Matkatavarapainoista

Tonnipakkaaja

Oletteko törmänneet kuinka tiukkoihin kontrolleihin matkatavaroiden painon suhteen? finskillä aika kivasti väljää, ilmeisesti 8 20, mutta esim. Thomas cookilla yhteensä vain 20 kg, jos matkustaa Tjäreborgin matkalla! Olen ymmärtänyt, että sekä Finnmatkat että Tjäre käyttävät Thomas Cookia, mutta niillä on eri rajat matkatavarapainoille. Onko kenelläkään kokemuksia siitä, miten tarkkaan näitä painoja syynätään? Useinhan esim. turistibussissa opas kertoo, että on ollut aika tiukkaa, mutta kertaakaan emme ole joutuneet mihinkään punnitukseen. Monesti olemme ostaneet jo etukäteen ylimääräistä painoa, mutta harmillista kyllä se ei ole tullut täytetyksi, joten turhaa on ollut.
Kertokaa te, jos on ollut jotakin ongelmia tai jos on pitänyt maksaa jotakin ylimääräistä! Olisin kiitollinen vastauksista!

11

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole koskaan joutunut maksamaan lisää matkatavaroista.
      Suomen päässä on ollut joskus tiukkoja syynäyksiä. Kerran olin pakannut
      repun täyteen, se oli tulossa matkustamoon. Virkailija olisi halunnut sen myös punnitukseen mutta alkoi tulla ruuhkaa joten pääsin kuin koira veräjästä.
      Espanjan päässä eivät ole mulle ylimääräisistä mäkättäneet.
      Joskus olen nähnyt että matkustajat ovat joutuneet siirtelemään tavaroita laukusta toiseen jos 32 kiloa on ylittynyt.
      Yksin matkatessa tuo 20kg on joskus tiukkaa mutta nyt kan taas mennään kaksin vajaan viikon päästä, riittää TUI:n rajat.

      • mj

        Eikös se ole nykyään 23 kg mitä saa painaa yhden henkilön laukku?


    • Lakoala

      Mitä ihmettä te matkalaukkuun oikein pakkaatte kun on pelko ylipainosta? Eihän 1-3 viikon lomalle tarvitse pakata koko omaisuutta vaan hyvinkin vähällä pärjää. Mulla ei ole koskaan laukku tai käsimatkatavara painanut lähellekään liikaa vaikka matkustan paljon ja tuliaisiakin tulee reippaasti osteltua. Mitä te raahaatte mukananne? Tiiliskiviä?

      • Sotavento (ei kirj.)

        Olet ihan oikeilla jäljillä. Mielestäni Finskin 23 8 on varsin riittävä taso. Thomas Cookin yhteislimitti 20 kg on alimitoitettu ja TC on erittäin tarkka painorajojen osalta, penaltia tulee pienestäkin ylityksestä. Toki lisäpainoa voi ostaa etukäteen. Finski on varsinkin pidempään lomailevien ja talviasukkaiden suhteen hyvin joustava. Tähän mennessä käsimatkatavaroita Finskillä ei ole punnittu koskaan, Thomas Cookilla aina.


    • Painaa

      Thomas Cookilla ei punnittu käsimatkatavaroita menomatkalla, tulomatkalla punnittiin nekin. Painoraja 20kg per henkilö ja tuo 20kg sisältää jo 5kg käsimatkatavaroita.

      Viereisellä tiskillä keskusteltiin 8kg ylipainosta.

      Kenttänä oli Las Palmas.

      • Janette6

        Ihan samoin oli Teneriffalla Thomas Cookin paluulennolla joulukuussa. Pieni käsilaukkukin piti laittaa punnittavaksi muiden tavaroiden kanssa. Ostin jo lisäpainoa seuraavalle reissulle, ettei tavi keskustella. Ja laukkuvaaka mukaan, ettei tarvitse arvailla.


