Vanhaan

hyvään aikaan ei ole paluuta, mutta hetken voidaan fiilistellä :-)
6239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse pidän tärkeänä kohdata muistonsa aika ajoin.
Ikäänkuin muistuttaa itseänsä siittää, kuka on ja miksi.
Enkä sano tätä katkeruudella tai millään, vaan päinvastoin.

Muistojen kohtaaminen on hyvä mittari jokaiselle katsoa miellyttääkö oma kuva joka näkyy peilistä ja voiko olla ylpeä itsestään.
Onko suunta oikea, vai kannattaisiko mietiskellä toisenlaista kurssia ja suuntaa. Ehkä erilaista asennetta itseltä myös. Myös itsensä kohtaamisessa sekä toisten ihmisten.

Jos ihminen voi kohdata menneisyytensä eli oman itsensä muitta mukinoitta, voi varmasti olla ylpeä itsestään.
Jokainen voi opetella olemalla armollinen niin itselleen kuin toisillekin jolloin oman mahdollisen vaikeankin menneisyyden voi kohdata rehellisesti ja rohkeasti. Silloin on luonnollisempaa ja helpompaa olla oma itsensä aina muidenkin seurassa kaikkine upeine virheineen päivineen joka tekee sinusta juuri sen uniikin ihmisen jota olet.

Se Yksi, kuudesta miljardista.

Äänestä
  • Toinen kuudesta miljardista täällä ajattelee samoin.
    Kun oppii olemaan muille ja etenkin itselleen armollinen, niin siitä on avaimet oman henkisen tasapainon löytymiselle..

    Hyvää sunnuntaita kaikille lukijoille ja onnea oman itsemme etsijöille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sama tunne kirjoitti:

hyvään aikaan ei ole paluuta, mutta hetken voidaan fiilistellä :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu