Olen hieman yllättynyt miksi ihmiset eivät kirjota tänne saati muuallekkaan kännissä, olen ainakin itse huomannut että silloin kielenkannet aukeaa helpommin, tulee sanottua sitä mitä oikeasti ajattelee, eikä ole niin paljon niitä sosiaalisia estoja jotka pistävät sinut esittämään.
Näin suht yksinäisenä kun olen pari kertaa baarissa käynyt, niin kyllä on seura kelvannut ihan erilailla kuin normaalisti.
Asiaan. Mielestäni nyky-yhteiskunnassa ollaan yksinäisiä, masentuneita ja itsetuhoisia pääasiassa sen takia kun emme elä samanlaisessa "todellisuudessa" kuin ennen. Mitä meille tässä maailmassa annetaan? Ei ole perinteitä, kanssaihmisiin ei oteta juuri minkäänlaista kontaktia, millään tärkeällä ei ole mitään väliä, ja miksi olisikaan, täällä kun pääasia on vain tuottaa/kuluttaa hyödykkeitä talouden takia. Miten täällä voi edes tietää kehen luottaa ja kuka on ystävä? Ei nyky maailmassa tule paljoa tilanteita jossa ystävä punnittaisiin, pidetään vain pinnallista "suhdetta" yllä, koska muuta ei tarvita.
Entä sitten kun kuolema korjaa, mitä mietit viimeiseksi? Onko silloin sillä väliä saitko kymppeja koulusta tai minkävärisen paidan laitoit päälle töihin lähtiessä? Näihin mitättömiin maallisiin asioihin kiinnitetään liikaa huomiota. Kyllä sillon sillä on merkitystä ketä rakastit/vihasit, kadutko siitä mitä teit tai jätit tekemättä?
Kiven alla on nykyisin kunnia ja itsetunto, kuulutaan vaan harmaaseen massaan joka ajatusta ei kaipaa, eikä paremmasta ymmärrä.
Toivon että tämä herättää jotain keskustelua, sillä vastaaminen kysymyksiin on paljon luentevampaa kuin tälläinen aloituskirjoituksen väsäys.
Näin suht yksinäisenä kun olen pari kertaa baarissa käynyt, niin kyllä on seura kelvannut ihan erilailla kuin normaalisti.
Asiaan. Mielestäni nyky-yhteiskunnassa ollaan yksinäisiä, masentuneita ja itsetuhoisia pääasiassa sen takia kun emme elä samanlaisessa "todellisuudessa" kuin ennen. Mitä meille tässä maailmassa annetaan? Ei ole perinteitä, kanssaihmisiin ei oteta juuri minkäänlaista kontaktia, millään tärkeällä ei ole mitään väliä, ja miksi olisikaan, täällä kun pääasia on vain tuottaa/kuluttaa hyödykkeitä talouden takia. Miten täällä voi edes tietää kehen luottaa ja kuka on ystävä? Ei nyky maailmassa tule paljoa tilanteita jossa ystävä punnittaisiin, pidetään vain pinnallista "suhdetta" yllä, koska muuta ei tarvita.
Entä sitten kun kuolema korjaa, mitä mietit viimeiseksi? Onko silloin sillä väliä saitko kymppeja koulusta tai minkävärisen paidan laitoit päälle töihin lähtiessä? Näihin mitättömiin maallisiin asioihin kiinnitetään liikaa huomiota. Kyllä sillon sillä on merkitystä ketä rakastit/vihasit, kadutko siitä mitä teit tai jätit tekemättä?
Kiven alla on nykyisin kunnia ja itsetunto, kuulutaan vaan harmaaseen massaan joka ajatusta ei kaipaa, eikä paremmasta ymmärrä.
Toivon että tämä herättää jotain keskustelua, sillä vastaaminen kysymyksiin on paljon luentevampaa kuin tälläinen aloituskirjoituksen väsäys.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Usein aika kultaa muistot ja näin ollen monet näkevät entisen ajan ns. hyvänä aikana ja nykyisen pahana. Vaikka koko maailma on mennyt koko ajan parempaan suuntaan ja Suomikin.
Esim. nykyisin Suomessa jokainen voi olla melkeimpä mitä haluaa mikä ei ollut ennen juurikaan mahdollista.
Ihmiset kritisoivat "kulutusyhteiskuntaa" ja sitä ettei "ihmisistä välitetä" vaikka todellisuudessa tuo kuluttaminen tuo ihmisille yhteyksiä toisiinsa (mm. työpaikkojen & ystävyyssuhteiden muodossa) ja siinä että on jokin syy olemiselle ja elämiselle.
Kuluttamisen loppuminen tietäisi enemmän vain syrjäytyneisyyttä ja pahaa oloa yleisesti.
Nuo "mitä ajattelit viimeisillä hetkilläsi"-jutut ovat mielestäni turhanpäiväistä löpinää. Johtuen siitä ettei kenestäkään ihmisestä lopulta jää kuin geenit ja ainoastaan sellaiset tapahtumat jos on tehnyt jotakin erittäin pahaa tai jotakin erittäin merkityksellistä.
Monet tekevätkin erittäin pahoja tekoja pelkästään sen takia että "heidät muistettaisiin myöhemmin" kuten eräät kouluampujat Suomessakin.
Hyvinvointi on yleisellä tasolla kohonnut Suomessa, mutta toisaalta hyvinvointi myös lisää ns. laiskuutta. Jos ei ole pakko tehdä jotakin niin silloin sitä ei tehdä (varsinkin keskimäärin ihmisten elämässä).
Nykyisin yhteisöllisyys ei ole elinehto kuin ennen. Tämä on monille ihmisille erittäin hyväkin juttu kun ei tarvitse olla enää "samanlainen kuin muut" mutta toisaalta tämä myös passivoi ihmisiä.
Nurinkurisesti siis voisi sanoa että hyvinvointi tuo myös pahoinvointia, koska se passivoi ihmisiä liikaa. Tuo ei ole tietenkään hyvinvoinnin vika vaan ihmisten oma syy.
Tuli vain mieleen kun muutama viikko sitten luin lehdestä toimittajan kirjoittaman matkakertomuksen Kuubasta.
Totesi että siellä ei ole sitä eikä tätä kulsutushyödykettä, autot ovat 50 luvulta ja elämä muutenkin länsimaalaisittain kurjaa ja epätoivoista maallisen mammonan puutteen johdosta.
Loppukaneetisssa kuitenkin ilmeisesti mitään tarkoittamtta toimittaja totesi.
Että on se kumma miten kaikesta aineellisesta puutteesta huolimatta Kuubalaiset näyttävät kymmeniä kertoja onnellisemmilta ja tasapainoisimmilta kuin Suomalaiset.
Kertooko tämä että länsimainen alati kasvavaan kulutukseen perustuva yhteiskunta ei ole ainoa tie. Me täällä ankaran kaupallisen propagandan alla elävät emme vain tajua sitä.
Juuri näin.
Tämä ei ole maailman onnellisin maa vaan surullinen paikka.
Ei nykymailmassa ole helpompaa olla erilainen kuin ennenkään.
Nyt vain on vaihtunut se mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.
Ennen katsottiin kieroon homoa, nyt Kristittyä.