Onko muilla sellainen ahdistunut tunnetila psykoterapian jälkeen? Minulla on lähes joka kerta, en ole vapautunut avautumisestani vaan päinvastoin. Tuntuu kuin minua pakotettaisiin avautumaan, minua luettaisiin kuin avointa kirjaa ja minun on velvollisuus syöttää terapeutille tulenarkojakin asioita... jotenkin pelkään että menetän jotain kun puhun vaikeista asioista. Hölmöä, tiedän, sitähän varten terapeutit ovat että voi avautua, mutta miksi se pidän sitä niin hankalana asiana?
Terapeutin kysymyksiin en osaa kunnolla vastata siten, miten haluaisin. Joko päässä ei ole yhtään mitään tai sitten on miljoona asiaa kerralla eikä oikein osaa niitä jäsentää. Mikä minua oikein vaivaa?
Terapeutin kysymyksiin en osaa kunnolla vastata siten, miten haluaisin. Joko päässä ei ole yhtään mitään tai sitten on miljoona asiaa kerralla eikä oikein osaa niitä jäsentää. Mikä minua oikein vaivaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselläni oli aluksi myös vaikeata alkaa kertoa henk.koht. asioita oudolle ihmiselle. Vei aikansa ennen kuin aloin pikkuhiljaa pieniä palasia kertoilla.
Mielestäni olisi hyvä antaa sinulle vain aikaa...ja rauhassa omaan tahtiisi kertoa mikä milloinkin asia askarruttaa ym.
Kokemuksia on kyllä sellaisistakin psykologeista, jotka antoivat lappuja ja papereita koko ajan mitä olisi pitänyt jaksaa täyttää. Se oli hyvin ahdistavaa.
Mutta ymmärrän sinua ahdistuksessasi. Voimia.
Mandariini
Mielestäni sinulla on hyvät lähtökohdat terapiassasi. Avautuminen on välttämätöntä, muuten ei päästä ongelmiin käsiksi. Ehkä sinulla on hyvin syvällä sisimmässäsi asia, jota et haluaisi tiedostaa.
Vaikuttaa siltä että olet motivoitunut yrittämään.
Kun ihminen alkaa tiedostaa ongelmiaan, tuntuu siltä kuin menettäisi jotakin. Me ollaan niin totuttu patologiaamme, koettu se turvalliseksi, ollaan kuin tyhjän päällä ilman sitä.
Älä anna periksi, käytä vapaata tahtoasi itsesi auttamiseksi.
Joo, niin ahdistaa....
Miksi?
Mä vastaan: Joo, kun se sukupuoli voi loppua. Siksi kannattaa olla oma lääkäri. Sitä on vain vähän loogisempi, mm. kasvoista sen jälkeen, eikä ulkonäköpiirrevammassa, kuten Cp-vammassa, Mä olen allergisessa reaktiossa, naama punoittaa. Onko nyt taas hyvä mieli, kun on saanut riettailla aggressioissa?
Mulla on esmes oma lääkäri. Hän on oikeustaju-persoonani. Hän on solarikseni ja torsoni, istuvissa ja makaavissa asennoissa. Me ei jakseta koko aikaa toisiamme. Se ei oikeuta toimiinne.
Jo, ihan pienenä....
Opettelimme hänen kanssaan, etten nyt jaksa koko aikaa, ettei nyt tarvitse olla syliä, ettei nyt tarvitse olla tunteita, ettei nyt tarvitse ottaa kantaa, ettei nyt tarvitse ahdistua, ettei nyt tarvitse pelästyä
Missä sä olet?
Mä olen veljelläni.
Suututtaa toi perheen liittely tolla Jumalkäsityksellä Kaikki katsoo mua- Olen yksin-ajatus, joka on paitsi laskinmerkki hekto, myös yhteinen ympäristömme.
- Ai, mä en tajunnutkaan, että on sellaisia joilla on yhteinen oikeustajupersoona.
Missä sä olet?
Mä olen Mison kanssa lääkärissä.
Mun ympäristössä on sattunut jotakin mitä kutsutaan oikeustaju-rikokseksi. Sellaista on esim. aggressiivisesti ja riettaasti peilaulu.
Missä sä olet?
Mä olen Misolla lääkärissä.
-Määhän läheinen olin.
Missä sä olet?
Mä olen Mison kanssa lääkärissä, Miso on lääkäri.
- Mullle meinaa tulla olo: "mulla ei oo semmosta."
HOLTITON: Giftat Sig......
Ympäristössäni on siis mielisairas. Miso ehti kanssani jo lääkäriin. Se saakin tehdä vain se Miso tehdä mun kanssa sitä oikeustajua.
Hän on ilmoittanut maaliskuussa 1983 haluavansa naimisiin kanssani.
Nyt ympäristössäni on sitten riettaasti peilaileva ja aggressiivinen nainen.
- Herran Jumala. Mä haluan vain nyt olla lääkärissä... Joo, on mulla vaikka anoreksiaa.
- En saa tehdä lääkärini päälle pahaa.
- En saa tehdä itselleni pahaa.
- En saa tehdä päälleni pahaa.
- En saa tehdä päästä pahaa.
Mikä tarve kartoittaa muka uudestaan?
Pitäisi pystyä tuntemaan vektorin omaisesti päässä.
-Onko allekirjoittaneella ja eräällä tuttavallamme tällainen olemassaoleva sääntö?
- Joo, on koskien lähestymistä. Voitteko käyttää yksityisyydensuojia ja vaitiolovelvollisuuksia?
Mulla oli ennen sama ongelma, mutta terapiassahan pyritään saamaan olo paremmaks pidemmällä tähtäimellä. Mulle itelleni terapeutti on sanonu että aina kun sanon jonkun vaikeen asian sille, siitä asiasta lähtee ns. "pala pois" ja siitä aiheutuva ahdistus pienenenee.
Ja sehän on ihan normaalia että vaikeista asioista puhuminen ahdistaa, koska se saa tunteet pintaan. Ite oon käynyt samalla terapeutilla jo 4-vuoden ajan, ja nykyään puhuminen sujuu hyvin, vaikka asiat oliskin ahdistavia.
Ehdottaisin, että puhuisit tästä asiasta terapeuttisi kanssa, niin saisitte muokattua työskentelynne sujuvammaksi :)
Tsemppiä vaikeiden asioiden käsittelemiseen!