tytöt

Eli ihastuin yhteen tyttöön periaatteessa ensisilmäyksellä ja lähetin tytölle ruusuja ja pienen itse tehdyn runon pätkän jossa oli oma numeroni. Tyttö kiitti ruusuista ja olemme sen jälkeen jutelleet facebookissa ja olen pyytänyt tyttöä lähtemään kahville jotta voisimme tutustua paremmin vastaukseksi sain että koulu kiireiden (kirjotukset ja vanhojentanssien takia) ei kerkee tällä hetkellä,mutta tajusin viestin niin että myöhemmin käy. Olemme jutelleet sen jälkeen jonkun verran facebookissa ja tuntuisi että molemmilla on hauskaa ja juttua tulee ongelmana vaan on se että olen itse aina ensimmäinen joka laittaa viestiä miten jatkossa kannattaisi toimia? koska olen jo kertaalleen pyytänyt tyttöä ulos.
6254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pyydä vaikka elokuviin. Ompa söpöä ja romanttista.

Äänestä
  • mutta eikö kannattaisi odottaa ottaako tyttö yhteyttä minuun oma alotteisesti? sillä varmistais että kiinnostus on varmasti molemmin puolista.

    Äänestä

  • mmf kirjoitti:

    mutta eikö kannattaisi odottaa ottaako tyttö yhteyttä minuun oma alotteisesti? sillä varmistais että kiinnostus on varmasti molemmin puolista.

    Ole rohkea. Pojan on hyvä olla päättäväinen ja aloitteentekijä.

    Äänestä

  • Ehdotan näin kirjoitti:

    Ole rohkea. Pojan on hyvä olla päättäväinen ja aloitteentekijä.

    kiitos neuvoista mietityttää vaan jos tyttöö ei kiinnosta eikä vain kehtaa sanoa sitä.

    Äänestä

  • mmf kirjoitti:

    kiitos neuvoista mietityttää vaan jos tyttöö ei kiinnosta eikä vain kehtaa sanoa sitä.

    ääääh oon niin ihastunu siihe tyttöön et aattelen sitä jatkuvasti ja asiat ei etene mitenkään kun ootan että se laittais ittekkin viestiä ekaks mulle.

    Äänestä

  • eipä tuosta mitään ole tullut tyttöä ei taida kiinnostaa esitti kivaa ei halunnut vaan loukata mikä siinä on ettei asioita voi sanoa suoraan päin näköä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmf kirjoitti:

Eli ihastuin yhteen tyttöön periaatteessa ensisilmäyksellä ja lähetin tytölle ruusuja ja pienen itse tehdyn runon pätkän jossa oli oma numeroni. Tyttö kiitti ruusuista ja olemme sen jälkeen jutelleet facebookissa ja olen pyytänyt tyttöä lähtemään kahville jotta voisimme tutustua paremmin vastaukseksi sain että koulu kiireiden (kirjotukset ja vanhojentanssien takia) ei kerkee tällä hetkellä,mutta tajusin viestin niin että myöhemmin käy. Olemme jutelleet sen jälkeen jonkun verran facebookissa ja tuntuisi että molemmilla on hauskaa ja juttua tulee ongelmana vaan on se että olen itse aina ensimmäinen joka laittaa viestiä miten jatkossa kannattaisi toimia? koska olen jo kertaalleen pyytänyt tyttöä ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu