Voisko joku...

Nostan, jos joku vastais...

Et varmaankaan tykkää, kun sanon sinulle, että STOP! nyt pistät pelin poikki ja istut jäähylle!
Sinun ei ole ollut koskaan pakko tehdä yhtään mitään kenenkään kanssa!
Tarvitset aikaa itsellesi... niin vaikeaa kun se onkin vetäytyä yksinäisyyteen pohdiskelemaan -Mitä sinä todella haluat!
Yksi kuukausi... Yksi ainoa kuukausi, jolloin suot ajan vain itsellesi (ja sukulaisillesi toki) niin asiat selkenee.
Uusi aikasi, kun avaat täysin puhtaan sivun elämässäsi on seka jännittävä, että täynnä upeita asioita... mutta sitä ennen... istu alas, hengitä syvään ja sulje puhelimesi, nettisi ja ovesi kaikilta, jotka tahtovat sinulta asioita, jotka saa sinut hämmentymään.

Hei ja kiitos :-)

En tykkää huonoa tuosta...ainut ehkä niin tuosta aloituksesta...tyttörukka....en nimittäin pidä itseäni ollenkaan tyttörukkana, tosin se nyt tässä asiassa on ihan toissijainen juttu :-)

Mutta tiedostan tuon tarpeeni kyllä, sitähän tässä pohdinkin, että mitä olen, mitä haluan. Suuria, todella suuria päätöksiä olen jo tehnyt. Ja asiat ovat etenemässsä. Sisimmässäni tiedän, että ratkaisuni on ollut oikea. Toipuminen ehkä saattaa nyt kestää jonkin aikaa, mutta uskon toki että saan käännettyä sen uuden sivun elämässäni ja mitä se sitten tuokaan tullessaan.

Ja minulla muuten onkin tarve olla juuri nyt yksin, annan oikeastaan aikaa vain lapsilleni ja itselleni. No, muutamalle muullekin mutta tarvitsen heitä, jotta saan puhua tunteistani, ajatuksistani. Tänään itseasiassa mietin, että tulenkohan ihan mökkihöperöksi.

Eilen energiatasosi oli aika alhainen... tänään se on jo puolilla tehoilla. Olet tehnyt lyhyessä ajassa hyviä päätöksiä. Myös jotain muutakin on tapahtunut tänään? Viesti joltain kauan poissa olleelta ystävältä? En nä tarkasti, mutta huomaan, että olet alkanut saada tolkkua siitä, mitä sinun tulee tehdä.
Mökkihöperö? Sinäkö? Voisit ihan tosissaan yrittää sitä välillä... tekisi sinulle hyvää, mutta se on varmaankin elämäsi haastavin juttu, että pystyisit vain olemaan!
Oletko koskaan viettänyt yöpaitapäivää? Ollut vaan ja nauttinut laiskottelusta ilman syylisyyden tunnetta?

Onko lapsesi poikia? Jo koululaisia? Joku huoli sinulla niistä on? kaikista. Aivan kuin ne olisi liian vilkkaita? Yksi lapsistasi on valtavan luova, yksi hyvä puhuja ja kolmas (näen kolme lasta) on sitkeä ja vahva. Mutta lapsillasi on oppimisen kannalta sellainen ongelma, että ne ei ole ns. kuulon kautta oppijoita... Ne tarvii erillaiset keinot (yksi syö huonosti, koska hänellä on yliherkkyyttä makuaisteissa) toisilla on näkö ja tekeminen tärkeää.
Toivottavasti en sekoittanut sinua...

Päässäsi on nyt liikaa ajatuksia, joten en saa nyt otetta.

Tyttörukka oli minun nimimerkkini. Vaikka en ole rukka minäkään... en edes tyttö!
Hyvää jatkoa sinulle!

Tiedätkö, näet kyllä todella hyvin. Kolme lasta minulla on, aivan ihania kaikki ja omia persooniaan jokainen. Kumpa vain muutkin sen ymmärtäisivät. Vanhin, sellainen puupää, että mikään, mitä puhuu ei mene perille :-) Mutta äärettömän ihana lapsi, verbaalisesti todella lahjakas. Vilkas ollut aina. Empaattinen, sympaattinen, herkkä ja nokkela.

Toinen lapsi, ainoa tyttäreni, ongelmia syömisen kanssa. Huoli hänestä, koska sairastaa. Tuotapa en ole tullut ajatelleeksi, että syömisongelmat saattaisivat johtua makuaistin herkkyydestä. Tuhannet kiitokset tuosta, auttaa minua suhtautumaan asiaan. Sitä mietinkin, että miten tuohon ongelmaan pitäisi suhtautua. Minusta tuntuu myös, että tyttäreni on täydellisyyden tavoittelija. Tuntuu siltä, että pienellä lapsella on liikaa paineita menestyksestä.

Kolmas lapseni :-) Mitäköhän hänestä sanoisin, ihan erilaiset selviytymiskeinot kuin isommilla. Tyytyy tilanteisiin, käyttäytyy hyvin, määrätietoinen. Ja tää pienin ei ole vielä koulussa. Vanhinta lastani on moitittu kyllä ylivilkkaaksi, kaikki ovat sosiaalisia ja aktiivisia.

Pelkästä oleilusta saan kyllä omantunnon tuskia...ehkäpä todella niin on, että se onkin haastavinta minulle, pelkästään vain olla. Ilman syyllisyyttä :-) Ja nyt olen päättänyt myös sen, että pidän kiinni omasta ajastani, harrastuksestani.

Ja nämä suuret päätökset. Kun sisimmässäni tiedän tehneeni oikeat ratkaisut. Olen antanut kohdella itseäni ja lapsiani omasta mielestäni väärin. Sen ymmärtäminen on tietenkin vienyt aikaa. Mutta omille ajatuksilleni olen saanut vahvistusta. Onhan minulla vieläkin huolia...en tiedä, missä mahdan vuoden päästä asua, raha-asiat... Mutta tärkeimmät, oma mielenrauha ja lapsille turvallinen, tasa-painoinen ympäristö, missä kasvaa on nyt taattu. Uskon itseeni kyllä, huumori, hyvät ihmissuhteet ja oma luonteeni...niiden voimalla kyllä jaksan varmasti vaikeampienkin päivien yli :-)

Tulipas tästä pitkä....

Tuhannet kiitokset :-)