Mitä ihmettä tuon Vaakamiehen päässä liikkuu?! Olen ollut auttamattoman ihastunut häneen ensihetkestä asti kun näin hänet. Seurustelin silloin vielä hänen ystävänsä kanssa, ja tämän exäni kautta hänet kerran tapasinkin mutten kerennyt tutustua juuri kättelyä ja molemminpuolista silmäilyä enempää. Hän lähetti minulle joka kerta terveisiäkin tämän exäni kautta, ja oli kuulemma ilmaissut hänelle olleensa pettynyt kun en ollut tullut mukaan heidän kaveriporukkansa yhteiselle reissulle kesällä. Sen jälkeen exäni kertoi, että tämä nykyinen ihastukseni oli käynyt "vähän vakoilemassa" minua Facebookissa ja muutenkin kehunut ulkonäköäni. Exäni alkoi olla minusta vähän mustasukkainen, joten esti sen jälkeen joka kerta mahdollisuuden jossa olisin voinut nähdä tämän hänen ystävänsä. Sitten exälläni ja minulla menivät sukset ristiin syystä, joka ei liity asiaan millään tavalla.
Jäin arpomaan uskallanko lähestyä tätä ihastustani Facebookissa. Pelasimme siellä pitkään ns. tökkimispeliä, johon pitkästyneenä paukautin hänelle kaveripyynnön jonka hän hyväksyi. Juttelimme hetken minun ja exäni eron syystä ja hän haukkui tätä urpoksi. Huikkasi vielä, että palataan juttusille taas jossain välissä. Mutta hänestä ei ole kuulunut mitään. On hän joskus tykkäillyt jostain kuvistani ja tilapäivityksistäni, mutta muuten hän ei olekaan lähestynyt minua vaikka nyt hänellä olisi siihen tilaisuus - eikä enää kaverin kautta. -.-
Olen edelleen auttamattoman ihastunut häneen. Muistan vieläkin kuin eilisen sen hetken viime kesältä kun näin hänet ohimennen. Se katse sai jalkani aivan veteliksi, ja se hymy sulatti jäisen kalikan sydämeni kohdalta sillä samalla sekunnilla....! Molemmilla oli vaikeuksia katsoa toista kun hymy meinasi kertoa liikaa. Huoh. Ja erityisesti se teki minuun vaikutuksen, että hän tarjoutui kättelemään minua kahden metrin päästä. Pettymyksekseni olen huomannut hyvin harvojen parikymppisten miesten kättelevän naisia, joten tämä teki minuun todella vaikutuksen. Hänellä näkyy olevan samanlainen musiikkimakukin kuin itselläni ja eräs sama harrastus. Hän vaikuttaa todella hauskalta ja rennolta tyypiltä, sellaiselta joka ei pitäisi kaikkein omituisimpia juttujanikaan omituisina. Aargh..ja hänen koko olemuksensa siinä seistessään oli juuri sellainen, että minun olisi tehnyt mieli kapsahtaa hänen kaulaansa ja hypätä rutistelemaan häntä samantien!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Meteorologi-nainen tuo... Marjo Hoikkanen joka oli aamulla taas, välillä se ennustaa aina, minulle sanoi että kuvitteli että jos en vastaa kun kirjoitin jotain niin unohdan sen, sitten en unohtanut vaan kysyin että miksi et vastaa? Silloin sanoi että ajatteli että jos en vastaa niin unohdan.
Oli samanvärinen puku kuin oma kylpytakki, musta-sininen.
meteoriittinainen; ...TÄH??? Saisko saman suomeksi?
Tuota meillä vaaoilla on sellainen taipumus, että voidaan kehua jos jotain kaunista nähdään, mutta ei se meinaa että heti ihastutaan. Ja ilmeisesti, et ole sisäisesti tarpeeksi kaunis, etät vaakamiestä jaksaisi kiinnostaa.
ps. meillä vaaoilla tulee ja menee ihastuksia, melkein päivittäin.
Ai.. :D No yleensä kuulen kyllä ihan toisenlaista kommenttia sisäisestä kauneudestani. Mutta kiva jos näet sisäisen rumuuteni noin selvästi pelkästä viestistä läpi. Kai tässä on sitten kirves kaivoon heitettävä kun on niin saatanan ruma.