KOSKA ASUNTOJEN HINTAKUPLA PUHKEAA ?

Euroopan maiden asuntomarkkinoilla on edelleen paljon ilmaa, vaikka hinnat ovatkin tippuneet monin paikoin edellisen asuntobuumin jälkeen. Suomessakin kupla on melko suuri, OECD ja saksalaispankki arvioivat.

Taloussanomat
14.2.2012 12:19

Teollisuusmaiden järjestön OECD:n ja saksalaispankki Deutsche Bankin raportin mukaan asunnot ovat keskimäärin 14 prosenttia todellista arvoaan kalliimpia euromaiden markkinoilla.

Maakohtaiset erot ovat erittäin suuria. Suomen asuntokuplan suuruudeksi arvioidaan 22 prosenttia. Ruotsissa ylihintaa on 25 prosenttia. Norjassa kupla, 48 prosenttia, on Pohjoismaiden suurin, Business Insider -lehti kertoo.

Eurokriisimaista Kreikan hintataso vastasi suurin piirtein realistista arvoa. Italiassa ilmaa on 10 prosenttia. Irlannin asuntomarkkinoilla hinnat ovat laskelmien perusteella vain pari prosenttia alamaissa. Espanjassa kupla on edelleen suuri, 33 prosenttia.

Belgiassa ylihintaa on 56, Ranskassa 42, Hollannissa 36 ja Britanniassa 34 prosenttia. Halvimmat hinnat löytyvät Saksasta, jossa alihintaa oli 26 pros
281315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Mielenkiintoista olisi tietää, mikä on Kreikan asuntojen hintatilanne tänä päivänä. Nythän siellä on työttömyysprosentti n. 20 %, alle 25 vuotiaiden työttömyys lähenee jo 50%:a. Palkkoja on leikattu ja opettaja tai sairaanhoitaja "tienaa" 600 euroa / kuukausi. Silti kustannustaso ei ole tippunut. Ja tuon raportin mukaan nyt Kreikassa ei ole asuntojen hintakuplaa.

Äänestä

lasku tapahtuu nopeammin kuin nousu ja kiihtyy ajan mittaan. Katsotaanpa vain seuraavaa tilastoa, nousut on nyt noustu.

Äänestä
  • tuo ei pidä paikkaansa.mulla on talo jonka arvo tällä hetkellä,360000 euroa,arvon nousu varovainen arvio 3-3.5 prosenttia vuodessa jos viitsin tehdä vähän siistimistä arvo nousu on kovempi.mutta uusien pakettien arvo ei tule enää nousemaan kun uuden talopaketin saa avaimet käteen toimitettuna non 110000 euroa vuokratontilla.pöljä ostaa vanhaa talopakettitaloa 168000 eurolla en minä ainakaan.nyt jos löydän oman tontin teen hirsitalon osatan isänniltä tukkeja vähän paremmalla hinnalla kuin puu yhtiöt ja sahautan ne hirsiksi maksaa sahurin kanssa noin puut noin 2000 euroa sahuri 3500 euroa apumiehen kanssa lautatavara sahattuna noin 2000 euroa 7500 euroa yhteensä.niistä saa talon kehikon lautatavaran taloon ja siihen ovet ja ikkunat 3500 euroa teetetty puusepänverstaalla.sokkeli itse tehtynä 10000 euroa.kaivot 2000 euroo sähkötyöt ja liittymä 6000 euroa,tulee villojen kanssa 34000 euroa uusi hirsitalo eikä homehdu kun ei ole muovia missään.välikattoon paperia alle ja 30-40 senttiä puhallusvillaa jota voi tarvittaessa käydä levittämässä ullakolla.uuni ja piippu 4600 euroa muurarin kanssa.koko komeus maksaa tontti 8000 euroa ja talo 34000 euroa yhteeensä laskuvirheellä,50000 euroa.

