Hän ei arvostanut

Ihminen on siitä kumma otus että toivoo toiselta jonkinlaista osoitusta halusta olla yhteydessä, vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia.
Jos sellaista osoitusta ei saa, voi vain olettaa että halua yhteyteen ei ole.

Tunnen surua vain yhdestä asiasta, siitä että tuhlasin niin paljon aikaa elämästäni
turhuuteen ja ihmiseen joka piti pilkkanaan ja täysin arvottomana ihmisenä. Ihmisenä jota halusi nöyryyttää uudelleen ja uudelleen.
Arpikudos sydämen ympärillä on kasvanut paksuksi kaikesta loukkaamisesta.

Kun sitten kokee sen että joku haluaakin olla yhteydessä, arvostaa minua niin paljon että puhuu jopa minulle itselleni eikä aina ohitseni jollekin muulle, niin miten hyvältä se tuntuukaan. Hyvältä ja vapauttavalta.
Menneen vuoksi kestää pitkään ennenkuin siihen uskaltaa täysin luottaa. Mutta kun se jatkuu ja kuulee yhä useammin kysymyksen mitä sulle kuuluu ja miten päivä meni ja onko kaikki ok niin siihen alkaa hyvin hitaasti uskoa. Hyvin hitaasti ja varoen ettei taas tulisi petetyksi.

On vaikea uskoa ettei enää tarvitse kerjätä yhteyttä, puhetta, kommunikointia vaan se tulee toisen omasta vapaasta tahdosta.Vailla kerjäämisen tunnetta.

Tunnen valtavaa häpeää siitä että alennuin kerjäämään vuosien ajan ja häpeän
myös sitä että annoin kohdella itseäni niin huonosti kuin tapahtui.
Kaikkein eniten kuitenkin häpeän hänen puolestaan, häpeän sitä julmuuden määrää mitä hän osoitti käytöksellään.

Enää ei tarvitse kerjätä.
631019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Siis tarkoitatko että olit hänen kanssaan tekemisissä mutta hän ei ollut huomaavinaan sua. Ei kovin kivaa käytöstä tosiaan. Mutta jokaisesta kokemuksesta oppii itse jotain jos se yhtään lohduttaa.

Äänestä

Minkähänlaisen tarinan se toinen osapuoli olisi kertonut samoista tapahtumista?

Äänestä
  • Sillähän ei ole mitään merkitystä, tämä oli tämän ihmisen tarina.

    Äänestä

niin tärkeetä kuin se keskinäinen yhteys ja kommunikaatio. Jos se puuttuu niin sillon puuttuu kyllä kaikki.
Jos pitää kerjätä yhteyttä ollaan hakoteillä. Mutta sillon toisen osapuolen pitäisi ehdottomasti kertoa ettei halua yhteyttä.

Äänestä

-c-:lle: miksi vain toisen ihmisen tarinalla on merkitystä?

Äänestä
  • Miksi ihmeessä se sinua niin kovin kiinnostaa ? Täällä on miljoona tarinaa joista me luemme vain toisen puolen, tämä on yksi niistä.
    En ymmärrä tuota intoasi.

    Äänestä

  • - c - kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se sinua niin kovin kiinnostaa ? Täällä on miljoona tarinaa joista me luemme vain toisen puolen, tämä on yksi niistä.
    En ymmärrä tuota intoasi.

    No kun kokemuksesta tiedän miten eri tavalla ihmiset saattavat kokea jonkun tilanteen. Yleensä itseä kiinnostaa ei vain se yhden osallisen versio.

    Äänestä

  • 1713 kirjoitti:

    No kun kokemuksesta tiedän miten eri tavalla ihmiset saattavat kokea jonkun tilanteen. Yleensä itseä kiinnostaa ei vain se yhden osallisen versio.

    lienee tarjolla molempien versiot, vai kuinka ? En ainakaan ole koskaan moiseen törmännyt.

    Äänestä

Mahtaako mikään olla parempaa kuin että on ihminen joka arvostaa ja myös osoittaa sen arvostuksen.

Äänestä

Että jos aikuinen ihminen joutuu kerjäämään toista puhumaan niin perseellään on asiat.

Äänestä

Pahinta mitä voi olla on mykkyys. Se repii rikki. Ainakin minut se repi rikki.

Äänestä

Heli kyllä lohduttaa sinua Petrin kanssa. Muistin virkistykseksi. Oikein varmistit demonstroiden, kuinka minulla ei ole asiaa hänen luokseen. Vahdit, että hän kuuluu sinulle. Minä en kyllä koskaan olisi häntä sinulta vienyt tiedät sen ainakin tässä vaiheessa.

Toivon, että nautit täysin rinnoin -mokoma imbesilli- hänestä nyt. Saako hän edelleen tavata muita kuin sinua?

Mikä on Petrin asema tällä hetkellä? Viekö liha vai himo?

Oletko koskaan kuullut sanontaa: "SItä saa mitä tilaa."

Äänestä
  • Mutta en luule et viesti olisi siltä. Se laitto jo viestin missä punastelen ja katkon liikaa lauseita eikä se sovi hänelle. Lisäksi se ei ole ihan varma, miten Sen tulisi suhtautua olettettuihin pakkoliikkeisiin joita minulla hänen mielestään on. Jotta ihminen olisi uskottava tulee hänen esiintyä ja artikuloida selkeästi ja olla yleisön silmissä vetävä.

    tyypillistä bisseä. Ehdoton vaatimus luotettava salaisuuden pitäjä, jota hän avoimena ihmisenä huuteli kaikkialla.

    haista jumalau.a pas.a.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mutta en luule et viesti olisi siltä. Se laitto jo viestin missä punastelen ja katkon liikaa lauseita eikä se sovi hänelle. Lisäksi se ei ole ihan varma, miten Sen tulisi suhtautua olettettuihin pakkoliikkeisiin joita minulla hänen mielestään on. Jotta ihminen olisi uskottava tulee hänen esiintyä ja artikuloida selkeästi ja olla yleisön silmissä vetävä.

    tyypillistä bisseä. Ehdoton vaatimus luotettava salaisuuden pitäjä, jota hän avoimena ihmisenä huuteli kaikkialla.

    haista jumalau.a pas.a.

    Jos asialle haluaa varmistuksen, voisin kysäistä vaikka Annelta tällä kertaa jotakin..... mitä nyt mieleen tulee..... että niinkun mitä Wit*ua?

    Äänestä

Suomalaisten perisynti.

Äänestä
  • Tietyllä tavalla myös henkistäväkivaltaa...

    Äänestä

  • silen... kirjoitti:

    Tietyllä tavalla myös henkistäväkivaltaa...

    Nimenomaan sitä.

    Äänestä

ei sentään pidä joutua kerjäämään. Ei hyvänen aika sentään.

Äänestä

Joltakin kun ei oo ees kerjätty. :DDDD

Äänestä
  • kyllähän jos puhumattomuutta on, niin siihen vaikuttaa kaksi ihmistä ei ainoastaan yksi ja vain he tietävät mistä johtuu..vai olevatko molemmat lukossa.

    Äänestä

jos leipäläpee ei koskaan saa auki.

Äänestä
  • toiset saa liikaakin.

    Äänestä

Se on selvä, että tuntevana otuksena on ihminen terve silloin kun haluaa arvostusta. Ellei saa sellaista huomiota kuin toivoo, seuraa johtopäätösajattelu, joka joskus voi mennä jopa harhaan.

Ei sitä aina tiedä mistä kenenkin käytös johtuu. Onko takana lapsuushaavat, elämän varrella saadut väärät mallit tai kolhut, epäonnistumisen pelko tai vaikka epävarmuus omasta kelpaamattomuudesta. Epätasapaino tunteiden näyttämisessä jos kokee toisen olevan "minulle liian hyvä" tyyliin:
en ole ansainnut häntä, milloin se hakkaa mut tai ....

Sama se sille mistä asiat johtuu, estävät kuitenkin onnellisen elämän. Eri asia on miten hoitaa itseään niin, että voi antaa toiselle rakastamisen tunteen.
Ja onhan se itsellekin järkytys huomata, ettei kykene osoittamaan mitä haluaisi.

Äänestä
  • Voisin kuvitella, että teksti on kirjoitettu minulle. Tuskin on, mutta tilanne on tuttu, joten tässä selitys: joskus tapahtuu jotain mikä on se viimeinen pisara kaiken epävarmuuden keskellä. Kun ei puhuta, tulee väärinkäsityksiä, raivoa, loukkauksia jne. Kumpikin tuntee itsensä hyljätyksi. Ja ihan turhaan.

    Äänestä

  • Pitkä puhumattomuus kirjoitti:

    Voisin kuvitella, että teksti on kirjoitettu minulle. Tuskin on, mutta tilanne on tuttu, joten tässä selitys: joskus tapahtuu jotain mikä on se viimeinen pisara kaiken epävarmuuden keskellä. Kun ei puhuta, tulee väärinkäsityksiä, raivoa, loukkauksia jne. Kumpikin tuntee itsensä hyljätyksi. Ja ihan turhaan.

    No jos oletat olevan itsellesi niin miksi ihmeessä et vastannut ap lle vaikka parilla selittävällä sanalla ? Kun muille kuitenkin osaat puhua noinkin paljon niin miksi kummassa ei sille ihmiselle itselleen. Teit juuri kuten aloittaja kertoi itselleen tehdyn ! Miten et ota opiksesi ?

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    ihmettelen ? Onko kyse tahallisesta kiusanteosta ?

    Jos ap olisi kyseinen ihminen, hän tietäisi mistä tapahtuneesta puhun. Se sai minut jähmettymään. Ja joskus sitä osaa näytellä iloista, vaikka olisi kuinka rikki. Mutta näillä palstoilla en anna yksityiskohtia, sillä kuten sanoin: hän tietää.

    Äänestä

  • Pitkä puhumattomuus kirjoitti:

    Voisin kuvitella, että teksti on kirjoitettu minulle. Tuskin on, mutta tilanne on tuttu, joten tässä selitys: joskus tapahtuu jotain mikä on se viimeinen pisara kaiken epävarmuuden keskellä. Kun ei puhuta, tulee väärinkäsityksiä, raivoa, loukkauksia jne. Kumpikin tuntee itsensä hyljätyksi. Ja ihan turhaan.

    Paras matka minkä ihminen voi tehdä on mennä toista puolitiehen vastaan !

    ensimmäisen vastauksesi kanssa. Aikuisten ihmisten pitää pystyä aina selvittämään asiansa puhumalla, aina. Ei niitä täällä tarvitse retostaa mutta hänen kanssaan kyllä.

    Äänestä

  • Täysin eri paria kirjoitti:

    ensimmäisen vastauksesi kanssa. Aikuisten ihmisten pitää pystyä aina selvittämään asiansa puhumalla, aina. Ei niitä täällä tarvitse retostaa mutta hänen kanssaan kyllä.

    En väitäkään käyttäytyneeni aikuismaisesti. Jos tuntee itsensä loukatuksi, haluaa joskus loukata takaisin. Eikä se tietenkään ole järkevää. Vain inhimillistä. Kun on tunteet.

    Äänestä

  • Kuullut koskaan ? kirjoitti:

    Paras matka minkä ihminen voi tehdä on mennä toista puolitiehen vastaan !

    Kappas... ihan kun omia ajatuksiani.....
    Käyttänytkin; sanoissa ja teoissa.

    Äänestä

  • Samaa kirjoitti:

    ihmettelen ? Onko kyse tahallisesta kiusanteosta ?

    Vastaus on sillä oikealla ihmisellä. Ja selkeä.

    Äänestä

  • Pitkä puhumattomuus kirjoitti:

    En väitäkään käyttäytyneeni aikuismaisesti. Jos tuntee itsensä loukatuksi, haluaa joskus loukata takaisin. Eikä se tietenkään ole järkevää. Vain inhimillistä. Kun on tunteet.

    Silloin voisi varmaan pyytää anteeksi? :)

    Äänestä

  • Pitkä puhumattomuus kirjoitti:

    Jos ap olisi kyseinen ihminen, hän tietäisi mistä tapahtuneesta puhun. Se sai minut jähmettymään. Ja joskus sitä osaa näytellä iloista, vaikka olisi kuinka rikki. Mutta näillä palstoilla en anna yksityiskohtia, sillä kuten sanoin: hän tietää.

    Sinä oletkin hyvä näyttelemään iloista. Toivoisin ettei niitä väärinkäsityksiä olisi koskaan päässyt syntymään.

    Äänestä

  • Pitkä puhumattomuus kirjoitti:

    Voisin kuvitella, että teksti on kirjoitettu minulle. Tuskin on, mutta tilanne on tuttu, joten tässä selitys: joskus tapahtuu jotain mikä on se viimeinen pisara kaiken epävarmuuden keskellä. Kun ei puhuta, tulee väärinkäsityksiä, raivoa, loukkauksia jne. Kumpikin tuntee itsensä hyljätyksi. Ja ihan turhaan.

    Niin tiedä vaikka olikin sulle, mistä sitä koskaan tietää. Perustelusi viimeisellä pisaralla ja siis astia alkanut vuotaa yli, on hyvä. Näin se elämässä menee.

    Sait sitten paremman tilalleni, arvostavan kuten sen koet. Elämäsi pitäisi olla siten nyt onnistumista täynnä. Pursuta toisenlaista ylitsevuotavuutta.

    Kirjoitat kuitenkin tänne. Haluatko pelkästään selittää tapahtunutta, hehkuttaa uutta onneasi vai ?

    Äänestä

ja muillekin tästä ketjusta. Loistava muistutus siitä, mikä asia on omassakin suhteessa poskellaan ja että siitä on syytä päästä eroon, niinkauan kun on siihen kykenevä.

Aloittajalle onnittelut. Että olet eroon päässyt, ja että olet hyvää ja hienoa löytänyt.

Puhutunkaltaisessa tilanteessa on vaarana juuri sen salakavaluus; henkinen väkivalta syö ihmistä ja minuutta huomaamatta. Tai ts, asian vakavuutta ei välttämättä huomaa ajoissa.

Sanotaan yhdessä "So long suckers!!".

Äänestä
  • arvostakaa itse itseänne niin ei tarvi toisilta odottaa ja haukuthan tästä tulee.Totuutta ei tiedä kuin asianosaiset jos hekään.

    Äänestä

Älä luota liikaa nytkään,,se on aina alussa sellaista -mitä kuuluu,onko kaikki hyvin.. jne.
Muistat kai pitää itse myös yhteyttä häneen.

Kaikkia hyvää aloittajalle

Äänestä
  • Alussa .. ?? Viestihän kertoi tilanteen jatkuneen vuosia ja siksi loppuneen. Tuli ihminen joka osasi puhua.

    Miten kummassa te jotkut ihmiset luette näitä ? Ihan kuin sinäkin olisit tempaissut tuon vastauksesi ihan jostakin muusta aloituksesta !

    Äänestä

  • muistitko sä ite kysellä ees alussa noita samoja juttuja, oletit viestin olevan itelles eiks niin.
    aika kamala ihminen oot, ensin toiminu noin vuosia ja sit tuut viä vittuileen perään.

    Äänestä

  • aloitus jos sinä todella olet se toinen osapuoli, niin ilkeä oli vastauksesi.
    Jos sinä olet kiusannut toista vuosia niin anna hänen nyt nauttia ihmisestä joka osaa olla ihmismäinen ilman että tulet kertomaan kuinka pian se tulee loppumaan.
    Ei ole enään rajaa ihmistem ilkeydellä.

    Äänestä

  • löydy mitään rajaa ?

    Äänestä

  • Missä sisälukutaito? kirjoitti:

    Alussa .. ?? Viestihän kertoi tilanteen jatkuneen vuosia ja siksi loppuneen. Tuli ihminen joka osasi puhua.

    Miten kummassa te jotkut ihmiset luette näitä ? Ihan kuin sinäkin olisit tempaissut tuon vastauksesi ihan jostakin muusta aloituksesta !

    Kun toinen kerjäämällä kerjännyt huomiota "vuosien ajan",olisko pitänyt sentään jotain rajaa itsekkin pitää. Aloittaja voi ihan hyvin olla häirikkö ,joka vain jatkanut ja jatkanut soittelemistaan .Ottakaapa se järki siihen pieneen kätöseen taas hyvät palstalaiset.!

    Äänestä

  • Missä sisälukutaito? kirjoitti:

    Alussa .. ?? Viestihän kertoi tilanteen jatkuneen vuosia ja siksi loppuneen. Tuli ihminen joka osasi puhua.

    Miten kummassa te jotkut ihmiset luette näitä ? Ihan kuin sinäkin olisit tempaissut tuon vastauksesi ihan jostakin muusta aloituksesta !

    Miten tähän R_ viestiin sattukin tulemaan noin monta miinusta

    Jos luet tarkemmin ,siinä kirjoitetaan myös uudesta alusta ,ei vain entisestä suhteesta ,jossa hänet on täysin mitätöity .

    Itse ap juuri kirjoittaa -
    "" kaikki ok niin siihen alkaa hyvin hitaasti uskoa. Hyvin hitaasti ja varoen ettei taas tulisi petetyksi."

    Eikö ap.lle voi antaa niitä neuvoja enää, juuri niitä hyviä neuvoja mitä hän olisi tarvinnut monia vuosi sitten. ?

    Äänestä

Pitkään kesti että uskalsi luottaa mutta kun yhteys on tiivistä hänen puoleltaan yhä vaan niin alan hiljalleen uskomaan.
Ilo siitä että toinen osoittaa välittävänsä ja arvostavansa kiirii päästä varpaisiin !

Äänestä

Jos sinä vaikkapa petit tuota ns. mykkää suhteenne alkuvaiheessa eikä hän enää sen vuoksi pystynyt luottamaan sinuun..yritti kyllä muttei pystynyt. Koit sen torjuntana, et tajunnut omalla käytökselläsi aiheuttaneesi koko tilanteen? Sitten syyttelet toista osapuolta vaikka voisit etsiä syytä itsestäsi.

Äänestä

Siis täh ? Sinä siis joltakin kerjäsit jotain, joka ei sitten kerjäyksiisi vastannut vai miten se meni ? Sitten koit itsesi loukatuksi ? Etkö sinä sillä kerjäämiselläsi loukannut tätä toista osapuolta ? Et antanut siis ihmisen olla ?

Äänestä
  • voikaan olla yksi rohkaisun sana tappion hetkellä, silloin kun sydän hajoaa miljooniksi pieniksi siruiksi. Ja miten repivää, jos sitä sanaa (ainuttakaan) ei koskaan saa kuulla.

    Äänestä

  • Miten arvokas kirjoitti:

    voikaan olla yksi rohkaisun sana tappion hetkellä, silloin kun sydän hajoaa miljooniksi pieniksi siruiksi. Ja miten repivää, jos sitä sanaa (ainuttakaan) ei koskaan saa kuulla.

    Niin totta, niin totta, kertoa et vaikka mä oon tämmönen paska nii kyl mä susta tykkään, voikko antaa anteeks.
    Annetaan niiden sanojen kuulua ja molemmin puolin.

    Äänestä

  • Juuri näin

    Äänestä

Toiset stalkkaa, kaivelee "tietoja", kehittelevät vääriä paskajuoruja ja vittuilevat perään tyhjästä pönkittääkseen omaa, surkeaa egoaan muiden pikku matosten edessä. Herääkö kysymys kuka on se terve. :D

Äänestä
  • Viittasitko sanalla "terve" kirjoitukseeni vai tuliko se sattumalta?

    Äänestä

  • ... minkä jälkeen onkin kohtuullista kerjätä yhteyttä ja esiintyä marttyyrinä kun ihan jokaikinen ei arvostanutkaan.

    Äänestä

Hyvä mies on aarre. Pidä kiinni jos sellaisen löydät.

Äänestä

Ap tarina oli kuin minunkin. Olisin hyvin saattanut kirjoittaa juuri samanlaisen.
Tapasin teininä kaksosmiehet, rakastuin toiseen (iso virhe).
Ystävätär iski juuri kyseisen miehen (pojan), kuinka onnellinen olinkaan kun se epäonnistui :)
No vuosia vieri kaikenlaista sattui ja tapahtui.
Suhteita tuli ja meni, ystävyys säilyi.
Kunnes 30 korvilla minun elämää ja valintojani alettiin halveksua.
Uskalsin sentään elää, tuntea ja kompastua sekä lopuksi ottaa opiksi virheistä.
Kaksos ystäväni ei koskaan ottaneet riskiä ihmissuhteissa etteivät vain olisi kompuroineet ja tehneet virheitä. No meitä naispuolisia ystävättäriä he halveksivat selän takana minulle ystävättärestäni ja minusta hänelle.
Molemmat olemme kohdelleet näitä kaksoismiehiä hyvin, jakaneet aikaa ja kuunnelleet heidän traumojaan. Joita meillä naispuolisillakin on omia, mutta mistä huolimatta olemme eläneet, kokeneet ja perustaneet perheet sekä perheiden ohella opiskelleet. No näillä miehillä ei ole elämässä lainkaan suhteita (pitkäaikaisia), ammattia, työuraa takana saati omaa kotia. Ovat ikänsä asuneet yhdessä työttöminä.
Nämä ystävät sitten kohtelivat minua juuri kuten ap kertoi omassa tarinassaan.
Lopulta sain tarpeeksi, kerroin kirjeellä kaiken mitä olin padonnut vuosia.
Se sitten aikaan sai sen ettei heistä sen koommin ole kuulunut.
Olisin kirjeen avulla halunnut puhua asiat halki, mutta he juoksivat pelkurin lailla pakoon todellisuutta.
Uusia ihania ystäviä olen saanut joiden kanssa voin puhua mistä vain ja puhuminen on avointa ei salamyhkäistä jnee.
Uusissa on miehiä kuin naisiakin.
Ap:lle voimia mennä eteenpäin..elämä tuo uusia ystäviä.
Kaipaan yhä ystäviäni ja olisin halunnut heidät säilyttää ystävinä, mutta uudella tavalla avoimen keskustelun tavalla-

Äänestä

Että jaksoit vuosia odottaa yhteyttä hänen kanssaan. Kaikki eivät ole yhtä pitkämielisiä. Se todella kertoo miten vähän sait arvostusta hänen puoleltaan.

Äänestä
  • Näillä palstoilla ne vuosia pitkämieliset kokoontuvat ihmettelemään, mikseivät saa arvostusta.

    Äänestä

Juu on todella osuvat ;)

Äänestä
  • se oikea aloittaja.

    Äänestä

  • Tuskinpa olet kirjoitti:

    se oikea aloittaja.

    Ei osannu matkia käsialaa tarpeeks hyvin ja erehty laittaan hymynaaman perään mikä oli kaikkein suurin erhe.
    Mitähän jotkut saa tommosesta.

    Äänestä

Hienoa. Itse varmaan otit myös yhteyttä siihen toiseen, koska noin ihanasti kohdallasi on tapahtunut. Muutoin tuo toinenkaan ei kerjäämättä pitäisi yhteyttä.

Ole onnellinen pidä hänet ja nauti kun kerjätä ei tarvitse.

Tapahtuisipa meille kaikille noin hieno asia. Otahan poika shampanjaa, ja jätä palstat ja nauti sinulle kuuluvasta arvostuksesta. Meitä muita ei näköjään kukaan arvosta pätkääkään.

Äänestä

Miksi et lähteynyt sellaisesta suhteesta aikaisemmin pois ??
Miksi odotit vuosia ,miten hän osoitti sinulle hellyyttä aina välillä ?
Miksi et voinut ymmärtää ,kun toinen kääntää selkänsä sinulle kertatoisensa jälkeen ? (itselleni olisi riittänyt yksi kerta)
Vuosia sallit itseäsi nöyryyttää ja alistaa?
Miksi et edes ystäviä voinut kuunnella ,ovat varmaan monesti sinulle "ojentaaneet avuliaan kätensä"

Voisitko ap kommentoida hieman ,miten kaikki alkoi ja miksi kaikki johti tuollaiseen vuosia kestäneseen tilanteesi?

Olitko liikaa tunteistesi "orja". ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku toinen arvostaa kirjoitti:

Ihminen on siitä kumma otus että toivoo toiselta jonkinlaista osoitusta halusta olla yhteydessä, vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia.
Jos sellaista osoitusta ei saa, voi vain olettaa että halua yhteyteen ei ole.

Tunnen surua vain yhdestä asiasta, siitä että tuhlasin niin paljon aikaa elämästäni
turhuuteen ja ihmiseen joka piti pilkkanaan ja täysin arvottomana ihmisenä. Ihmisenä jota halusi nöyryyttää uudelleen ja uudelleen.
Arpikudos sydämen ympärillä on kasvanut paksuksi kaikesta loukkaamisesta.

Kun sitten kokee sen että joku haluaakin olla yhteydessä, arvostaa minua niin paljon että puhuu jopa minulle itselleni eikä aina ohitseni jollekin muulle, niin miten hyvältä se tuntuukaan. Hyvältä ja vapauttavalta.
Menneen vuoksi kestää pitkään ennenkuin siihen uskaltaa täysin luottaa. Mutta kun se jatkuu ja kuulee yhä useammin kysymyksen mitä sulle kuuluu ja miten päivä meni ja onko kaikki ok niin siihen alkaa hyvin hitaasti uskoa. Hyvin hitaasti ja varoen ettei taas tulisi petetyksi.

On vaikea uskoa ettei enää tarvitse kerjätä yhteyttä, puhetta, kommunikointia vaan se tulee toisen omasta vapaasta tahdosta.Vailla kerjäämisen tunnetta.

Tunnen valtavaa häpeää siitä että alennuin kerjäämään vuosien ajan ja häpeän
myös sitä että annoin kohdella itseäni niin huonosti kuin tapahtui.
Kaikkein eniten kuitenkin häpeän hänen puolestaan, häpeän sitä julmuuden määrää mitä hän osoitti käytöksellään.

Enää ei tarvitse kerjätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu