Voi olla ettei ponterolaisilla ole mitään muuta musiikkituntemusta - kokemus - tietoa kuin POPULAARIMUSIIKKI.
Ja tämänhän ei pitäisi olla se hallitseva asia kenenkään musiikinkulutuksessa, kuten ei amerikkalaisten saippusarjojenkaan isommassa osassa kenenkään elämässä kuin kirjallisuuden.
Mutta tämähän on tietysti vain ahdasmielinen mielipide.
Ja tämänhän ei pitäisi olla se hallitseva asia kenenkään musiikinkulutuksessa, kuten ei amerikkalaisten saippusarjojenkaan isommassa osassa kenenkään elämässä kuin kirjallisuuden.
Mutta tämähän on tietysti vain ahdasmielinen mielipide.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toista se tosiaan on noilla ihmiskunnan suurimmilla ja jaloimmilla musiikkin tekijöillä eli nykyklasarisäveltäjillä.
Satuin tuossa yksi ilta sahdilla istuessa näkemään ja kuulemaan sivusta kahden jaloimman sielun eli nykyklasarisäveltäjän keskustelun. Se keskustelu meni jotesakin näin:
Aluksi astui sisään sinne kapakkiin muuan aikalailla juopon oloinen mies.
-No mitäpä aikamme suurimpiin lukeutuva sinfonikko? Sää oot nimittäin taas lihonu" tervehti virnuillen kantapöydästään tätä sisään tullutta toinen juopon näköinen.
-"Katso itse nykysävelkielen suuri mestariko se siellä vitsikkäitään visertelee? No mitäpä tässä, kävin esittelemässä apurahalautakunnalle sen viimeisimmän tököstykseni, ja eiköhän taas ole talous vuodeksi pariksi turvattu. Joten emmekö tilaisi?"
Tilasivat, ja sitten keskustelu taas jatkui kun kurkut oli kostutettu.
-"Siis kuulitko sitä viimeisintä rökellystä... eikun sävellystäni jolla juopottelut taas pariksi vuodeksi apurahoilla turvattiin. Kaupungin orkesterihan kantaesitti sen lähes tyhjälle salille tässä ihan taannoin" kysyi siellä kapakassa tuo muuan nykyklasarisäveltäjä sitten kolleegaltaan.
-"Älä nyt naurata...olenko kuullut...No en tietenkään ole kuullut, eihän sitä vapaaehtoisesti kuuntelisi pirukaan, mutta katselin läpi sen partituurin jonka ystävällisesti lähetit. Ja se sitten olikin suorastaan teoreettisen upeeta katsottavaksi"
Molemmat räjähtivät nauruun. Tämä viimeksi puhunut sitten kun naurultaan pystyi jatkoi:
-"Mulla onkin ensivuodeksi tekeillä suurin mestariteokseni, arvaa miten sain siihen pääteemat?"
-"No en arvaa, kerro"
-"Mulla on kotona pari kissanpentua. Panin ne kissanpennut käveleen edestakaisin syntsan koskettimistolla ja äänitin sen mitä siitä seurasi Midin kautta seksvensseriin. Ensivuonna apurahalautakunta saakin sitten kuunnella ultramodernia uusmusikillista ilmaisua ja rohkeaa avausta uuteen sävelkieleen, ja eiköhän viinarahat vuosiksi eteenpäin taas kerran napsahda tilille, no ostan minä sitten kissoillekin purkin tai pari taatusti delfiinejä tappavalla tavalla pyydettyä tonnikalaa jos ja kun se apuraha tulee"
-"No niin sitä pitää, sulla on tosi ammattimiehen ote asiaan" :virkkoi siihen toinen. "Mutta otetaanko taas?... Hei tarjoilija!"
-----
Ai niin tuo tarina muuten on tosi.
Ja sitä ja sen tarinan mahdollista opetusta (joka muuten oli että ostakaa vain delfiinejä ei vahingoittavlla tavalla pyydettyä tonnikalaa) pohtiessa kuunnelkaamme peräti kolmella eri kokoonpanolla soitettuna maailman kautta aikain paras sävellys. Sen on säveltänyt John Cage, nykyklasareista suurin.
Sinfoniaorkesteri esittää: http://www.youtube.com/watch?v=hUJagb7hL0E
Pianisti esittää: http://www.youtube.com/watch?v=gN2zcLBr_VM
ja pooppari eli deathmetal muusikko esittää: http://www.youtube.com/watch?v=hUzI3Ui1Eok
Noin se kaikkein paras musiikki ylittää keinotekoiset raja-aidat.
