Suorasähkö

Hollolassa meinasi palaa RT, kun saunankiuas (sähkö) syttyi palamaan. Paloviranomainen sanoi radio haastattelussa, että sähkökiuasta ei saa jättää päälle vahtimatta. Tarkoittaakohan tämä, että perinteisiä sähköpattereita ei saa jättää päälle ilman vahtimista. Eli pääkytkin OFF, kun lähtee töihin.
12320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko sähköpatteri sama asia kuin sähkökiuas?

Se tästä vielä puuttuu että pitäisi istua kylmässä saunassa kyttäämässä sen lämpiämistä.

En kyllä usko että yhtään sähkösaunaa on syttynyt tuleen itsestään ilman jotain selvää vikaa tai virhettä. Yleensä palo saa alkunsa siitä että kiukaan päällä on jotain palavaa.

Varmistakaa aika ajoin että kellokytkin toimii, eli että kiuas ei voi vahingossa jäädä päälle yli neljäksi tunniksi. Älkää kuivatko pyykkiä saunassa, varsinkaan kiukaan yläpuolella ja välittömässä läheisyydessä ei saa pitää mitään ylimääräistä palavaa, kuten saunakiuluja tai laudeliinoja.

Patterit on takoitettu jatkuvaan käyttöön, mutta niidenkin käyttöohjeita pitää noudataa. Pattereilla ei ehdottomasti saa kuivata pyykkiä, eikä niitä saa peittää eismerkiksi verhoilla.

Äänestä

"Onko sähköpatteri sama asia kuin sähkökiuas?" Onhan molemmissa vastus, joka lämpiää. Kyseisen saunan kiuas oli 1,5 v vanha. (sanoivat radiossa). Olivat laittaneet saunan lämpiämään ja hetken kuluttua oli käry häirinnyt.

Äänestä
  • Kaikissa sähkölaitteissa on vastus, toisissa isompi, toisissa pienempi. Saunan kiukaan teho on vähintään 6 kW, sähköpatteri luokkaa 1 kW ja television hehkulamppu luokkaa 60 W. Kyllä ihan maalaisjärjen pitäisi sanoa, mikä näistä rikkoutuessaan helpoimmin aiheuttaa tulipalon.

    Äänestä

  • http://www.ess.fi/?article=360564

    Eli kiukaassa oli vika. Voihan on/off kytkimeenkin tulla vika... eli laite olisikin päällä vakka luulisi sammuttanensa sen, joten ei sekään olisi mikään idioottivarma konsti.

    Aika erikoinen juttu... mikähän siellä on oikeasti palanu? Eihän kiukaassa ole juuri mitään mikä voisi palaa.

    Äänestä

  • "Palokunta totesi, että tuleen oli syttynyt kiukaan ajastin, joka oli sulanut täysin."

    Pattereissa ei ole ajastimia.

    Äänestä

  • ajastin kärysi kirjoitti:

    "Palokunta totesi, että tuleen oli syttynyt kiukaan ajastin, joka oli sulanut täysin."

    Pattereissa ei ole ajastimia.

    Jos laite on kunnossa, niin se on suunniteltu kestämään vaikeita/kin olosuhteita. Esim. sähkökiuas kestää yhtäjaksoista suurinta tehoa/päälläolemista tuntikausia ,- jos se on asennettu oikein ja tila on asianmukainen. S.amoin söhköpatterit

    Mutta, usein tulipalo alkaa löysän liitoksen ylikuumenemisesta sytyttäen esim. muovin tms.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Jos laite on kunnossa, niin se on suunniteltu kestämään vaikeita/kin olosuhteita. Esim. sähkökiuas kestää yhtäjaksoista suurinta tehoa/päälläolemista tuntikausia ,- jos se on asennettu oikein ja tila on asianmukainen. S.amoin söhköpatterit

    Mutta, usein tulipalo alkaa löysän liitoksen ylikuumenemisesta sytyttäen esim. muovin tms.

    Kukaassa ei pahemmin muovia ole, kun se on tehty kuumaan käyttöön. Mikä sauhakauha unohdettu taas kiukaan päälle.

    Äänestä

  • mikä lie totuus kirjoitti:

    Kukaassa ei pahemmin muovia ole, kun se on tehty kuumaan käyttöön. Mikä sauhakauha unohdettu taas kiukaan päälle.

    Kiukaan ajastimissa käytetään muovia, samoin kuin johtojen pinnoitteissa/johdon kiristimissä.Palo siis etenee kotelon ulkopuolelle.Siis ajastin, joka opn kiukaan ulkopuolinen.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Kiukaan ajastimissa käytetään muovia, samoin kuin johtojen pinnoitteissa/johdon kiristimissä.Palo siis etenee kotelon ulkopuolelle.Siis ajastin, joka opn kiukaan ulkopuolinen.

    Siellähän se ajastin on samassa laatikossa kiukaan kanssa. Mahtaakohan ne muoviset säätönupit olla kuinka herkästi palavaa materiaalia? Kaiken järjen mukaan kiuas pitäisi kyllä tehdä palamattomista materiaaleista.

    Äänestä

Valitettava todellisuus on, miten kilpailu on heikentänyt kaikkien sähkölaitteiden laatua ja juuri liittimien osalla. Pesukoneet, kylmälaitteet, ja yleensä kodinkkoneet. Purkakaapa vanhoja koneita ja tutkikaa niiden liittimiä tms, ja niiden lujuuteen liittyviä tekijöitä.
Niin, ja erikoisesti halvoista koneista.Koko suunnittelu on muuttunut kielteiseen/edulliseen suuntaan.

Äänestä

Kun Kreikka aikanaan liittyi EU:hun alettiinko Kreikassa tekemään sähköasennukset niinkuin EU-maissa, ei vaan EU maissa alettiin tekemään niinkuin Kreikassa.

Äänestä
  • Meillä palaa tuli vain kiukaan sisällä!!
    Kannattaa vaihtaa pukiukaseen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöhkö? kirjoitti:

Hollolassa meinasi palaa RT, kun saunankiuas (sähkö) syttyi palamaan. Paloviranomainen sanoi radio haastattelussa, että sähkökiuasta ei saa jättää päälle vahtimatta. Tarkoittaakohan tämä, että perinteisiä sähköpattereita ei saa jättää päälle ilman vahtimista. Eli pääkytkin OFF, kun lähtee töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu