Olen 55 v mies ja olen kärsinyt masennuksesta kymmeniä vuosia. Jo yli 10 v olen syönyt citalopramia pysyäkseni pinnalla. Viimeisen kahden vuoden aikan on ilmaantunut uusi ongelma. Noin kerran kaksi kukaudessa joudun eittäin agressiivissen tilaan. Haudon mielessäni vihaa ja hyvin agressivisia mielikuvia. Tunne on tavallaan fyysinen, tunnen lievää huimausta. Olen yleensä pystynyt pitämään tunteet sisälläni, tai korkeintaan rikkonut jotain esineitä. Nyt huomaan kuitenkin että yhä useammin rähjään tuntemattomille ihmisille ja haastan riitaa. Esin liikenteessä tulen täysin hulluksi ja vältän siksi autolla ajmista. Tila kestää 1-2 vrk, ja kun palaudun en mtenkään voi ymmärtää käyttäytymistäni! Hävettää ja ahdistaa. Pelkään että vahigoitan jotain ihmistä tai tulen itse tapetuksi. Mitä teen?
Raivotauti?
Akatee Mikko
256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivojen tietokonekuvaus ja aivosähkökäyrä noin alkututkimuksina, aika neuroligian erikoislääkärille.
Sieltä saattaa löytyä selittävä syy oireisiisi, joita ei vähätellä.
Välttämättä ei ole kysymys ns. psyyken ongelmasta.
Raivotautiin kuolee parissa viikossa oireiden ilmaannuttua.