Taiteen harrastajalla on yleensä sisäistä herkkyyttä.
Joka ei edes halua ymmärtää Mozartin ja Haydnin jumalaisia sulosäveliä, on sydänkivinen.
http://www.youtube.com/watch?v=vni0_BtzLKs
Joka ei edes halua ymmärtää Mozartin ja Haydnin jumalaisia sulosäveliä, on sydänkivinen.
http://www.youtube.com/watch?v=vni0_BtzLKs
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja tuo aloituksen kirjoittaja puolestaan on pehmeäpäinen ja pakkomielteinen.
Ja jatkuvasti elämöimässä väärällä palstalla, sillä klassisen musiikin säveltäjistä tykkäämisestään kertominen tulisi tapahtua klassisen musiikin palstalla.
Klassispuupparilla on palava halua tutustua pop- ja rock-ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa, mutta ei se hänen tavallaan onnistu. Elävässä elämässä ei ole korrektia tunkeutua ihmisten seuraan ja alkaa esittämään pakkomielteisiä näkemyksiään jostain itselle tärkeästä asiasta. Sellaista ihmistä pidetään kajahtaneena.
Sama pätee täällä netissä. Pakkomielteisenä ja väärillä palstoilla esitetyt väittämät sekä muu harhainen höpönlöpö ei tee klasaripuupparista kovinkaan haluttua keskusteluseuraa.
Tosielämässä pidetään reppanoina niitä, jotka eivät vastaa kysymyksiin, osallistuvat keskusteluun mutteivät niissä raameissa jotka on annettu, vaan heittelevät puskista lapsellisia herjoja.
Ja tätähän osastoa teidän ponterolaisten osallistuminen on kuitenkin ollut.
Juttu on siinä, että Beatles on OSATTAVA nähdä realistisemmin - tai nolaatte itsenne ympäri musakeskusteluja, ettekä siis vain täällä ponterokodissa. Olisi hyvä että hankkisitte tietoa siitä millaista musiikkia on tehty ettekö juurtuisi itkemään All My Lovingin kaikenkattavaa kauneutta.
Sitähän se on, jankka jankkaa Beatlesmaailmanneroudesta aivan loputtomiin.
Uskomatonta, kuinka asiaperusteluidenkin edessä jaksetaan esittää klassisen musiikin keskustelupalstan käyttöä täällä Beatlesin todellista paikkaa länsimaisen musiikin pitkässä historiankentässä asemoineille keskustelijoille.
Siltä osin kuin aihepiiri on liikkunut yllä mainitussa kontekstissa, on tämä palsta se ainoa mahdollinen pyrittäessä edistämään tätä asemointitavoitetta. Tämän tosiseikan jokainen ymmärtänee täälläkin, vaikka lukuisat musiikilliset tosiasiat ovatkin jääneet poppi-intoilijoilta kokonaan huomiotta.
Ulkomusiikillisia "argumentteja" kyllästymiseen asti viljelevä Beatlesfanaatikkojen - jokaisessa välissä maallikkodiagnoosejaan heittelevä -leikkitohtorijoukko ei millään kykene avartamaan musiikillista näkemystään. Toistaiseksi heille ei ole selvinnyt sekään, että Beatlesissakin oli kaksi aivan eri tasoista lauluntekijää. Täällähän Lennonia pidetään sinä 'aivona', joka muka pelkällä läsnäolollaan mahdollisti Beatlessakin palvomien laulujen muotoutumisen. Miten tällainen olisi ylipäätään mahdollista kun hänellä oli messissä itseään paljon musikaalisempi kaveri? Tekstit eivät ole musiikkia, vaikka asiaa kuinka kääntelisi.
Sitten kun Beatlesfaneille selviää se, että Lennon ei oikein millään pysynyt McCartneyn mukana poplaulujen tekemisessä, ollaan kohtalaisessa lähtöpisteessä. Tässä pisteessä - ainakin orastavasti - on selvillä se fakta, etteivät ne Beatlesin poplaulut parhaimmillaankaan ole muuta kuin (viihteellistä ) poppia. Se, että kaupallisessa populaarimusiikissa ei kautta historian juuri ole tämän parempaan kyetty, ei ole miltään osin osoitus mistään poikkeuksellisesta musiikillisesta laadusta.
Tällaista laatua löytyykin lähinnä länsimaisen taidemusiikin rikkaasta palatsista, joka loppumattomasti on tuottanut suuria teoksia ja vertaansa vailla olevaa musiikillista rikkautta. Siinä on se oikea latu myös Beatlessakin hiihdettäväksi: sivistys ja ymmärrys kasvaa vaivihkaa, entinen matalissa vesissä pulikointi jää pikkuhiljaa taakse - ja yllätys, yllätys - olemmekin saapuneet valoisaan palatsiin, jossa entinen Beatlesfanikin viettää aikaansa mielihyvin ja yhä vain enemmän!
Tismalleen sama juttu on se, kun moni lukee Harry Pottereita ja katsoo Frendejä, eikä millään halua päästää irti niistä, koska pitää niistä suunnattomasti. Ei haluta kokeillakaan arvostetumpia taiteilijoita kuin oman fanaattisen kiintymyksen kohteet. Liiallisia lojaliteetteja kehenkään taiteilijaan ei kannata luoda: nytkin on syntynyt reaktio, että "kiusaajaklasareitten tyrkyttämää musaa me ei ainakaan kuunnella" (ponterolaiset ehkä kokisivat sen suorastaan loukkaukseksi jumaloimaansa popyhtyettä kohtaan)
Klasareitten linjaus saattaa olla töykeä, mutta kysehän on siitä, että ottaa hieman kaaliin, miten jotkut luulevat The Beatlesin edustavan musiikin huippua. Klassisen musiikin säveltäjien musiikilliset taidot, soittotaidot, laulutaito, sävellystaito, ovat paljon harjoitetummat, heillä on käytössään isot orkesterit, kuorot ja koulutusta, sävellystekniikkaa ja nuottien avaruus, heidän aivonsa on keitetty musiikkiliemessä.
Tietysti myös kevyen musiikin edustajat harjoittelevat omalla kentällään, soittavat tuntikaupalla sointukiertoja ja iskelmämusiikin keinot jäävät heidän mieliinsä. Ja suhteellisesti on hyviä säveltäjiäkin, kuten Paul McCartney, Brian Wilson ja Stevie Wonder.
Sen sijaan että tyytyisi noihin, kantsis miettiä sitä, miks klassisen musiikin uskomattoman rikas maailma on lakkaamattoman kiehtova. On surku, jos äänilevymusiikki hitteineen ja "albumikokonaisuuksineen" on ainoa, mistä jengi tietää.
On sen sijaan surkuhupaisaa, jos joku on sitä mieltä, että Beatles on ihan samantasoista sävellystaidoilta kuin joku Franz Schubert, joka nyt kuitenkin teki sellaista musiikkia, jota ihan konkreettisesti ei kukaan beatle milloinkaan olisi voinut säveltää.
Sgt. Pepper on joidenkin mielestä musiikin historian "mestariteos" :D:D:D:D:D:D
Mutta joo, ponterossa intohimoisesti pysyviä on kai mahdoton jelppiä tajuamaan musiikin liikkuvia osia
Jep,on todellakin surkean surkuhupaisaa väittää Beatles-sivulla,et joku Schubert on sävellystaidoiltaan parempi,kuin Beatles.Joku onneton klasarimaanikko on jäänyt niin pahasti poteroonsa,eikä kukaan auta,joten pitää yrittää saada edes jotain huomiota.Jelppiiköhän tää tänne textaaminen sua tarpeeksi? Toivotaan niin,ettei sit tartte kadulla ja muilla yleisillä paikoilla olla kovin agressiivinen....
Surkea on tilanteesi: edelleenkään et pysty tuottamaan mitään asiallisisa vastauksia, kaikki kommentit pyörivät huomionkipeyden ja aiheesta eksymisen kehässä.
