Alkavat sakottaa

Auton lämmitysjohto on aina käytön jälkeen irrotettava pistorasiasta eikä pistorasiassa olevaa johtoa saa jättää roikkumaan, muistuttavat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ja Isännöintiliitto. Pistorasiakotelon kansi on syytä pitää lukittuna.
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä, johtoa ei saa jättää rasiaan roikkumaan, maassa makaava johto on aina turvallisuusriski.

Sen verran pitää olla viitseliäisyyttä että ottaa sen johdon ja heittää autoon mukaan.

Äänestä

Hyvä asia pyrkiä lisäämään sähköturvallisuutta. Kannatetaan. Eikä ole ihmisiltä suuri vaiva nyppäistä sitä johto irti kun lähtevät autoillaan liikkeelle.

Tosin tämä on taas tätä Suomen näennäisturvallisuutta. Jokaisessa autossa johto on irtomallinen, jolloin se lähtee autosta irti todella helposti. Jo muutaman vuoden ikäisellä lapsella riittää voimat irroittaa johto autosta. Tällöin mahdollisesti jännitteellinen johto on osaamattomissa ja ymmärtämättömissä käsissä hyvin vaarallinen. Myös mahdollisessa sähköiskutapauksessa lukittu lämmitystolppa vaikeuttaa oleellisesti uhrin irroittamista.

Nykyisiin (vuodesta 1998 eteenpäin) lämmitystolppiin vaaditaan vikavirtasuojakytkin, joka parantaa turvallisuutta paljon. Paljon enemmän kuin mahdollinen lämmitysjohdon irroitus. Toki näitä lisäsuojalaitteita ei välttämättä ole vanhoissa lämmitystolpissa, ja ne eivät välttämättä toimi. Vaikka vikavirtasuojakytkin on periaatteessa hyvinkin luotettava, on niissäkin heikkoutensa. Esimerkiksi sähköntoimituksen häiriötilanteissa nämä eivät välttämättä toimi.

Joten _jos_ todella halutaan parantaa turvalisuutta, on mielestäni kaksi järkevää korjausehdotusta. Lämmitysjohdon kiinnitys luotettavasti autoon (jonkinlainen lapsilukko) sekä kaikkiin käytössä oleviin, valvomattomiin ulkopistorasioihin lisäsuojalaitteet.
Lämmitysjohtojen irroitus on elkeenä toimiva, mutta turvallisuuden lisääjänä kyseenalainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja hyvä niin kirjoitti:

Auton lämmitysjohto on aina käytön jälkeen irrotettava pistorasiasta eikä pistorasiassa olevaa johtoa saa jättää roikkumaan, muistuttavat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ja Isännöintiliitto. Pistorasiakotelon kansi on syytä pitää lukittuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu