Oma äitini oli liian ylisuojeleva, joka ylimielisesti uskoi että osaa kasvattaa, joten asetti vaikka mitä rajoja. Tuntui kuin äiti halusi hallita liikaa, eikä sitä voinut lapsena paljoa vastaan sanoa. Oli nukkumaanmenoajat, kotiintuloajat, ei päässyt mihinkään juhliin, koska hän ei halunnut että pääsen maistelemaan alkoholia. Aina hän epäili kaikkea ja kyseenalaisti jos jotakin sanoin. aina sen piti tietää kaikki missä menen, Voin sanoa että oli perseestä.
Äiti haluaa vaan lapsesta reippaan ja raittiin, ja sellasen joka pärjää elämässään ja koulussa. Mutta tämähän ei toteudu asettamalla älyttömiä rajoituksia.
Voin sanoa että jälkikäteen olisi ollut niin hyvä mennä kaikkien muiden mukana juhliin sun muihinkin ja kokeilla kaikkea. Ylisuojeleva äiti tuhoaa sosiaalista elämää, todellakin.
Melkein kaikki lapsuudenkaverini jotka olivat aina menossa mukana, ilman minua tietysti, nykyyän pitävät juhlia sun muita. Olisi todella kiva olla siellä heidän kanssaan viettämässä aikaa, mutta eipä mua sinne paljoa pyydetä, koska en aikasemmin nuorena päässyt. Enkä mä voi heidän mukaansa sinne nyt mennä koska en silloin aikasemminkaan ollut.
Oikeesti alkaa olla yksinäistä :(. Vaikkakin on nyt uusia koulukavereita, mutten ole tohtinut hirveästi mennä heidän mukaansa aina juhlimaan. Nyt kun asuu omillaan ilman valvovia vanhempia, niin olisi paljon helmpompi lähteä mukaan koska kukaan ei ole asettamassa rajoja. Mutta silti on aina tietty kynnys lähteä muiden mukaan kun ei ennen ole päästetty, se on vaan jäänyt päälle nuoruudesta :(.
Tuntuu oikeesti siltä että kaikilla muilla on asiat aina niin hyvin. Ulkoisesti minusta ei huomaa, että olen yksinäinen. Koulussakin olen luokan sosiaalisimmista ihmisistä, aina äänessä. Enkä ole mikään ruma, kuullut usein kehujakin. Mutten vain sitten koulun ulkopuolella ole heidän kanssaan paljoa tekemisissä.
Ihmissuhteet kärsivät todella tästä. Ei kukaan halua oikeesti mun kanssa olla. Aina olen vaan joku pano, eikä musta sit muuta halutakkaan :(. Tuntuu todella pahalta. En usko että kukaan voi ymmärtää mua, kun en itsekkään ymmärrä. Ihmisluonne on mutkikas asia. Haluan läheisyyttä ja aitoa seuraa, mutta alkaa tuntua siltä että sitä on turha etsiä. Sinkkunakin elämä on hyvää, kunhan siihen suhtautuu oikein ja tiedostaa itsensä.
Että osaa ahdistaa välillä, eikä ketään läheistä kenelle puhua näitä.
Olen katkera äidilleni :(, en edes halua kertoa hänelle kuulumisia nykyään. Joka todella tuntuu pahalta ;(. Ei sen näin pitäisi olla. Jotenkin syytän tästä kaikestä äitiä, vaikken sitä hänelle ole sanonut. Kyllä hän on vaistonnut sen etten halua hänen kanssaan olla tekemisissä.
Ei mitään trollauspostauksia tänne. Mietteitä ja omia kokemuksia kiitos! Jos on samanhenkisiä niin mieluusti voin keskustella enemmänkin.
Äiti haluaa vaan lapsesta reippaan ja raittiin, ja sellasen joka pärjää elämässään ja koulussa. Mutta tämähän ei toteudu asettamalla älyttömiä rajoituksia.
Voin sanoa että jälkikäteen olisi ollut niin hyvä mennä kaikkien muiden mukana juhliin sun muihinkin ja kokeilla kaikkea. Ylisuojeleva äiti tuhoaa sosiaalista elämää, todellakin.
Melkein kaikki lapsuudenkaverini jotka olivat aina menossa mukana, ilman minua tietysti, nykyyän pitävät juhlia sun muita. Olisi todella kiva olla siellä heidän kanssaan viettämässä aikaa, mutta eipä mua sinne paljoa pyydetä, koska en aikasemmin nuorena päässyt. Enkä mä voi heidän mukaansa sinne nyt mennä koska en silloin aikasemminkaan ollut.
Oikeesti alkaa olla yksinäistä :(. Vaikkakin on nyt uusia koulukavereita, mutten ole tohtinut hirveästi mennä heidän mukaansa aina juhlimaan. Nyt kun asuu omillaan ilman valvovia vanhempia, niin olisi paljon helmpompi lähteä mukaan koska kukaan ei ole asettamassa rajoja. Mutta silti on aina tietty kynnys lähteä muiden mukaan kun ei ennen ole päästetty, se on vaan jäänyt päälle nuoruudesta :(.
Tuntuu oikeesti siltä että kaikilla muilla on asiat aina niin hyvin. Ulkoisesti minusta ei huomaa, että olen yksinäinen. Koulussakin olen luokan sosiaalisimmista ihmisistä, aina äänessä. Enkä ole mikään ruma, kuullut usein kehujakin. Mutten vain sitten koulun ulkopuolella ole heidän kanssaan paljoa tekemisissä.
Ihmissuhteet kärsivät todella tästä. Ei kukaan halua oikeesti mun kanssa olla. Aina olen vaan joku pano, eikä musta sit muuta halutakkaan :(. Tuntuu todella pahalta. En usko että kukaan voi ymmärtää mua, kun en itsekkään ymmärrä. Ihmisluonne on mutkikas asia. Haluan läheisyyttä ja aitoa seuraa, mutta alkaa tuntua siltä että sitä on turha etsiä. Sinkkunakin elämä on hyvää, kunhan siihen suhtautuu oikein ja tiedostaa itsensä.
Että osaa ahdistaa välillä, eikä ketään läheistä kenelle puhua näitä.
Olen katkera äidilleni :(, en edes halua kertoa hänelle kuulumisia nykyään. Joka todella tuntuu pahalta ;(. Ei sen näin pitäisi olla. Jotenkin syytän tästä kaikestä äitiä, vaikken sitä hänelle ole sanonut. Kyllä hän on vaistonnut sen etten halua hänen kanssaan olla tekemisissä.
Ei mitään trollauspostauksia tänne. Mietteitä ja omia kokemuksia kiitos! Jos on samanhenkisiä niin mieluusti voin keskustella enemmänkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sama juttu ylisuojelevien vanhempien kanssa minnekkään ei saanut mennä, öitä ei saanut olla pois kotoa, kavereista ja tytöistä joista olin kiinnostunut oli aina pahaa sanottavaa, huonoa seuraa mulle... heidän vanhemmissaan vikaa... lässyn lässyn. minnekkään juhliin ei saanut mennä, ei juoda alkoholia. Nyt sitten ihmetellään miksi olen tällainen. Olen syrjäytynyt, kahdeksantoista täytettyäni alkoholisoiduin viidessä vuodessa, join/juon yksin kotona, loputonta seinien tuijottelua, ketjupolttamista ja kaljan lipittelyä. Elämä on täysin pilalla. en vanhempia täysin syytä mutta jokin asia jo silloin on lähtenyt sivuraiteille. Paljon on silti itsekkin saanut pilattua. Eipä ole hyvillä korteilla elämässä siunattu ruma ulkonäkö, nyt jo kaljan pöhöttämä. sosiaalinen en ole muutenkin epävarma ja mieleltään sairas ihminen.
"tytöistä joista olin kiinnostunut "
Minulla asiasta piti huolen sukulaistäti. Oikea terveydenhuollon ammattilainen. :(
"Olen syrjäytynyt,"
Suomalainen systeemi syrjäyttää ennen kaikkea miehet. Kannattaa seurata keskustelua aiheesta. Ilman työpaikka ei ole naista, mutta firmat eivät mielellään palkaa juuri ketään nykyään, sillä tuottavuus ja automaatio vaikuttaa.... Tietysti kunkin alan 20% parhaimmiston haluavat kaikki palkata, loput ovat ylijäämää.
Esim. Osmo Soininvaara on kirjoittanut aiheesta... ja moni muukin on joskus sivunnut, kuten Hnery LAasanen ja Ruukinmatruuna
Ruotsissa työmarkkinat toimivat paremmin -- siellä palkkaa voivat saada muutkin kuin täydelliset, virheettömät ja aikataulun mukaisesti kouluttautuneet ihmiset. Yhteiskunta toimii paremmin.
Kerta kaikkiaan osa suomalaisista tarvitsee jonkin ryhmän, jota halveksua, esim. alkoholin kuluttujat ja työttömät ja turvapaikan hakijat (okei, näistä osa onkin puskaraiskaajia mutta vain osa) jne, joiden syyksi kaikki maailmantalousongelmat voidaan laittaa.
On Suomessa hyviäkin ihmisiä, mutta en tiedä onko niitä paljoa.
"kahdeksantoista täytettyäni alkoholisoiduin viidessä vuodessa, join/juon yksin kotona, loputonta seinien tuijottelua, ketjupolttamista ja kaljan lipittelyä."