Aiheesta eksyneitä täällä ovat vain Beatlesfanit, joista nyt vain ei ole realistiseen arviointiin aihealueella. Huomionkipeydellä ja asiallisella keskustelulla musiikin substanssista ei ole mitään lähtökohtaisi yhtäläisyyksiä.
P.S. Eikä muuten yhtäläisyyksiä ole myöskään poppi-ihmisten lempivertauksella musiikillisen laadun ja kaupallisen menestyksen (vaikka listahitit) kuvitellulla liitolla.
Asiallisia vastauksia pitää ansaita; maanikon kanssa on ajanhukkaa väitellä,sen olen huomannut.Beatlesfanit eivät ole eksyneitä,vaan maanikko on pahoin kateissa Beatlessivulla klassisine oireineen...
Pitää ihmetellä, että miten maanikko on valinnut terrorin kohteeksi juuri Beatles-palstan. Muitakin palstoja olisi, mutta tänne se vain jotenkin päätyi. Sille oikea palsta olisi terveyspalsta. Siellä maanikko voisi keskustella muiden sairaiden kanssa.
Maanikkotauti on jatkunut jo vuosia, kuten klassisen palstalta voidaan todeta. Ikinä aiemmin ei vastaavaa, yhtä sitkeää ja samaa soopaa jauhavaa hullua ole keskustelupalstoilla tavattu.
Schubert hakkaa Paul McCartneyn niin melodioillaan, harmonioillaan kuin rakenteillaan ja soittimien kirjoittamisellaan.
Schubert sävelsi nuottipaperille satoja mestarillisia sävellyksiä.
McCartney sävelsi ruutupaperille muutamia hyviä sävellyksiä - Lennon ehkä kolme hyvää laulusävellystä.
Muitten sävellysten kuin laulusävellyten katalogi on Beatleseilla hävettävän vähäinen: on tainnut vain Macca ylipäätään yrittää muuta (apuvoimin) ja mitäs sai aikaan, epäpätevän oration
mutta mikä näyttää jatkuvan ja jatkuvan, on vain ja ainoastaan Beatles-fanin tyhmyys.
Kysehän on 60-luvun poppibändistä, ei mistään sen suuremmasta.
Kovasti kuitenkin uskotellaan että olisi vain yksi kirjoittaja suomi24:n foorumeilla, joka tajuaa että Beatles ei todellakaan ole maailman napa.
Händel on ehdottomasti paras "englantilaissäveltäjä", ei Lennon/McCartney.
Tyylillisesti Beatles edustaa kapeaa aluetta. Musiikki ei ole vaativaa, eikä verrattavissa rikkaudeltaan klassiseen musiikkiin.
Beatles-fanien tyhmyys tulee parhaiten esille tämän asian jatkuvassa ohittamisessa.
On vain yksi kirjoittaja, joka ei tajua olevansa ei-haluttu. Se on klasarisekoilija, joka on jo vuosia terrorisoinut palstoja "huikealla tietämyksellään" ja "klassinen on ainoaa musiikkia" maniallaan.
Usko nyt jo viimein, ettei kukaan ole kiinnostunut sinusta ja jankuttamisestasi. Jankuta klasaripalstalla muiden "huippuälykkäiden " seurassa. Täällä sinulle vain nauretaan.
mutta se on sinun ymmärrykselläsi musiikista ja sinun yleisellä älykyydelläsi vain täydellinen mahdottomuus.
Meillä klasareilla on sen sijaan kyllä todellakin fiilis kuin keskustelisimme pikkulasten kanssa. Tai voinhan puhua vain omasta puolestani. Teikäläisille beatles-faneille jonkinlaista realistista kuvaa Beatlesin oikeasta tasosta koetettiin aluksi (muistatteko?) antaa ihan asiallisesti, mutta kun osoittauduitte täysin musiikkipimennossa kasvaneiksi ponterolaisiksi, niin tästä kenties syntyi tämä tylympi linjaus.
On valitettavaa että jotkut ihmiset eivät tajua musiikissa olevia eroja: Princen alemmuutta Beatlesiin pidetään selviönä ja "faktana", mutta järisyttävän Beethovenin ja Sgt. Pepperin välillä ei nähdä tasoeroa.
Kumpi puoli tässä ns. vajakkeja on? :D:D:D
macca ei säveltänyt ruutupaperille. Kun ei osaa nuotteja.
Tosin on nähty ostamassa niitä....
Kas kun klasarihemmo ei ruodi because laulua.
Tai intialaisuuden vaikutusta lennonin kirjoittamiseen tai sitä, että lennon vain koskettaa ihmisiä.
Siinä missä macca ringo ja geaorge tehtaili 1 hittejä, ei lennon saanut niitä ennen kuolemaansa. Paitsi pop double fantasy. Hassua....
Ruutupaperi tarkoitti tietysti sitä, että hän kirjoitti soinnut ja sanat - ei nuotteja, koska ei osannut niitä.
Ykköshitit ovat edelleen irrelevantti asia, jolla popkansa kerskailee silloin kuin heidän yhtyeillään niitä on.
Lennon koskettaa ihmisiä... juu, mutta hänen musiikkinsa on täysin mitätöntä kaikilla tasoilla verrattuna paljon koskettavampiin säveltäjiin.
Ja intialaisuus oli Beatlesin listamusiikissa (kaikki biisit) läsnä umpikaupallisella, britti-viihteellisellä poop-tavalla, turha kerskailla kuuluvansa johonkin monikulttuurilliseen musiikkisivistyneistöön jos on beatleponterolainen.´
Klassinen on täysin ylivertaista - kai sen edes myönnät, vaikka oletkin aivan helkutin typerä jo kirjoitustesi ulkoasunkin perusteella! :D???
"macca ei säveltänyt ruutupaperille. Kun ei osaa nuotteja.
Tosin on nähty ostamassa niitä...."
Siis Macca kaupassa: "Puoli kiloa neljäsosa nuotteja ja sitten noita puoli nuotteja...onhan ne varmasti tuoreita ettei syytetä plagioinnista, no otan niitä tuon ison nipun ja sitten noita kuudestoistaosa nuotteja..."
Eilen tuli muuan Iso-Britannialainen viihde elokuva TV:stä. Siinä Hugh Grant näytteli Iso-Britannian pääministeriä. Pääministerinä hän jossain puheessa kertoi mikä tekee tai teki Iso-Britanniasta suuren, sanoen meillä on ollut Shakespeare, Winston Churchill, The Beatles, jne
Mutta kas kun ei maininnut Elgaria. Olihan Elgar sentään klasarisäveltä jota ei ole täysin unohdettu, Elgar tunnetusti sävelsi mm... älkää sanoko... tulee ihan pian mieleen...
"Ykköshitit ovat edelleen irrelevantti asia, jolla popkansa ...."
1960-luvulla pop/rock-yhtyeet pyrkivät kirjoittamaan singlejä, ja mitä paremmin singlet menestyi sitä parempana yhtyettä pidettiin. On tiedossa jokunen 1960-luvulla aloittanut bändi joita ei levy-yhtiönsä olisi millään päästänyt albumia edes tekemään, levy-yhtiönsä mielestä pelkät singlet riittivät. Taisi esim The Move olla yksi näistä.
Beatlesilla on yhä voimassa oleva ennätys Britannian singletilaston no:1:ksi nousseista singleistä, joten voimme aivan hyvin puhua 1:stä, sillä ne eivät ole 1960-luvun rokista puhuttaessa lainkaan irrelevantti asia.
"Klassinen on täysin ylivertaista"
Taas kerran väite ilman perusteluja. Klassinen pönöttää omassa pystyyn kuolleessa korskeudesssaan massiivisen verorahoilla annettavan tuen turvin. Tavallisen rahvaan edustajan elämässä klassinen musiikki ei merkitse mitään. Eikä ole koskaan merkinnytkään. Eikä tule koskaan merkitsemäänkään. Kun uutta klassista ohjelmistoa ei enää tule ja vanhastakin soitetaan vuosi vuodelta supistuvaa ohjelmistoa taitaisi olla mahdollista jopa laskea että milloin tulee se päivä kun mikä tahansa klasarikonsertti sisältää enää vain Beethovenia ja Mozartia ja heiltäkin ne aina samat 5 - 10 teosta.
Sen sijaan ns. kevyt musiikki on musiikkia joka musiikkina kannattaa itse itsensä ja siinä sivussa vielä klasarinkin hyvin pitkälle, on useissa tapauksissa sentään jollain tasolla jotain joka koskettaa kansalaisen arkea edes vähän.
Olen kyllä vahvasti päätynyt samaan päätelmään; fiilis on kuin keskustelisi pikkulasten kanssa. Tosin pikkulapsiltakin puuttuu tuo puistattava ponterolaisuus, joka tuntuu olevan kaiken kehityksen lukkona ikuisesti.
Ponterolaisuudestako vai sitten vain ponterolaisten itsensäkin esiin nostamasta rahvaudesta aiheutuu tuo käsittämätön tietäjänä esiintyminen. Täälläkin vailla alkeellista musiikillista sivistystä esiintyvät ponterolaiset kommentoivat klassista säveltaidetta ja rohkaistuvat jopa ennakoimaan tulevan kehityksen suuntaviivoja. Itsepäisesti myös esitetään jatkuvia, vailla minkäänlaista todellista tietopohjaa olevia arvioita klassisen säveltaiteen 1800 -luvun jälkeisistä aikaansaannoksista. Tämä asetelma on umpikuja itsessään: kuinka ihmeessä ponterolainen omaisi tietämystä nykyklassisesta jos ei tunne edes klassista perusohjelmistoa.
Totuus on, että olemme edelleen lähtöasetelmissa: ponterolaisten tietomäärä ei ole kasvanut, asenneongelmat ovat entisellään, käsitys Beatlesista ja omasta kompetenssista on täysin epärealistinen, luulo klassisen arvostamisen rakentumisesta vain yhden, 'hullun' puolestapuhujan varaan on sekin vakavasti virheellinen. Kaiken kruununa saamme taas kerran todisteluja popin hyvästä laadusta kaupallisiin argumentteihin perustuen. Sillä, mitä 1960 -luvun nuorisopopissa arvostettiin ja tavoiteltiin (vaikkapa nyt tuota mainittua listasinglejen määrää) ei ole minkäänlaista yhteyttä musiikkilliseen laatuun. Miten joku voisi ajatella laadun mittareiden olleen 1900 -luvun yksittäisellä vuosikymmenellä jotenkin erilaiset kuin muina vuosisatojen mittaisina ajanjaksoina.
Musiikillisen laadun kriteerit ovat ja pysyvät. Ne eivät ole syntyneet popin valtakaudella uudessa maailmassa. Ne ovat olleet olemassa jo satoja, satoja vuosia. Tämä tiedoksi sinullekin 7 6; tällaiset asiat kuuluvat kyllä yleissivistykseen.
Olen kyllä vahvasti päätynyt samaan päätelmään; fiilis on kuin keskustelisi pikkulasten kanssa. Tosin pikkulapsiltakin puuttuu tuo puistattava ponterolaisuus, joka tuntuu olevan kaiken kehityksen lukkona ikuisesti.
Ponterolaisuudestako vai sitten vain ponterolaisten itsensäkin esiin nostamasta rahvaudesta aiheutuu tuo käsittämätön tietäjänä esiintyminen. Täälläkin vailla alkeellista musiikillista sivistystä esiintyvät ponterolaiset kommentoivat klassista säveltaidetta ja rohkaistuvat jopa ennakoimaan tulevan kehityksen suuntaviivoja. Itsepäisesti myös esitetään jatkuvia, vailla minkäänlaista todellista tietopohjaa olevia arvioita klassisen säveltaiteen 1800 -luvun jälkeisistä aikaansaannoksista. Tämä asetelma on umpikuja itsessään: kuinka ihmeessä ponterolainen omaisi tietämystä nykyklassisesta jos ei tunne edes klassista perusohjelmistoa.
Totuus on, että olemme edelleen lähtöasetelmissa: ponterolaisten tietomäärä ei ole kasvanut, asenneongelmat ovat entisellään, käsitys Beatlesista ja omasta kompetenssista on täysin epärealistinen, luulo klassisen arvostamisen rakentumisesta vain yhden, 'hullun' puolestapuhujan varaan on sekin vakavasti virheellinen. Kaiken kruununa saamme taas kerran todisteluja popin hyvästä laadusta kaupallisiin argumentteihin perustuen. Sillä, mitä 1960 -luvun nuorisopopissa arvostettiin ja tavoiteltiin (vaikkapa nyt tuota mainittua listasinglejen määrää) ei ole minkäänlaista yhteyttä musiikkilliseen laatuun. Miten joku voisi ajatella laadun mittareiden olleen 1900 -luvun yksittäisellä vuosikymmenellä jotenkin erilaiset kuin muina vuosisatojen mittaisina ajanjaksoina.
Musiikillisen laadun kriteerit ovat ja pysyvät. Ne eivät ole syntyneet popin valtakaudella uudessa maailmassa. Ne ovat olleet olemassa jo satoja, satoja vuosia. Tämä tiedoksi sinullekin 7 6; tällaiset asiat kuuluvat kyllä yleissivistykseen.
Ei ole olemassa "rock-asteikkoa"
On olemassa yleinen asteikko, jossa katsotaan melodioita ja harmonioita, sekä rakennetta. Myös ensemble, jolle sävellys on laadittu, on tärkeä seikka, ja tulkinta on merkittävää itse esittämisessä.
Musiikkiopistoissa olleilla on yleensä käsitys klassisen musiikin suuruudesta, sillä nämä ihmiset ovat konkreettisesti olleet tekemisissä musiikin kanssa. Jos olet 12 vuotta viulutunneilla, hahmotuskykysi on väkisin parantunut ja kuulet todennäköisesti selkeitä eroja Beatlesin ja Haydnin tekniikan välillä. Pelkkä suppean genren äänilevyjen kuunteleminen vailla mitään analyyttistä arviointia (yhdistettynä Rumban ja Soundin ja muun rock-"journalismin" antamaan kuvaan musiikista) ei sitten taas lupaa läheskään yhtä hyvää sen kannalta, että yksilö osaisi arvostella musiikkia.
Musiikin harmoniset ulottuvuudet ovat klassisessa ylivertaisia, melodinen elämä monin verroin Beatlesia raikkaampaa ja runsaampaa, rakenteet ovat ainoastaan klassisessa aidosti kokonaisia ja pitkälinjaisia. Progressiivinen rock ei kilpaile klassisten rakenteiden kanssa.
Beatlesin musiikki kalpenee joka suhteessa esim. Mozartin musiikille. Pidän itse selvänä (edelleen) sitä, että jo pelkästään noitten nimien kantaman arvovallan pitäisi olla ns. riittävä perustelu. Mozart, Haydn ja Händelhan nostavat musiikinystävällä niskavillat pystyyn, ja Beatles aiheuttaa reaktion "ai se melodinen popbändi 60-luvulta"
Juuri näin, tässä täysin vankkumattomat asiaperustelut. Lisäyksenä vielä tuohon popjournalismi -ilimiöön, että olisi mahdotonta kuvitella kehittyvänsä sitä kautta musiikin rakenteiden ja harmonian arvioinnissa. Journalistithan ovat pääosin ei-musiikkia opiskelleita rockin kuuntelijoita, mikä varmasti antaa eväitä arvioida rockäänitteitä sillä katu-uskottavuuskriteeristöllä. Varsinaisen musiikinteoreettisen analysoinnin kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Tässä mielessä on suorastaan luonnonlain mukaista, että vertailua klassisen ja populaarin välillä - ja nimenomaan perusteluja niiden tasavertaisuudesta tai jopa popin paremmuudesta - ei näillä eväillä ole mahdollista toteuttaa.
Hyvä pointti tuo progressiivisen rockin mukaanotto: sehän edustaa kuitenkin rockin selkeästi kehittyneempää linjaa ja saa VAIKUTTEITA klassisesta musiikista. Tässä kohtaa en voi juuri epäillä progressiivisen rockin lähtökohtaista tekemisen autenttisuutta, mutta klassisen harmonioille tälläkään sektorilla ei ole vastusta. Totuus näkyykin siinä, että sävellykset klassisella puolella ovat aivan eri luokkaa progressiiviseen rockiin verrattuna.
nimimerkki "Nimenomaan": ulottuvuudet ovat klassisessa ylivertaisia .....
nimimerkki "klassikko": sävellykset klassisella puolella ovat aivan eri luokkaa...
Kommentoitko taas omaa kirjoitustasi?
Mitä helvetin vaikeaa on nähdä erilaiset kirjoitustyylit?
Liittyykö tämä siihen, että on vaikea snaijata klassisen ja poopin tasoerot?
Molempien pitäisi olla kenen tahansa nähtävissä.
Taidemusiikin MUSIIKILLINEN paremmuus säilyy faktana - jos joku haluaa kuunnella poppia, koska levyt myyvät hyvin, se on tietysti tämän pellen oma asia.
Mutta minua ei ainakaan kiehdo musiikissa raha tai bisnes, vaan harmonia ja melodia - alueet, jossa Beatles on amatööri
Nimenomaan -nimimerkin takana on käsittääkseni se toinen aktiivinen kommentoija.
Se, miksi nuo argumentit ovat noin samansuuntaisia kertoo juuri siitä peruskriteereiden pysyväisyydestä mitä musiikin arviointiin - siis sisällöllisesti - tulee.
Itse asiassa esimerkiksi tuo progen ottaminen esille oli se, jota minä olin myös jo aiemmin ajatellut käyttää esimerkkinä. No, se joka tapauksessa havainnollistaa mielestäni osaltaa aika hyvin popin ja klassisen lähtökohtaisia eroja. Ne, jotka tuntevat progea tietävät sen edustavan kuitenkin populaarimusiikissa sitä aluetta, jossa musiikilla itsellään on päärooli. Tästä huolimatta progen sävellysmateriaali ei millään muotoa kestä vertailua klassisen sävellyksiin. Useimmat progen pitkätkin teokset ontuvat enemmän tai vähemmän sisällöllisesti: sanottavaa ei yleensä riitä siihen reiluun 20 minuuttiin, joka oli tavallinen pituus kostealla 1970 -luvulla. Asia erikseen on vielä se, harmonisuudesta progessakaan ei voida juuri puhua; perustuuhan se kuitenkin sävelasteikonkäytöltään poppiin ja rockiin, jotka tunnetusti eivät näillä kriteereillä luovuudella ja moniulottoisuudella juuri voi ylpeillä.
Nimenomaan -nimimerkin takana on käsittääkseni se toinen aktiivinen kommentoija.
Se, miksi nuo argumentit ovat noin samansuuntaisia kertoo juuri siitä peruskriteereiden pysyväisyydestä mitä musiikin arviointiin - siis sisällöllisesti - tulee.
Itse asiassa esimerkiksi tuo progen ottaminen esille oli se, jota minä olin myös jo aiemmin ajatellut käyttää esimerkkinä. No, se joka tapauksessa havainnollistaa mielestäni osaltaa aika hyvin popin ja klassisen lähtökohtaisia eroja. Ne, jotka tuntevat progea tietävät sen edustavan kuitenkin populaarimusiikissa sitä aluetta, jossa musiikilla itsellään on päärooli. Tästä huolimatta progen sävellysmateriaali ei millään muotoa kestä vertailua klassisen sävellyksiin. Useimmat progen pitkätkin teokset ontuvat enemmän tai vähemmän sisällöllisesti: sanottavaa ei yleensä riitä siihen reiluun 20 minuuttiin, joka oli tavallinen pituus kostealla 1970 -luvulla. Asia erikseen on vielä se, harmonisuudesta progessakaan ei voida juuri puhua; perustuuhan se kuitenkin sävelasteikonkäytöltään poppiin ja rockiin, jotka tunnetusti eivät näillä kriteereillä luovuudella ja moniulottoisuudella juuri voi ylpeillä.