    Äänestä

  • hirsitalo 50000 euro kirjoitti:

    tuo ei pidä paikkaansa.mulla on talo jonka arvo tällä hetkellä,360000 euroa,arvon nousu varovainen arvio 3-3.5 prosenttia vuodessa jos viitsin tehdä vähän siistimistä arvo nousu on kovempi.mutta uusien pakettien arvo ei tule enää nousemaan kun uuden talopaketin saa avaimet käteen toimitettuna non 110000 euroa vuokratontilla.pöljä ostaa vanhaa talopakettitaloa 168000 eurolla en minä ainakaan.nyt jos löydän oman tontin teen hirsitalon osatan isänniltä tukkeja vähän paremmalla hinnalla kuin puu yhtiöt ja sahautan ne hirsiksi maksaa sahurin kanssa noin puut noin 2000 euroa sahuri 3500 euroa apumiehen kanssa lautatavara sahattuna noin 2000 euroa 7500 euroa yhteensä.niistä saa talon kehikon lautatavaran taloon ja siihen ovet ja ikkunat 3500 euroa teetetty puusepänverstaalla.sokkeli itse tehtynä 10000 euroa.kaivot 2000 euroo sähkötyöt ja liittymä 6000 euroa,tulee villojen kanssa 34000 euroa uusi hirsitalo eikä homehdu kun ei ole muovia missään.välikattoon paperia alle ja 30-40 senttiä puhallusvillaa jota voi tarvittaessa käydä levittämässä ullakolla.uuni ja piippu 4600 euroa muurarin kanssa.koko komeus maksaa tontti 8000 euroa ja talo 34000 euroa yhteeensä laskuvirheellä,50000 euroa.

    Toivottavasti osaat hirsitalon rakentamisen paremmin kuin kirjoittamisen. Muuten voi tulla vaikea urakka.

    Äänestä

se yrittää puhjeta nyt, mutta niin ei tapahdu koska vuokralurkit ryntäävät markkinoille tekemään TUKIOSTOJA :D

Äänestä
  • Niin?

    Äänestä

Ekonomisti laski: Suomessa muhii asuntokupla

Tiistai 14.02.2012 klo 10:21


Saksalaispankin ekonomisti laskee, että Suomessa on asuntojen hintakupla.

Deutsche Bank Securitiesin kansainvälisen talouden ekonomisti Torsten Slok on vertaillut asuntojen hintoja OECD-maissa. Hänen mukaansa esimerkiksi Suomessa asuntojen hinnoissa on ilmaa keskimäärin 22 prosenttia.

On vain ajan kysymys, milloin kupla puhkeaa.

Äänestä

Ilmaa hinnoissa kyllä on, mutta kesällä voimaan tulevat tiukemmat rakennusmääräykset saattavat pitää hinnat edelleen korkealla. Eli rakennusmääräykset kiristyvät => rakentaminen kallistuu => tuskin pudottaa vanhojenkaan asuntojen hintoja merkittävästi.

Äänestä

Siis jutun mukaanhan asuntojen hinnat on 44% yläkantissa vuokriin nähden, mutta 0% tulotasoon nähden -> oikea päätelmä on kylläkin se että vuokrat on alakantissa ja tätähän tukee tilastotkin. Asuntojen vuokrat ovat jääneet 2000 luvulla selvästi jälkeen hinnoista ja palkoista.

Osaisikohan joku tuhnu heittää arvauksen miten tilanne korjaantuu? Laskeeko hinnat ja palkat? Vai nouseeko vuokrat?

Äänestä

Asunnon oikea hinta on se millä kauppa toteutuu. Todelliset rakennuskustannukset voivat olla pienempiä tai isompia. Sehän on taasen eri asia. Ei saa unohtaa markkinoita: kysyntä ja tarjonta ratkaisevat.

Äänestä

Ei ole mitään kuplaa, mutta sen mitä tuo tutkimus sanoin niin vuokrat sitten tuplaantuvat parissa vuodessa.

NYT ON KYYTI SUORASTAAN JÄÄTÄVÄÄ

Äänestä

.

Äänestä

onhan suomen asuntojen hinnoissa kuplaa.Miettikää paljonko ne ennen maksoi..Ja suomessa kova työttömyys jne.Elintasoomme nähden maksamme liikaa asumisesta joka kuitenkin tulee olemaan ongelma meille tehty nopeaan halvoista materiaaleista ja rahastusta vaan. Muovi päälli-eristeenä ei kulosta kauheen kivalle..sisällä eristeet ja kosteus iskee se oli siinnä unelma homeikko.Sisäilma sairastuneet...

Äänestä

"tulee villojen kanssa 34000 euroa uusi hirsitalo eikä homehdu kun ei ole muovia missään."

Villojen kanssa homehtuu. Villa kostuu sään vaihteluissa hieman, mutta ei kuivu ennen kuin home alkaa kasvaa.

Asuntojen kuplasta: Hintojen uhatessa laskea vähennetään rakentamista eikä valmiiksi tehtyjä uusia taloja myydä halvalla. Rakennusliikkeet ovat varoissaan ja homekorjaustöissä niillä on kiirus - töitä riittää.

Kupla on ympäristöministeriössä, joka ei ole hoitanut tyätään - valvonut rakentamisen terveellisyyttä.

Äänestä

Jokaisen suomalaisen tulee saada oma asunto,olkoon se vaikka 10 000 e ja se on jokaisen suomaisen perus oikeus.

Mitään ylimääräistä ei enään makseta.Pitäkää muulit kuplanne.

Äänestä
  • hahaha, mikä ihmeen juttu tämä nyt on? käytätkö jotain aineita kun saat tuollaisia ideoita päähäsi :DDD mikäs ihme siitä nyt perusoikeuden on tehnyt?

    huh huh miten älyvapaata porukkaa täällä pyörii!!!

    Äänestä

  • aina hullumaks menee kirjoitti:

    hahaha, mikä ihmeen juttu tämä nyt on? käytätkö jotain aineita kun saat tuollaisia ideoita päähäsi :DDD mikäs ihme siitä nyt perusoikeuden on tehnyt?

    huh huh miten älyvapaata porukkaa täällä pyörii!!!

    Taas näitä jotka ei tiedä.

    Mikäs juttu tämä on? yksinkertaisesti kerrottu sulle kun tiedän ettet kykene olemaan palstalla ja perehtymään.

    Asunnosta ei kannata maksaa enään kuin rupisia euroja,joten jos ostit kuplan niin olet muuli.

    10000 e ja on saatava asuntoja kaikille .Kupla poksahtaa.

    Äänestä

  • minä voisin ostaa muutamia kymmeniä kymppitonnin asuntoja ja laittaa ne vuokralle. Tässä on Lukilla hyvä liikeidea, alat vaan rakentaa kymppitonnin asuntoja niin kyllä niitä muutama satatuhatta menee kaupaksi.

    Äänestä

Suosittelen kaikille jättämättä kaiken ostamatta ,sitä saavat mitä tilaavat.

Äänestä

Kauppalehdessä kolumnia pitävä talousneuvos Unto Virtainmaa arvioi että hintapiikki puhkeaa suomessa loppukesästä 2012, tällöin asuntojen hintojen suhteellinen kasvukehitys laskee kokonaisuudessaan hintojen laskun alapuolella. Tämän jälkeen laskuvauhti olisi n.0.7%/neljännesvuosi. Laskun oletetaan pysähtyvän kuitenkin jo 2012-2013 vuoden vaihteessa jolloin on oletettavaa että euroopassa on voimakas talouden nousu käynnissä. Eli tällöin kokonais hinnan lasku olisi vuoden loppuun mennessä 1.5%.

Äänestä

Taisi olla sen kuplan huippu 2008, jolloin puhkesi. Nyt taas vakaassa nousussa.

Äänestä

MIKÄ HELVETIN ASUNTOJEN KUPLA. EI SELLAISTA OLE. TAI OLI MUMMOLAS KUN SUT SAI

Äänestä

Kupla se lähiaikoina puhkeaa ja hinnat rommaa niin että kipeää tekee ainakin niille aikoinaan kupla-asunnon ostaneille muuleille jotka eivät asunnostaan enää nettoa kuin murto-osan alkuperäisestä. Niin että loppuupahan muulilauman iänikuinen pilkkalaulu tuhnuja kohtaan kuin veitsellä leikaten. Vuokrat kun ovat ja pysyvät yleiseen hintatasoon verraten alhaalla hamaan loppuun asti.