Tuo on henkisen tyhjyyden täyttämistä aivan kuten ylensyönti, porno jne.
Jonnekin hoitosysteemiin kannattaa pyrkiä hakeutumaan, mutta mielenterveyspalvelut taitavat olla h€lv€tin huonolla tolalla. Ihan sama s44t4n4 mihin menet, mutta mene ulos kotoasi edes kerran viikossa p€rk€l€!!
Poliitikkoja kiinnostaa vain työelämässä mukana olevien etu ja mukavuus, työterveys jne.
Suomessa taitaa olla kunniallisempaa ajaa päin rekkaa tai räjäyttää itsensä torilla, kuin olla luuserimies, joka haluaa hoitoa esim. alkoholismiin ja masennukseen... Teki niin tai näin, aina on feministimedia nalkuttamassa, että suomalainen mies on paha.
"Elämä on täysin pilalla. en vanhempia täysin syytä mutta jokin asia jo silloin on lähtenyt sivuraiteille. Paljon on silti itsekkin saanut pilattua."
Suomen naapurimaissa otetaan rennommin (tällaisia juttuja olen lukenut). Täällä työnteko takaa taivaspaikan. Mutta vain virheettömät ja täydelliset saavat osallistua työelämään.
"Eipä ole hyvillä korteilla elämässä siunattu ruma ulkonäkö, "
No voi p€rk€l€ ei se miehen ulkonäkö ole niin iso juttu kuin naisen ulkonäkö!
"nyt jo kaljan pöhöttämä."
Minä olen iän pöhöttämä: 36. Sinä taidat olla parikymmentä jotain??
"sosiaalinen en ole muutenkin epävarma"
Harjoittelu auttaa, mutta en tiedä mikä on sinulle paras keino.
"ja mieleltään sairas ihminen."
Oikeasti sairaat ihmiset eivät tunne olevansa sairaita.
Sinä haluat päästä pois tuosta synkkyydestä. Ei se hulluuden merkki.
"Mutta silti on aina tietty kynnys lähteä muiden mukaan kun ei ennen ole päästetty, se on vaan jäänyt päälle nuoruudesta :(."
Tuohon tiivistyy miespuolisten tallaajien henkiset ongelmat. Tällaista se on minullakin ollut, ja yhdellä kaverillani.
Ennen kaikkea emmehän voi tietää, oletko synnynnäinen juhlijatyyppi vaiko et. Kukin juhlii tavallaan ja haluamiaan aineita käyttäen ;)
Erittäin pirullisia ovat raittius-hihhuli-vanhemmat ja kasvattajat. Henkilökohtaisesti toivotan kaikki "elämä on parasta huumetta" -valistajat h€lv€ttiin. Miehenä sanon, että jos joutuu 19-vuotiaaksi istumaan viikonloput vanhempien seurassa, tulee lähes mielisairaaksi. Jos ainoa sallittu juoma on mehu ja maito, niin ei se mitään elämää ole...
Täysin päihteetön elämä vanhempien seurassa ilman naisiin tutustumista on pahempaa kuin huumekuolema!
Miehen elämään nyt vaan kertakaikkiaan kuuluu riskien ottaminen, sanovat sosiaalitanttarat ja sedät mitä tahansa. Muuten miehestä kasvaa kaikkien halveksima nössö, joka ei uskalla puhua vieraille ihmisille. Sellainen minäkin olin.
Perimmäinen syy on mielestäni siinä, ettei uskalla kokeilla asioita, kun pelkää huonoja kokemuksia. Jos masennusta ja synkkämielisyyttä on, niin itsetunto laskee entisestään, kun jossakin paikassa kaikki ovat tavalla tai toisella parempia.
En julista näitä lopullisena totuutena, vaan puhun omasta näkökulmastani ja siitä miltä juuri tältä istumalta tuntuu.
Ei taida olla mitään yleistä jokaiselle sopivaa temppua. Sitä paitsi sukupuolisessa suuntautumisessakin on miesten välillä eroja... jotkut suuntaukset ovat yleisesti hyväksyttyjä, ja toiset taas eivät. Nykyään homous on normaalia, kun taas eräät muut taipumukset ovat yhtä vihattuja kuin homous aiemmin. Naiset saavat olla nykyään mitä vaan, mutta miehiltä odotetaan nykypäivän Suomessa tiettyjä rooleja.
Koska aloittaja näkee oman ongelmansa niin hyvin, en kannata mitään terapioita. Kenties kannattaa yrittää ratkoa pulmansa tekemällä asioita käytännössä ja kokeilemalla mennä ns. epämukavuusalueelle. Aloittaja on niin nuori, että kaikenlaisia ratkaisuyrityksiä ehtii kokeilla.
