Olen ollut nyt 2 kertaa ivf-hoidossa. Ensimmäisellä kerralla oli soluja 4, toisella kerralla soluja 3. Olen nuori, ikää vasta 26v. ja ensimmäinen ivf tehtiin kun olin juuri täyttänyt 25. Eli iän ei kai pitäisi selittää pientä solumäärää. Mitään muutakaan vikaa ei ole löytynyt kummastakaan. Olen kauhistellut tuota olematonta määrää lääkärille, mutta hän ei kommentoi onko tuo epänormaalia. Olen joskus kuullut termin "laiskat munasarjat", mutta kun siitä kysyin ei hän oikein siihenkään vastannut mitään. On vaikea asennoitua uuteen hoitoon kun ei tiedä rehellistä tilannetta ja sitä mikä olisi meidän kohdalla realistinen tavoite, toive tai onnistumismahdollisuudet.
Mitä tarkoitetaan laiskoilla munasarjoilla ja onko tuo minun solumäärä jotenkin hälyttävän pieni ikään nähden? tarkoittaako se alkavia vaihdevuosia? Mistä tuollainen heikko määrä voi johtua? Surettaa lukea nettipalstoilta kun tuntuu, että kaikilla muilla on saatu pakkaseenkin jo yli kymmentä alkiota. Lääkettä vaihdettiin toiseen ivf.ään, ensin oli puregon ja toisella menopur, mutta määrä vain heikkeni toisella yrittämällä. Hävikkiä on myös ollut, molemmilla kerroilla saatiin siirrettyä 1 (tosin ei mikään valioyksilö kummallakaan kerralla) ja ensimmäisellä kerralla saatiin myös pakkaseen 1. Passiin ei olla päästy kun alkio ei selvinnyt sulatuksesta. Onkohan tässä vielä toivoa kokeilla omilla soluilla?
laiskat munasarjat?
3
263
Vastaukset
- tamami
En osaa vastata nuihin suinun kysymyksiin mutta kerron mitä tiedän.Jos teissä kummassakkaan ole mitään vikaa, niin olisko se niin että te yhdessä ette onnistu saamaan lapsia.Tiedä yhden pariskunnan jotka ei saaneet lapsia, vikaa ei löytynyt, ne erosi kumpikin löysi uuden ja molemmat saivat lapsia.Kuulin et kaikki parit ei keskenään onnistu mut vaihtamalla kumppania niin onnistuu.Sitä en tiedä miten se on nuin, aika kummallista.
- laho munija
aloittaja käsittääkseni lähinnä kyseli omasta munasarjojen ja munasolujen tilanteesta kun niitä on tullut vähän. itseänikin kiinnostaisi nämä ns. laiskat munasarjat että mitä niillä tarkoitetaan. mulla hoito menossa ja kaksi ultraa takana ja tällä hetkellä vaan 5 follikkelia kasvussa. olen aloittajaa vain pari vuotta vanhempi, joten omalla kohdalla ei luulisi iän vielä lahottavan munasarjoja. missähän mättää?
Hei ja kiitos kysymyksistä.
Laiskat munasarjat on lääkärisi käyttämä persoonallinen kielikuva. Voisin kuvitella, että termillä on tarkoitettu sitä, että yhdessä IVF hoidossa kehittyy keskimääräistä (10 - 15) vähemmän munarakkuloita kerrallaan.
Yleensä nuoremmalla naisella munasarjat ovat herkemmät ja rakkuloita kasvaa kerrallaan enemmän, mutta ei aina. Vaikka rakkuloita tulisi vähemmän (4 - 6) tavallisella lääkeannoksella ( noin 150 IU) niin se ei ole huono asia, koska munasolujen laatu voi olla hyvä. Tällöin vain ei yleensä saada ylimääräisiä alkioita pakastettua.
Talvisin terveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768