    • Lanza-amiga

      Palasin Lanzarotelta 2 viikkoa sitten, oli Aurinkomatkoilta pelkät lennot.
      Maksimipainot nykyisin 10 kg käsimatkatavarat ja ruumalaukku 23 kg.
      Tiesin, että ylipainoa on ja punnitsin laukut tyhjässä lähtöselvitystiskissä. Käsimatkatavarat oli ok 10,5 kg, mutta ruumalaukku painoi 29 kg. Menin
      jonoon ja vuoroni tultua virkailija totesi, että ylipainoa on aika reilusti.
      Selitin hänelle, että olen ollut siellä pari kuukautta ja siksi tavaraa on paljon.
      Sain puolet ylipainosta anteeksi, eli jouduin maksamaan 30e.

      Olin jo aikaisemmin harkinnut lisälaukun ostoa, kun tuli shoppailtua aika reippaasti, mutta sitten jätin taas osan tavaroistani sinne tytön kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa.
      Lisälaukustahan veloitus on 40 e ja maksimipaino sille tuo sama 23 kg.

      Kerran vuosia sitten oli paluulennolla ylipainoa reippaasti ruumalaukussa ja silloin virkailija punnitsi myös käsimatkatavarat, ylikiloja näistä kertyi 8 kg, eikä silloin tullut mitään helpotusta, vaan oli maksettava 80e.
      Parin kilon ylipainosta ei ole koskaan sanottu mitään kummassakaan päässä.

      • painavaa vai ei

        AM:llä onkin parhaimmat rajat,mutta tämä tjäreborgin 20kg mihin sisältyy käsimatkatavarat ei paljon naurata,mekin olemme menossa 3 viikoksi.
        Lentomme on iberwordilla,joten en tiedä miten tarkkoja siellä ollaan,kyllä mennessä vielä pärjätään,mutta sen paluun kanssa on ehkä eri juttu.
        Onko tietoa iberworldin maakuntalentojen punnituksista?


    • Finnairin lomalennoilla käsimatkatavaroiden paino saa olle 8 kiloa ja ruumaan saa laittaa 23 kiloa.

      Palasin juuri viikon matkalta. Minulla oli matkatavaraa 8 18 kiloa. Mukanani olleista kirjoista luin puolet. Vaatteista jäi puolet käyttämättä vaikka en pessyt vaatteita... pesuainekin oli siis turhaa matkassa... ei kyllä painanut paljoa. Mukanani olleesta kahvipaketista keitin kaksi kertaa kahvia. Navigaattoria ja läppäriä en käyttänyt kuten en myöskään iPodia. Päivällä käytin sandaaleja ja illalla kevyitä kävelykenkiä. Tukevat kävelykengät olivat turhaa matkassa. Nahkatakinkin otin turhaan mukaan kun pelkäsin tarvitsevani sitä iltaisin... en tarvinnut.

      Taidan seuraavalla kerralla kokeilla josko 8 kilon käsimatkatavarat riittäisivät. Ei tarvitsisi jonottaa matkatavarahihnalla.

    • VillaMandi

      Jonkin verran on tullut matkustettua mm. Finnairilla ja Thomas Cookilla. Tuo Thomas Cookin yhteispainorajoitus 20 kg tuntuu aika pieneltä, kun isohko, kovakantinen matkalaukkukin painaa jo vajaat 3 kiloa (pehmeäkuorinen, vähän pienempi painaa tosin vain puolta kiloa vähemmän). Ensimmäisen kerran käsimatkatavarat punnittiin kuitenkin vasta viime marraskuussa paluulennolla Teneriffalta. Onneksi kilot mahtuivat tuon 20:n sisään. Kummasti sitä vain painoa tavaroille tulee, vaikka yrittää kuinka minimaalisesti ottaa vaatteita, kenkiä tms. mukaan. Pesuaineetkin on aina jossain minipakkauksissa.

    • jaaaaaaaaaaaaaaaanaa

      Kyllä mennessä 23 kg riittää, vaikka mukana on oltava monenlaista vaatetta, koska säätkin tähän vuodenaikaan ovat vaihtelevia ja itsekin olen tosi helposti paleleva, mutta palatessa voikin olla eri juttu, jos ja kun löytää kivaa ostettavaa. Jo muutama viinipullo ruumalaukussa painaa. Eikä kentältä saa kaikkia hyviä merkkejä ollenkaan. Espanja on sentään viinimaa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      436
      3131
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      81
      2394
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      116
      1868
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      194
      1557
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1533
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1522
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1465
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1388
    9. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1381
    10. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1317
    Aihe