Kannattaa mennä esim. miesten välisiin keskusteluryhmiin, joita Miessakit ry järjestää -- ryhmien nimi on muistaakseni "miesryhmät". Ei siis mitään vaimonhakkajaryhmiä, eroryhmiä, mamu-kotoutusta, vaan yleinen juttelukerho. Toimii valtakunnan laajuisesti.
Tietysti aina voi mennä uusiin paikkoihin missä on sekaisin ties minkälaisia miehiä ja naisia...
Sori kun tuli jäsentelemättömästä, mutta halusin tuulettaa pitkästä aikaa täällä suomi24:ssä.
tapaani, kiitos asiallisesta viestistä. Oon täysin samaa mieltä kaikesta mitä sanot.
"Erittäin pirullisia ovat raittius-hihhuli-vanhemmat ja kasvattajat"
juuri nämä.
"Perimmäinen syy on mielestäni siinä, ettei uskalla kokeilla asioita, kun pelkää huonoja kokemuksia. Jos masennusta ja synkkämielisyyttä on, niin itsetunto laskee entisestään"
Viisaita sanoja, hyvin olet saanut sanoiksi puettua miten asia on.
Eikä mulla asiat niin huonosti ole mitä aloitus tekstistä saattaa ymmärtää.
En ole ruma, koulu menee aivan erinomaisesti, naisistakaan ei ole pulaa(irtosuhteita tosin), paljon on hyviä harrastuksia, en polta ja juon aika hillitysti.
Ei mun elämään kuulu yksinäisyyden takia alkaa viinalla lotraamaan tai millään aineilla sekoilemaan. Oikeesti kannattaa miettiä, mitä siitä silloin jäisi käteen. Keksin kaikkea muuta mahdollista tekemistä, kun tunnen yksinäisyyttä. Ennen pelasin tietokoneella ja katselin tvtä, nykyään lähden kuntoilemaan johonkin ja koitan olla ihmisten ilmoilla. Se auttaa paljon että puhut vaan ihmisille.
Ihmiset pystyvät vaikuttamaan omaan elämään todella paljon. Jos heität elämäsi hukkaan ja teet sillä meiningillä että "ihan sama", juot persekännit jokapäivä niin ei silloin ole paljon mahdollisuuksiakaan saada itsestään irti paljon mitään, enkä ihmettele että tuntee itsensä yksinäiseksi. Periksi ei pidä antaa, vaikka välillä taistelu tuntuukin turhalta ja siltä ettei mikään asia etene.
Jos silti pysyy yksinäisenä niin ainakin voit sanoa yrittäväsi tehdä asialle jotain.
Oman itsenstä tiedostaminen ja heikkouksien parantaminen on asia johon on hyvä pyrkiä. Oisi hyvä hankkia vaikka jokin mielenkiintoinen harrastus ja yrittää hankkia kavereita sitä kautta.
Yrittävä voi saavutta joitain, mutta yrittämätön voi saavuttaa vaan entistä huonomman itsetunnon ja syvemmän yksinäisyyden tunteen. Pitää olla ylpeä itsestään että edes yrittää.
Joka päivä olen ihmisten kanssa paljonkin tekemisissä. Enkä mä nyt ihan yksin ole vaikka välillä tuntuukin siltä. Vertaan kai itseäni muihin ihmisiin ja ajattelen olevani paljon yksinäisempi, kun kaikki muut aina juo ja juhlii.
Varmaan olenkin yksinäisempi mitä useimmat.
Yksin olo saattaa saada aikaan ahdistusta,itsesääliä, sekä vielä ajattelemaan itsestään negatiivisesti, vielä jos on jotain tunnesotkuja menossa. Kyllä itsetunto on välillä koetuksella mutta siitähän sitä oppii ja kasvaa ihmisenä.
Olen kyllä itsevarma ulkoisesti, mutta oikeasti herkkä sisältä. Kyllä mulla on esim. pokkaa mennä puhumumaan naisille ja pyytämään treffeille vaikken tuntisikaan, siis selvinpäin vielä. Useimmat eivät edes tähän pysty. Mutta sitten toisaalta murrun aika helposti kun alan ajattelemaan kaikkea surullista sekä yksinäisyyttä.
Yksinäisyyden suurin taakka on se, että yrittää yksin kannatella kaiken, sekä hautoa asioita vaan oman pään sisällä.
Se todella tärkeää että on joku jonka kanssa pystyy keskustelemaan kaikista asioista. Kun jaakan takaa niin se on paljon kevyempi. Mulla varsinkin tulee tarvetta avautua välillä. Ja sit kun ei olekkaan sitä kenelle avautua niin tuntee itsensä yksinäiseksi.