Olenko mä syyllinen?

Whatthehelliswrong.

Tää juttu alkaa 1,5 vuoden takaa.

Mulla oli paras ystävä, sanotaan vaikka S.
Me oltiin 3 vuotta siis parhaat kaverit, eikä meidä ystävyydessä ollut säröjä.
S:llä oli aina paljon juttua ties kenen jätkän kanssa, se tekstaili niille meidän yhteisellä ajalla, ja puhuttiinkin melkein aina sen miehistä. Ei se mua ärsyttänyt koskaan.

En itse ollut seurustellut koskaa, saati sitten ollut kenenkään kiinnostuksen kohteena. Mutta tuolloin puoli vuotta sitten tapasin erään henkilön, sanotaan vaikka K. Meillä oli paljon yhteistä, ja tultiin paremmin kuin hyvin toimeen. Molemmat oltiin toisistamme kiinnostuttu, mutta ei kuitenkaan seurusteltu.

Mun ja S:n alamäki alkoi tuolloin, kun S suuttui mulle älyttömästi, kun tekstailin K:lle päivittäin. S oli aivan raivona, jos me nähtiin hyppytunneilla kerran viikossa, ja se vittuili mulle koko ajan. Laiton meidän välit ns. vähän jäihin, S:n kanssa, ja pidin etäisyyttä, sillä mustasukkainen käytös oli rasittavaa.
Pidin kuitenkin aktiivisesti yhteyttä, ja näimme S:n kanssa paljon, välien viilenemisestä huolimatta.

Mä ja K tavallaan erottiin kuitenkin kesällä. Mä olin ihan maassa, ja kun yritin jutella S:n kanssa asiasta, se suuttui aina älyttömästi, alkoi vittuilla tai lopetti puhumisen. Mä annoin asian olla, ja juteltiinkin vaan aina sit S:;n jätkistä tai muusta.

Mun suru kasvoi älyttömästi, ja mä masennuin.

Nyt sitten alkoi uus lukuvuosi, ja me ei oltu S:n kanssa nähty vähään aikaan, ehkä viikkoon pariin. Oltiin kuitenkin juteltu netin kautta ja näin. Kaikki oli aika normisti.

Tää S kuitenkin koulujen alussa käyttäytyi kuin mua ei olis, vaikka juttelikin mulle esim. Fb:n kautta. Koulussa olin ihan ilmaa.
Samoin oli muu luokka, sillä S oli luokallamme suosittu, ja minä hiljaisempi.
Syksyn edetessä mä jäöin kokonaan luokan ulkopuolelle, S:n ansiosta, sillä se liittoutui yhden toisen tytön kanssa BFF-suhteeseen ja veti luokan mukanaan.
Mun masennus paheni.

Sittten mä kyllästyin. Mä juuttelin asiasta S:n ja muiden luokkalaisten kanssa, j aasia oli kuulemma "Ok". nIIN mä olin sitten hetken mukana porukassa.

Joululoman jälkeen tämä setti jatkui taas.
S kuitenkin puhui jos joutui olemaan yksin, eli olin vain varaseuraa. En jaksanut valittaa.

Meidän välit viileni yhtäkkiä älyttömästi. Ei me puhuttu enää paskan vertaa.
Yks kerta mä kuitenkin kysyin, että onko vika siinä, että tapasin K:n.

Vastaukseksi sain mutinaa, ja S sano mulle, että olin todella paskamainen kyseisenä aikana sitä kohtaa, ja se masentui mun takia, koska "jätin sen yksin."

Mä en tajua tätä. Olenko mä syyllinen. Anteeksi sekava teksti kiteytän noepasti;

S on hylänmnyt mut koska mulla oli suhde K:n kanssa, ja koska aloin vietttää hänen kanssaan aikaa, samalla tavalla kuin hän tekee aina, kun seurustelee.

Selvitän vielä että S ei ole ollut K:hon ihastunut. K on siis tyttö, samoin minä. Hah.

Nykyään musta tuntuu että mun pitäis vaan tappaa itseni, sillä olen aina vain yksin. Olenko mä viallinen kaikessa, kun tuntuu et kaikki on mun syytä. Tai oikeastaan S saa mut tuntemaan näin. Hah. Joo.

5

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 445667777889

      ittensä tappo on turhaa sillon tää maailma ei oo susta hyötyny mitään. sulla on vielä paljon annettavaa ja sullekin annetaan. tää on vain vaihe elämässä, kaikki muuttuu paremmaksi. jaksa vielä vähän ittes ja muitten takia, täällä maailmassa on hyviäkin ihmisiä elämä on tarkotettu niiden löytöön.

    • en oikein tiiä mut..

      Olipa tuossa läjäpäin konsonantteja.

    • er3

      S, on kaikesta lukemastani päätellen täys idiootti. Ei tollasia kavereita halua kukaan tyttö tai poika piireissäkään.

    • Terv

      Toi on sama juttu ku joku löis sua ja se pakottais sut pyytää siltä anteeks

    • Et varmastikaan. Toi EI ENÄÄ oo kiusaamista, vaan TUNNEVAMMAISUUTTA. Mulla on tyttöystäväni kanssa hyvä suhde, mut en mä täällä ala jumalauta mitään yksityiskohtia tarkemmin luettelee. Vittuuko se teille kuuluu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      334
      1678
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      73
      1404
    3. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      36
      1218
    4. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      176
      1147
    5. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      162
      1103
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      344
      1086
    7. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      66
      1002
    8. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      265
      960
    9. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      241
      956
    10. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      31
      884
    Aihe