Asenne on liian jyrkkä klassista kohtaan. Klassinen on rajua ja kaunista musiikkia ennen kaikkea, ei mitään juoppojen taiteilijaelämää.
"juoppojen taiteilijaelämää"
Onko Sibeliuksen jälkeen ollut yhtään (julki)juoppoa klasarisäveltäjää tai -puuhastelijaa?
alkoholi taitaa kuulua rookkiin vielä enempi.
Pitäydytään vaan siinä musiikkivertailussa - onko pelko tulkittava syyksi yritykseen koko ajan vertailla muilla kriteereillä?
Myyntiluvut olisivat tietysti ponterobeatleille iloisempi vertailukohde - Beatles voittaisi ja murskaten.
Mutta myynti ei kerro vielä musiikista.
huippu intoilla musiikillisena tuotoksena "we can work it out" -tason sävellyksistä.
Ei musiikissa pidä luoda idoleita - sitä pitää kuunnella, mikä toimii. Beatles-fanatismin "velvoitteet", neljälle englantilaisviihdyttäjälle luvatun "ikuisen lojaliteetin" roskiin viskaamalla voi löytää uuden maailman, joka on taiteellisesti rikkaamman musiikin syntyperä.
Eli tietty se klassinen musiikki. JUST se klasari. Josta on tullut huonosti tunnettu ilmiö, johon kaikki voivat projisoida ennakkoluulojaan. Lopuksihan kyse on vain laatuvalvontaa harjoittavasta musiikkisuuntauksesta, kutakuinkin ainoasta.
Ei ole olemassa mitään Beatles-fanatismiä velvoitteineen. On vain olemassa yhden hengen anti-Beatles-fanatismi ja sen kotikutoinen velvoite täyttää yksi tyhjänpäiväinen keskustelupalsta loputtomalla pakkomielteisellä älämölöllään.
Mutta sekin anti-Beatles-fanatismi pakkomielteineen hoituu kunhan asianomainen pönttöpää ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, sieltä saa sitten lähetteen kotikuntansa mielenterveystoimistoon. Kunhan lääkitys saadaan kohdilleen, eiköhän tuonkin elämään jokin muukin asia mahdu kuin jo yli 40 vuotta sitten toimintansa lakanneen rockbändin musiikista loputon paskan jauhaminen.
On olemassa paljon enemmän ihmisiä jotka tajuavat että Beethovenin rinnalla Beatles on pelkkää hyöhenpoppia. Paljon paljon enemmän kuin yksi. Jopa tällä palstalla.
"On olemassa paljon enemmän ihmisiä jotka tajuavat että Beethovenin rinnalla Beatles on pelkkää hyöhenpoppia. Paljon paljon enemmän kuin yksi. Jopa tällä palstalla."
On vielä paljon paljon PALJON enemmän ihmisiä jotka viis veisaavat keinotekoisesta "Tämä musiikki on siksi hyvää musiikkia koska se kuuluu siihen ja siihen tyylisuuntaan mutta sen sijaan tämä musiikki on arvotonta roskaa koska se kuuluu tuohon musiikin tyylisuuntaan"-rajoittelusta. Ja antavat korviensa ja virsujensa vipatuksen ratkaista mikä onkaan hyvää ja mikä ei.
Siis jos ja kun nämä ihmiset istuvat alas panevat ensin soimaan Beethovenin 5 sinfonian ja sitten tuntien päästä illan jo pimettyä herättyään panevat seuraavaksi soimaan vaikkapa Beatlesin She loves you kappaleen niin he väistämättä tulevat toteamaan että virsujen vipatusmittarilla Beatlesin She loves you oli paljon parempaa musiikkia kuin Beethovenin 5. sinfonia.
Noinhan se menee ja hyvä niin. Ja on luultavaa että jos Beethoven eläisi tänä päivänä hänkin säveltäisi rokkia, sillä rock on rajaton riemu. Ainoa uusi musiikki vuosikymmeniin jolla on ollut edes jotain kosketusta tavallisen pashiaisen elämään on ollut rokkarien tai iskelmäsäveltäjien tekemää. Klasarit pömpöösitaiteineen voisivat painua Viduun ja kukaan ei heitä eikä musiikkiaan kaipaisi eikä sen puuttumista edes huomaisi.
Tuota kirjoitustasi Beatles-ponterojengi tuskin haluaisi lähettää edustamaan koko jengiä, sellaiseksi yleiseksi näytteeksi ajatuksenjuoksustanne. Vaikkei toisaalta kenenkään ponteroistin näppiksestä ole tuota parempaa irronnut, harva yltää edes tuolla tasolle.
Ettäkö kappale pitäisi arvottaa VAIN sillä perusteella, kuinka nopeasti se saa tossun vipattamaan? Tietysti myös Beethovenin sinfonian väittäminen tylsäksi kertoo väitteen esittäjän arvostelukyvystä aika paljon. Teos on edelleen suosittu, vuosisatojen jälkeen.
Tylsiä kohtia siinä ei ole lainkaan: ensimmäinen osa on muuten huomattavan svengaava ja rytmikäs, ja saa tossun vipattamaan paljon enemmän kuin She loves you, joka on sekin hyvä vipatussävelmä.
Muut kriteerit ovat ehdottomasti Beethovenin puolella: musiikillisesti viides on kaunis ja rikas sävelteos, ja samaa ei voi sanoa She loves yousta, vaikka se svengaakin eli täyttää yhden, toki sinällään tärkeänkin kriteerin.
Toivottavasti et ole sitä mieltä mitä kirjoittelusi antaa ymmärtää. :D
Käsittämätöntä soopaa vertailla kahta eri maailmaa.
Beethovenilla oli vaan tuhat kertaa enemmän musiikillista näkemystä kuin Beatlesilla!
kemisti on selvästi nauttinut jotain käsittämätöntä soopaa....kun on noin pihalla... :)
Ei soopaa, vaan puuppaa. Hän on klasaripuuppari, joka nauttii poikaystävänsä kanssa puuppailusta.
mistä tulee käsitys että taidemusiikin harrastajat olisi homoja?
Homoseksuaalisuudella ei ole automaattisesti yhteyttä laadukkaan taiteen diggailuun. Mutta voihan se olla että vähemmistöt korreloivat tässä jossakin määrin - ainakaan kummatkaan eivät ole sitä iänikuista massaa, joka kuuntelee kevyttä rallattelua ja himoaa vastakkaista sukupuolta.
Mutta itse joudun tunnustamaan olevani jälkimmäistä hetero-enemmistöä, vaikken (onneksi!) ensimmäistä poopparienemmistöä.
Tämä on aivan normaali ilmiö popgenren kuviossa: usein kun ollaan heikoilla, niin luonnollisesti ajatukset siirtyvät noihin alapääjuttuihin. Sitähän se on pooppi itsessäänkin: takapuolen keinuttelua monotonisen rytmin tahtiin.
Vain täysi idiootti voi heittää tosissaan kommentin, jossa kuvitellaan 5. sinfonia jälkeen laitettavaksi soimaan She loves you. Hyvästä popbiisistä huolimatta tässä kohtaa musiikin ystävä kyllä väistämättä räjähtää varsin kovaääniseen nauruun...
Lopettakaa nyt jo te Beatlesfanit, joilla ei ole mitään musiikillista sisältöä kommenteissa, kirjoittelu tänne palstalle. Ei teistä ole osallistumaan tähän keskusteluun, mutta toivokaamme vielä sellaisiakin Beatles-ihmisiä löytyvän, joissa ainesta olisi.
Lopeta nyt jo puupparifani, jolla ei ole mitään älyllistä sisältöä kommenteissa, kirjoittelu tänne palstalle. Ei sinusta ole osallistumaan tähän älylliseen keskusteluun, mutta toivokaamme että löydät lääkärin ja lääkkeet, joista olisi sinulle apua.
Ei niin sivistyneellä lapsella on silläkin tietysti monta nimeä: taka-puuppari, puuppari, pooppari tai yksinkertaisesti vain (beatles)ponterolainen tai beatlesfani.
P.S. Hauskaa tuo teidän kyltymätön halunne suosittaa niitä lääkkeitä ja lääkäreitä joka välissä. Taidattekin olla, arvoisat ponterolaiset, melkoisia medikalisaation lobbaajia koko Beatlessakki! No, jollainhan se on kirjoitusten sisältökin täytettävä, musiikillista kompetenssia kun siihen ei ole käytettävissä.