Äänestä

Asuntojen hinnat tippuu, samoin kuin vuokrat vuoden sisällä.Vain tyhmä maksaa
paljon talon kopperoista.

Äänestä
  • Hintakupla on kuin matalapaine niitä menee ja aina tulee uusia tilalle !

    Äänestä

Sitten se puhkeaa kun ihmiset lopettavat maksamasta näitä ylihintaisia asuntoja.
Itse ostin vantaalta v2000 rivarikolmion reilulla 90000€ ja nyt parhain pyyntö melkein 200000€ mikä on näistä 1969 rakennetuista puuelementtitaloista ihan liikaa. Semmoinen 120-150t€ olisi käypä hinta mutta alueen uudet asunnot nostavat hinnat ihan pilviin että silleen. Aikoinaan itse sain kohtuuhinnalla pääkaupunkiseudun hintasoon rivarin mutta ei onneksi ole tarvetta myydä vaikka omakotitalossa olisi kiva asua mutta ei enää 100-200t€ lainaa koska 5v päästä velaton asunto ja sitten asuntolainann maksu saa riittää. Pyyntihinnoista semmoinen 15-50t€ tinkaus niin näkee mihin se hinta asettuu.

Äänestä
  • Jos olewt maksanut 90000€ niin myyt myös sillä hinnalla. Aivan sama mitä muut pyytää tai saa. Sinä myyt 90000€ jos mielestäsi muuten on ilmaa hinnassa.

    Eikös se näin mene jos jostain "ilmasta" ja "kuplasta" aletaan puhumaan. Puhujat myyköön ostohintaan asuntonsa eteenpäin. Tai vaietkoon "kuplista" kun niitä ei sitten kuitenkaan ollutkaan juuri oman asunnon kohdalla.

    Äänestä

Tuosta samasta tutkimuksesta oli juttua myös Kauppalehdessä viime viikolla. Uutisoinnissa kuitenkin on jäänyt huomioimatta yksi aika iso juttu: omistusasuntojen osalta ylihinta oli 0%, mutta vuokra-asuntojen osalta 44%. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että omistusasuntojen hintakehitys on pysynyt linjassa tulojen kasvun kanssa, mutta vuokrat ovat nousseet selkeästi tulojen kasvua nopeammin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BLOW UP kirjoitti:

Euroopan maiden asuntomarkkinoilla on edelleen paljon ilmaa, vaikka hinnat ovatkin tippuneet monin paikoin edellisen asuntobuumin jälkeen. Suomessakin kupla on melko suuri, OECD ja saksalaispankki arvioivat.

Taloussanomat
14.2.2012 12:19

Teollisuusmaiden järjestön OECD:n ja saksalaispankki Deutsche Bankin raportin mukaan asunnot ovat keskimäärin 14 prosenttia todellista arvoaan kalliimpia euromaiden markkinoilla.

Maakohtaiset erot ovat erittäin suuria. Suomen asuntokuplan suuruudeksi arvioidaan 22 prosenttia. Ruotsissa ylihintaa on 25 prosenttia. Norjassa kupla, 48 prosenttia, on Pohjoismaiden suurin, Business Insider -lehti kertoo.

Eurokriisimaista Kreikan hintataso vastasi suurin piirtein realistista arvoa. Italiassa ilmaa on 10 prosenttia. Irlannin asuntomarkkinoilla hinnat ovat laskelmien perusteella vain pari prosenttia alamaissa. Espanjassa kupla on edelleen suuri, 33 prosenttia.

Belgiassa ylihintaa on 56, Ranskassa 42, Hollannissa 36 ja Britanniassa 34 prosenttia. Halvimmat hinnat löytyvät Saksasta, jossa alihintaa oli 26 pros

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu