Ikävävöin

Ikävän kyyneleitä kuivuneita,
näkymättömiä toiveita, kadonneita.
Tyhjiksi puhallettuja unelmia,
kuin rikkinäisiä ilmapalloja kuralammikoissa,
niitä on elämä haaveistaan luopuneelle.

Mitään tuntematta, mihinkään luottamatta,
Pienen paikkani täyttäen,
vain hyväksytyt tunteet kokien,
kuljen kohti vanhuutta.

Mikään ei muutu, kukaan ei puutu,
kun elän elämääni odotusten mukaan,
yleisesti hyväksyttyä kaavaa noudattaen.

Siististi puettuna, hiukset suittuna, järkeviä puhuen,
haaveet haudattuina, tunteet tuhottuina, sekasorto
sisääni sullottuna samoin kuin tuhannet muutkin,
narraanko itseni noudattamaan
normien mukaista elämää oman itseni hukaten(?)

Lampaaksi keskelle laumaa asettuen,
omat ajatukseni hukaten,
alistunko tavoittelemaan jonkun muun
hyväksi havaitsemia asioita(?)
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onpa kaunis ja koskettava teksti. Vaan miksi liittyä laumaan, jos se merkitsee oman minuuden myymistä?

Äänestä

niin, mitäpä tuohon sanoisi...
....aikuiset ihmiset osaavat tehdä itse omat päätöksensä.
Sinä teet niinkuin sun sydän sanoo.
Tiedän, oli julmaa tekstiä sun runos jäljiltä,
mutta näin se irl menee,
pahoillani!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koeta porskuttaa! kirjoitti:

Ikävän kyyneleitä kuivuneita,
näkymättömiä toiveita, kadonneita.
Tyhjiksi puhallettuja unelmia,
kuin rikkinäisiä ilmapalloja kuralammikoissa,
niitä on elämä haaveistaan luopuneelle.

Mitään tuntematta, mihinkään luottamatta,
Pienen paikkani täyttäen,
vain hyväksytyt tunteet kokien,
kuljen kohti vanhuutta.

Mikään ei muutu, kukaan ei puutu,
kun elän elämääni odotusten mukaan,
yleisesti hyväksyttyä kaavaa noudattaen.

Siististi puettuna, hiukset suittuna, järkeviä puhuen,
haaveet haudattuina, tunteet tuhottuina, sekasorto
sisääni sullottuna samoin kuin tuhannet muutkin,
narraanko itseni noudattamaan
normien mukaista elämää oman itseni hukaten(?)

Lampaaksi keskelle laumaa asettuen,
omat ajatukseni hukaten,
alistunko tavoittelemaan jonkun muun
hyväksi havaitsemia asioita(?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu