei sieltäkään voimut tuota musiikkia tulla. Ja muutenkin se ikäänkuin kuului päässäni.
Tämän jälkeen tuli levollinen olo, ja tuntui niin kuin koko kännireissun toilailuilla ei olisi ollut mitään väliä enää. Tuntui niin kuin synti olisi annettu anteeksi. Nukahdin pian ja nukuin levollisena koko yön.

Mitäs tästä olette mieltä?
10112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Surkea provo!

Äänestä
  • oletko epäuskoinen?

    Äänestä

Ei sillä ole merkitystä mitä mieltä me essulessut olemme. Mieti mieluummin miltä Taivaan Isästä tuntuu, kun on seurannut toilailujasi. Hän on nähnyt joka ikisen reissusi. Ja muista, että Jeesus vastaa ennemmin tai myöhemmin, jos häntä todella rukoilet. Sanon tämän entisenä "järkevänä" epäilijänä. Aina vastaus ei ole se mitä odotat.

Jumalalla onkin sellainen voima, ettet sitä tajuakaan. Siitä on leikki kaukana. Kun Jumala päättää tehdä sinulle jotain, se on menoa.

Tuli tästä mieleen eräs historiallinen kertomus. Rooman vallan aikana eräs jumalanpilkkaaja oli mennyt kastattamaan itsensä pelleilläkseen kavereilleen. Mutta kasteen saatuaan hän tulikin oikeasti uskoon ja joutui uskonsa takia kärsimään marttyyrikuoleman. Uskomatonta, eikö vain?

Äänestä

Miksi noi tapahtui , Siksi että kaste ei ole pelkkää vettä , vaan se on sellaista vettä
että siihen on yhdistetty Jumalan sana , . Luther sanoo: Kun sana koskettaa jotaki
ainetta siitä tule Sakramentti .näin uskon assakin käyneen en paremmin sano ..

Äänestä

piia parkas;
Tällä palstalla on paljon provosoivia ateisteja, joiden elämäntehtävä on herjata ja pilkata Kristuksen uhrin ansiosta pelastuksen vastaanottaneita. He eivät pidä Pyhää Raamattua erehtymättömänä Jumalan ilmoituksena, vaan vääristelevät ja poisjättävät siitä aivan sen tärkeimpiäkin peruspilareita omien halujensa ja tarkoitusperiensä mukaan. Ymmärrä siis, että meidän rakastavien ja ymmärtäväisten Kristittyjen on joskus vaikea suhtautua vakavasti jokaiseen uuteen avaukseen tällä palstalla.
Jumala toimii jokaisen kohdalla juuri hänelle itselleen erityisellä tavalla. Ei ole mitenkään epätavallista, että Jumala lähettää enkelinsä antamaan lohdutusta ja vahvistusta syntisen tielle parannuksen tekemiseen. Kiitä Herraa siitä, että Hän antoi sinulle katumuksen, mikä johti omavalintaiseen rukoukseesi Jumalan puoleen. Kristuksen täytetty työ kyllä riittää myös sinulle syntien anteeksi saamiseen. Toivotan sinulle siunausta taivastielläsi. Olet valinnut oikein, kun olet vastaanottanut pelastuksen jonka Jumala sinulle ojentaa ainosyntyisessä Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Äänestä
  • "He eivät pidä Pyhää Raamattua erehtymättömänä Jumalan ilmoituksena, vaan vääristelevät ja poisjättävät siitä aivan sen tärkeimpiäkin peruspilareita omien halujensa ja tarkoitusperiensä mukaan."

    Valikoit itse Raamatusta haluamiasi asioita oman korvasyyhysi mukaan ja jätät epämiellyttäviä asioita huomioon ottamatta joten pata tässä nyt kattilaa soimaa että kumisee.

    "Ymmärrä siis, että meidän rakastavien ja ymmärtäväisten Kristittyjen on joskus vaikea suhtautua vakavasti jokaiseen uuteen avaukseen tällä palstalla."

    Ymmärrä siis, että meidän tavallisten tallaajien on toisinaan vaikea suhtautua täydellä vakavuudella teidän silmälaput silmillä kulkevien nk. parempien ihmisten mielipiteisiin.

    Äänestä

  • Kuule Bwana1 Tiedän lestadiolaisia, jotka ovat viinan orjia, jos piian tarina on tosi.

    Ensin juodaan viinaa, seotaan tullaan uskoon ja taas juodaan viinaa kun himo on kova. Toiset lestat ovat ns. kaappijuoppuja. Seuroihin tullaan,syödään Paxia, ettei vanha viina haise.

    Muuten kun Jeesus muutti veden viiniksi, se todistaa sitä, että sen ajankin ihmiset joivat viinat loppuun siitä himosta. Ja Jeesus juksasi oikein, ei vesi todella ole vaarallista juotavaa.

    Jos silloin olisi poltettu tupakkaa se olisi varmaan myös loppunut kesken. Onneksi nykyään on kaupat myöhään auki, ettein tupakkapulaa pääse rukoushuoneellakaan tulemaa. Tuprutellaa ja rukoillaa itselle parannusta.Oli se Lars vaan kunnon uskovainen saarnamies kun antoi hyvän esimerkin tupakan poltosta kuulijoilleen.

    Äänestä

Mugoze Bwanalle, aloiittajalla psykoosi ryyppämisestä vrt liikutukset...

Äänestä

Mugoze;
Aika tihenee loppua kohti, ja Jeesus haluaa jokaisen vielä mukaan. Oli aloittajalla psykoosi tai ei, on yksikin pelastunut Jumalalle juhlan aihe. Kyllä minä tiedän että suurin osa vain haluaa pilkata ja nöyryyttää meitä, mutta meidän Herramme Jeesus kärsi meidän edestämme niin hirvittävän kohtalon, että otan laupeudella vastaan sen vähäisen nöyryytyksen, mikä minua varten on Kristuksen kieltäjillä varattuna. Ei palvelija ole Herraansa parempi. Otetaan vain kiitoksella vastaan maailman tuomio, ja siunataan täydestä sydämestämme jokaista pilkkaajaamme. Niin täällä netissä, kuin rukouksissamme. Se on Herramme rakkauden evankeliumi ja tahto. Ei mikään voi enää erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, se on Hänen armonsa syntistä Adamin jälkeläistä kohtaan. Hänen langennutta luomustaan kohtaan. Onko suurempaa rakkautta kuin se? Ei siis voi olla muuta kuin ilomme ainoastaan siunata jokaista pilkkaajaamme. Rukoilla armahdusta heidän synneilleen. Niin teki Herramme Jeesus-juutalainen myös viimeisellä tuskansa hetkellä. Hän armahti aivan jokaisen Jumalan luodun oman uhrinsa kautta. Tässä on meille viimeiseen päivään elämän-ohjetta. Isän rakkaus joka meidän päällemme on vuodatettu, olkoon ylitsevuotavan maljan tavoin meistä täyttävä jokaisen lähimmäisemme. Lahjaksi olemme saaneet, siis lahjaksi antakaamme. Se, mikä meille on annettu, on suurin kaikista. Ja se on rakkaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piia parkas kirjoitti:

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa makasin ahdistuksissani sängyssä enkä saanut unta. Olin ollut pari päivää sitten juopottelemassa ja olin tehnyt kaikkea todella typerää, morkkis ja ahdistus painoivat edelleen mieltä. Niinpä päätin rukoilla, jos se vaikka auttaisi.

Rukoilin ja pyysin Jeesukselta, että antaisi anteeksi ne typerät jutut, joita lauantaina tein kännipäissäni. Pyysin, että edes Hän armahtaisi, kun kerran kaveritkin ovat vihaisia. Yhtäkkiä alkoi soimaan musiikki. Sellainen niin kuin kaunis huilumusiikki, ja kuului myös sellaista helinää, niin kuin tuulikellot olisivat soineet (tuulikelloja meillä ei ole). Tätä kesti n. 10sek ja pelästyin hirveästi. Kuulostelin vielä tarkkaan mutta mitään ei kuulunut. Ajattelin ensin että onko radio tai joku mennyt päälle, mutta niin ei ollut, ja yksin olin kotona, naapurit sen verran kaukana ettei sieltäkään voimut tuota musiikkia tulla. Ja muutenkin se ikäänkuin kuului päässäni.
Tämän jälkeen tuli levollinen olo, ja tuntui niin kuin koko kännireissun toilailuilla ei olisi ollut mitään väliä enää. Tuntui niin kuin synti olisi annettu anteeksi. Nukahdin pian ja nukuin levollisena koko yön.

Mitäs tästä olette mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu