Toivottavasti kukaan ei kiusaa sinua enää koskaan. varmasti sait tiputettua taakan minkä kannoit sisälläsi vuosien ajan. Suomen lain mukaan joudut vähän kärsimään tosta puukotuksesta kiusaajaasi kohtaan, mutta millä tavalla kiusaaja on joutunut kärsimään ennen tätä päivää? olen aika varma että suurin osa lukijoista ja keskustelijoista ovat sinun puolellasi, teit mitä sillä hetkellä täytyi tehdä!
Onko nykymaailmassa ainut keino saada kiusaaminen loppumaan sillä keinolla että viruu vuoden parin linnassa?
Onko nykymaailmassa ainut keino saada kiusaaminen loppumaan sillä keinolla että viruu vuoden parin linnassa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet aivan oikeassa...kun opettajilla on keinot lopussa ja kukaan ei kuuntele, niin jää vain omankäden oikeus,piste ni. Jaksamista, kyl se siitä.
No no ....
Vaikki minäkin olen köyhänlapsena saanut aikoinani oman osani kiusaamisesta, en siltikään ymmärrä tätä hypetystä tuon puukkoon tarttuneen pojan teon puolesta.
Jokainen henki on arvokas ja ei tuon kiusatun elämäkään tästä teosta kohene. Ei pidä lähteä sille linjalle että aina kun tunnet kärsiväsi vääryyttä sinulla on oikeus riistää toiselta henki, että koulukiusaaminen ratkaistaisiin puukkoa heiluttamalla.
Kusaaminen on kans väkivaltaa,elinikäiset vammat saa siitäkin,ehkä olisi aika herätä ja välittää ihmisistä,itsekeskeinen yhteiskunta,missä kukaan ei auta!!
linnamiäs on amisviiksi ja BIG- luuseri SINUA VOISI VETÄÄ hanuriin koko Veromon ori talli
Jaetaan kaikille pistoolit,sillä ongelmat ratkeaa Tyrmään vaan
Vankilaan vaan kaikki puukottajat ja muutki idiootti tappajat. on tässä maassa muitaki kiusattu eikä silti ruveta tappaa toisia. tai edes yrittämään.
KUNNON vankilaan saippuoita keräämään.
Toi kiusaaja pitäisi siirtää koulukotiin tai nuorisovankilaan ja puukottajalle tuomio ja nuorisovankilaan, niin oikeus toteutuisi.
HEH HEH linnaa tulee 2-3 vuotta laki toteutuu turhaa valittatte täällä
Olet varmaan se kiusaajan vitsikäs kaveri.
koulusta pois vaan,ei sovi muiden sekaan kiusaajat
joko on persereikä rasvattu
Muistuttaisin kaikil koulukiusatuil että ku pistät nii pistä kahvaa asti ja muista pyöräyttää.
Koulukiusattukin voi ponnistaa elämässään pitkälle mm. Hitler ja Stalin olivat kuuluisia koulukiusattuja.