Kreikka

€urostoliiton ja Kreikan kriisissä taitaa olla kyse aivan muusta kuin Kreikan pelastamisesta . Ensimmäinen operaatio onkin sijoittajapankkien pelastaminen. Siksi päätökset on pitkittyneet....Tietääkö joku tarkemmin?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oli ollut kuullemma joskus toissapäivänä uutisissa että kreikalle tarkoitetusta 130.n miljarin euron apupaketista ei mene kreikan avustukseen kuin pieniosa loput menee tiettävästi saksan pankkien ja siottajien tukemiseen.

Äänestä

Nytkö vasta sinne haapavedelle vasta vuosia vanhat tiedot kulkee, kreikka on tässä pelissä vaan sätkynukke jonka syliin voidaan kaataa tämä loppu homma.
Islanti, Irlanti, Italia, Portugali, Espanja ja Kreikka on vuoron perään ollut sätkynukkeja tässä teatterissa. Kohta muutes sovitaan Portugalille lisää rahaa, mutta sitä ei ole vielä edes käsitelty suomalaisessa mediassa, vaikka on ollut jo luettavissa netissä. Sopivaan aikaan saivat kunta- että puolustusvoima asiat suomalaisten pinnalle luettavaksi, ettei vaan tule palautetta että taas etelän maille rahaa annetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


markka kirjoitti:

€urostoliiton ja Kreikan kriisissä taitaa olla kyse aivan muusta kuin Kreikan pelastamisesta . Ensimmäinen operaatio onkin sijoittajapankkien pelastaminen. Siksi päätökset on pitkittyneet....Tietääkö joku tarkemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu