Escitalopram 5-10mg

haltioitunut

Olen kärsinyt pitkäaikaisesta masennuksesta, joten menin lääkäriin. Lääkäri määräsi Escitalopram Activis -nimistä SSRI-lääkettä, joka kuuluu selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien ryhmään. Lääkettä pitää ottaa 5 mg ensimmäisellä viikolla ja 10 mg toisella. Lääkärikäynnin lopuksi lääkäri totesi unien olevan mahdollisesti hyvin eläviä, en kiinnittänyt mainintaa juuri huomiota.

Olen nyt käyttänyt lääkettä kolme päivää, ja joka yö näen äärettömän eläviä ja outoja unia kuin olisi leffoissa. Viime yönä näin unta, että omistin kolme kissanpentua ja teelusikan. Kun kosketin teelusikkaa, se alkoi liikehtiä ja elää. Kun teelusikka kosketti kutakin kissanpentua, niiden älykkyys alkoi kasvaa ihmisen tasoiseksi. Eräs kissoista kasvoi Karviseksi, jonka kanssa menin sitten rannalle ottamaan aurinkoa ja loikoilemaan. Koska Karvinen oli alun perin tavallinen kissa, sille piti opettaa kaikkea asioita. Muun muassa unessa opetin sille kunka pelata korttia rahasta ja kuinka pelata snookeria. En itse pelaa kyseisiä pelejä tai ole juuri niistä kiinnostunut, mutta Karvinen oppi ne unessa välittömästi ja alkoi tehdä niillä rahaa. Lopun aikaa unesta hommasimme rahaa asuntoon, helppoon elämään ja loikoilimme rannalla.

Kaikki unet ovat tähän messä olleet ihan helvetin siistejä ja eläviä, että hyvä kun maltan odottaa seuraavaa yötä. Tuntuu, että olen jo parantunut vuosia kestäneestä masennuksesta osaltaan unien vuoksi. Koska olen sairaslomalla, tarkoitukseni oli nukkua 9 tunnin unet. No Karvinen vei mennessään ja herätessäni 9 tunnin jälkeen herätyskellon soittoon, minun oli pakko kääntää kelloa 3 tuntia eteenpäin että näkisin unen loppuun. Sitten vielä 2 tuntia. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.

Odotan innolla, mitä käy kun aloitan 10 mg annostuksen.

Luulen, että lääkkeen lisäksi osa syy mielettömän selkeisiin uniin on kirjoitusharrastukseni tarinoiden muodossa, vuosia kestänyt vitamiinilisien käyttö ja viimeaikaiset jooga-harjoitukset.

Onko teille, ketkä olette vastaavaa lääkettä joutuneet käyttämään, käynyt samalla tavalla?

4

2757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marin

      Onko kellään kokemuksia että mirtatsapiini auttaa kyllä uneen mutta sitten tulee muita hirvittäviä oireita. käytin ennen tolvonia ja se ei antanut unta mutta sivuoireita ei ollut. Mitä tässä oikein tekisi?

    • tietäjäitämaan

      En tiiä mut mulkku seisoo ku ruhtinaalla

    • koukussakuitenkin

      Käyttänyt olen 20mg annoksella, ei ole uniin vaikuttanut

    • Anonyymi

      Joo oon itekki huomannu kuinka sekavia ja villiluonteisia unet on ollu escitalopramin takia ja mulla se vaikuttaa negatiivisesti niin, että heräilen monta kertaa yössä ja aamulla kun herään, on tosi ahdistunut ja väsynyt olo. Uni on levotonta ja niin on sitten myös mieli. Välillä uniin sekottuu painajaisia omista traumoista ja sitten ku herää, niin masentaa vaan. Tekis mieli lopettaa nuo lääkkeet, mutten voi koska just psykoterapia alkamassa ja tarvin niitä siihen, jotta ois helpompi käsitellä omia tunteita ja traumoja. Kyllä ne lääkkeet auttaa myös valveilla ollessa negatiivisten tunteiden käsittelyssä.
      Eli näillä mennään nyt toistaiseksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe