Mun pitäisi kokeilla työntekoa ennen sairasloman päättymistä jossain (masennuksen ja paniikkihäiriön takia) . Kävin neuvottelemassa siitä työkkärissä ja mulle ehdotettiin paikkaa jossa tuo ajatusteni kohde on töissä. Koska se melkein ainuita isoja työpaikkoja täällä päin. Haluanko mennä sinne leimauteneena mielenterveyskuntoutujaksi. Joskus tuntuu että mulla ei onnistu ei sitten yhtään mikään.
Tunnen itseni
luuseriksi.
12227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Antaa palaa,eikä sitä saa siellä mainostaa,että olet mielenterveys kuntoutuja,siis sinähän olet työharjoittelussa
No ei toisaalta saa. Ja tuo asia on kuitenki itselleni äärimmäisen tärkeä. Toivottavasti hän ei koe mun olevan tyrkky koska olen ottanut häneen yhteyttä. Voi itku. Mutta toisaalta aikuisiahan tässä ollaan. Katsoi työkkärin virkailija kummisaan kun aloin kiemurrella vaivautuneena . Mutta tuo paikka sopii koulutukseeni hyvin.
Muuta pois.
Tiedän tunteen,kun tavallaan sitä tuntee itsensä ihan holhottavaksi lapseksi,että pitää oikein kokeilla työelämää,että pystyykö siihen,vai ei.
Toi on totta. Jotekin tuntuu että asioista tehdään nykyisin niin vaikeita. Mietin juuri että moni ihminen pystyisi tekemään sen oman pienen työpanoksensa jos vain saisi siihen mahdollisuuden ja jos tulisi kohdeltuna ihan tasavertaisena. Vaikkei sitten koko vuotta jaksaisi työskennellä.
Tuollainen "mä en jaksa, mä en pysty, mä en osaa" hokema tappaa kaiken ilon elämästä. Ja kukaan muu ei pidä sitä yllä kuin sinä itse.
Korvaa se muunlaisilla ajatuksilla. "Minä pärjään, minä pystyn, minä voin opetella, olen itse vastuussa itsestäni" jne.
Anna arvo itsellesi. Muuten tiputat itsesi alemmaksi kuin muut. Ei kukaan elä ongelmista vapaana.
Tuli vain sellainen olo kun tuo virkailija alkoi puhua "matalan kynnyksen" paikoista ja yksinkertaisista tehtävistä joita voi sitten tarvittaessa monipuolistaa. Mutta sehän tietysti varmasti riippuu tuosta paikastakin. Voihan se olla että suhtauduin asiaan turhan herkästi kun olen tänään ollut aika väsynyt. Ja kun se sitten sattui olemaan juuri tuo paikka mitä hän mulle tarjosi. Jotenkin tuli mieleen se aika kun valmistuin ja miten ylpeä olin itsestäni. Mutta tuo on niin totta että aika paljon on omasta asenteestakin kiinni ja itsensä arvostamisesta. Ja toisaalta paikka kuin paikka pääsehän siinä alkuun.
Vtut muista ku ne vittuuka susta! ;D
Älä murehdi vanhoja ongelmia-kohta tulee taatusti uusia
"Sossu-slangi" on mestarillista ihmisen ala-arvioimiseen, niin kuin tuo "matalan kynnyksen". Viittaa kintaalla tyhmien tanttojen keksimälle kielelle.
Kyllä pärjäät, ja sillä siisti! Pidä kunnostasi huolta ja syö kalaöljyä, sen sisältämä d-vitamiini ja rasvahapot on tärkeitä masennuksen estoon, tästä on sekä tutkimuksia, että mulla oma hlökohtainen kokemus.
Paniikkihäiriötä aiheuttaa myös energiajuomat (tutkitusti).
Et sä mikään luuseri ole:)
Tietäisit vaan kuinka paljon meitä muitakin paniikki-ihmisiä on.
Jokaisella on jotain ja kukaan ei selviä tästä elämästä lommoitta. Tai aniharva korkeintaan.
jotenkin sitä muiden elämää kaukaa katsoessa ajattelee kaikkien muiden porskuttavan loistokkaasti ja osaavan ja uskaltavan kaiken.
Mustakin tuntuu usein siltä.
Joskus ajelen hienoilla asuinalueilla ja mietin ovatko kaikki siellä onnellisia ja osaavatko arvostaa sitä, jos elämä on mallillaan ja taloudellisesti turvattua.
Silti kun ihmisten kanssa juttelee, saattaa käydä kaikenlaisia asioita ilmi.
Muutokset on mullekin kauheita. Vastustan niitä aina viimeiseen saakka, vaikka useinkin on sitten jälkeenpäin miettinyt miten hyvin nekin sitten vaikutti elämään.
Yhden muutoksen takia, mäkin tapasin pari nykyään todella rakasta ihmistä.
Onnea ja rohkeutta vain sulle:) Kyllä sulta onnistuu ihan samoin kuin muiltakin.
Kun muistat, ettei ne muutkaan mitään yli-ihmisiä ole.