Pidän sinusta!

Sen kun saisin sulle joskus sanottua.

Kumpa sinäkin pitäisit minusta, hiukka enemmän kuin muista.
431430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

sen kun sanot;)

Äänestä
  • Voisinhan sanoakin, että tykkää jostain ihmisestä. Kyllähän sitä ilahtuu jos joku kertoo pitävänsä. Paitsi jos itse ei pidä kertojasta. Silloin se ei ole positiivinen asia.

    Itse olen kertonut - eikä vastaanottaja ilahtunut!

    Äänestä

Toi kannattaa sanoo ennenkun on myöhäistä.

Toisen pitäminen riippuu tietysti aina sinusta, siitä millanen oot sille.

Äänestä
  • Kauniit ja herkät sanat olisi hyvä saada kuuluville, sille omalle kohteelleen. Ei hän niitä muuten tiedä, vaikka saattaa arvatakin. Varustaudu kuitenkin, sillä siitä voi seurata jotain arvaamatonta ja yllätyksellistä.

    Äänestä

  • Älä emmi enää kirjoitti:

    Kauniit ja herkät sanat olisi hyvä saada kuuluville, sille omalle kohteelleen. Ei hän niitä muuten tiedä, vaikka saattaa arvatakin. Varustaudu kuitenkin, sillä siitä voi seurata jotain arvaamatonta ja yllätyksellistä.

    Oma kohde on ne kuullut, jo moneen kertaan. Onneksi.

    Äänestä

  • Älä emmi enää kirjoitti:

    Kauniit ja herkät sanat olisi hyvä saada kuuluville, sille omalle kohteelleen. Ei hän niitä muuten tiedä, vaikka saattaa arvatakin. Varustaudu kuitenkin, sillä siitä voi seurata jotain arvaamatonta ja yllätyksellistä.

    Niin voi seurata... kaunista ja herkkää vaikka...

    Äänestä

  • Herkkää... kirjoitti:

    Niin voi seurata... kaunista ja herkkää vaikka...

    kun se jää näille palstoille, niinkauan ei seuraa mitään.

    Äänestä

  • Mutta ei niin kauan kirjoitti:

    kun se jää näille palstoille, niinkauan ei seuraa mitään.

    Juu palstoilla ei mitään tapahdu... mutta parempi palstoilla edes kun ei missään....

    Äänestä

Minä odotin liian kauan ja menetin koko ihmisen. Mutta en ollut hänen pitämisen arvoinen rikoin häntä vastaan.
Kadun sitä lopun elämääni.

Äänestä
  • Kannattaisiko ottaa yhteyttä ja vain pyytää enteeksi? Kaunista, että joku täällä myöntää tehneensä itsekin väärin eikä aina vain syytä toista. :)

    Äänestä

niinkauan kun kerrot sen täällä ei kenellekään.

Äänestä
  • toi on hyvä rajapyykki.

    Äänestä

  • Nää on ärsyttäviä kommentteja...et pidä, et kaipaa, ei voi olla ystävä kun sen täällä sanot. Juupa joo. Minä pidän ja kerron sen täällä just nyt, en kenellekään ja kaikille

    Äänestä

Miksi TÄÄLLÄ?, etkö muuta tapaa keksi vai onko tämä vain sinun työtäsi kaipailla ja välittää TÄÄLLÄ?, kuin seksipuhelimessa läähätys ja huohotus. Maaperä ei taida olla vaan kovin hedelmällinen :)

Äänestä
  • Mitä TÄÄLLÄ? Kaipaan TÄÄLLÄkin, kyllä. Olen ihastunut, kyllä. Mutta aloitusviestissä totesin, että saisinpa sanottua hänelle, että pidän hänestä! ja mielessäni toivon, että hänkin vielä pitäisi minusta. Siis sanon kasvokkain hänelle, puhuen, en tänne vain kirjoittaen sitä.

    Miks ihmeessä kaikki pitää vääntää väärinpäin ja negatiiviseksi?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mitä TÄÄLLÄ? Kaipaan TÄÄLLÄkin, kyllä. Olen ihastunut, kyllä. Mutta aloitusviestissä totesin, että saisinpa sanottua hänelle, että pidän hänestä! ja mielessäni toivon, että hänkin vielä pitäisi minusta. Siis sanon kasvokkain hänelle, puhuen, en tänne vain kirjoittaen sitä.

    Miks ihmeessä kaikki pitää vääntää väärinpäin ja negatiiviseksi?

    puhumaan mitä siitä täällä mesot, ei se siitä miksikään tule. nää alotukset ne juuri monia vituttaa.

    Äänestä

  • no mene prkl kirjoitti:

    puhumaan mitä siitä täällä mesot, ei se siitä miksikään tule. nää alotukset ne juuri monia vituttaa.

    Ja juuri sinunlaiset *******taa ihan yhtä monia!

    Äänestä

  • Häivy itse... kirjoitti:

    Ja juuri sinunlaiset *******taa ihan yhtä monia!

    minnekään.

    Äänestä

  • no mene prkl kirjoitti:

    puhumaan mitä siitä täällä mesot, ei se siitä miksikään tule. nää alotukset ne juuri monia vituttaa.

    Ei se mitään puhua osaa, inisee vaan ää,ää,...voi vittu!

    Äänestä

Joka sanoo kaikki väärille ja väärissä paikoissa.
Mieti millainen olet ollut ja mieti miten paljon voi pitää.

Äänestä

Voi hellantuutelis sentään, että on kauhean vaikea sanoa, että mä pidän susta! Tee nyt hyvä ihminen sille toiselle palvelus ja päästä se menemään, ei hän varmasti tollasta ihmistä halua, joka ei uskalla osoittaa tunteitaa vaan on pelkuri ja pahemman luokan raukkis. Että ottaa aivoon, kun joku on niin saamarin ujo, että saa saatana vatvottua tollastakin asiaa vuosikaupalla. Siinähän toivot ja iniset urpo lopun elämäsi.

Äänestä

Että kun ärsyttää tommoiset tekopyhät vastaukset. Minusta se on jonkinasteisen kiusaamisvietin esiintuloa, näpäytellä kivasta aloitusviestistä.

Varmasti tulee sellainen hetki, että on luontevaa sanoa. Jos se menee ohi, niin seuraavalla kerralla. Ja jos vieläkin menee ohi ja jotain sanottavaa edelleen on, niin määrätietoisesti sitten vaan kehittämään lauseita ja hetkiä!

Äänestä
  • Kun liki kymmenen vuotta on ootellut niin kuin kauan viä .. ??

    Äänestä

  • Mitä luulet kirjoitti:

    Kun liki kymmenen vuotta on ootellut niin kuin kauan viä .. ??

    Kyllähän se raja aina jossain menee et joku huutelee täällä pitävänsä mut siihen sit jääkin. Aina pitäis ottaa se toinenkin huomioon.

    Äänestä

  • Arvaa mikä sun vastauksessa ärsyttää, se että olet itse tekopyhä neuvoinesi. Ei juma, että toi sun neuvosi on lapsellista hapatusta, mitä ihmeen opusta sä luet, mistä sä saat noin tyhmiä ideoita?

    Äänestä

  • Niin ... kirjoitti:

    Kyllähän se raja aina jossain menee et joku huutelee täällä pitävänsä mut siihen sit jääkin. Aina pitäis ottaa se toinenkin huomioon.

    ylitetty, kiusat kiusattu.

    Äänestä

  • ei juma kirjoitti:

    Arvaa mikä sun vastauksessa ärsyttää, se että olet itse tekopyhä neuvoinesi. Ei juma, että toi sun neuvosi on lapsellista hapatusta, mitä ihmeen opusta sä luet, mistä sä saat noin tyhmiä ideoita?

    Näille palstoille kirjoittaa idiootit, luonnevikaiset ja intuitiiviset. Sä kuulut idiootteihin, ja juuri sun kaltaisten takia käyn täällä harvakseltaan. Ap:lle terkkuja, kirjoitin jo vastauksen aiemmin.

    Äänestä

kuka nyt unneutti että tämä palsta on ihan sitä haikailua varten. Hönöö tulla
tänne intoilemaa toisten kaipailusta. Menkää ny siitä vaikka sexi-palstoille
kun ootte nin tavattoman rohkeita, pliis.

Äänestä

Jos olet se kenen toivon sinun olevan, niin voin sanoa että pidän Sinusta enemmän kuin niistä muista. :-)

Äänestä

Ainahan se riski on olemassa, että toinen perääntyy ja pelästyy jos tunteistaan kertoo. Mitään ei kuitenkaan saa jos ei uskalla avautua. Huomaan itsekin pitäväni eräästä ihmisestä.

Äänestä

kulle nyt vaan uskaltaa. Vaikka silmät kiinni jos se auttaa. Tai pyydä toista pitämään silmiä kiinni. Jos näyttää ettei toinen tykkääkään niin sanot sitten vaan että: Vitsi, vitsi!

Äänestä

Heh, kaipa se noinkin kävisi. Aika näyttää tuleeko tilaisuutta vai ei.

Äänestä

Ja minkähän ihmeen takia pitää odottaa ja tyytyä kohtaloon, jos kohtalo ei johdata niin sitten ei ole tarkoitettukaan tapahtuvaksi, ihme juttua. Ollaankohan tässä nyt ihan tosissaan?

Äänestä

En ala tuntemattomien kanssa jankkaamaan. En oikein usko kohtaloihin. Ihmisillä en leiki.

Äänestä

Tuon, kun on saanut sanottua, niin eipä ole sen jälkeen ihastusta näkynyt :(. Monesti saanut vielä vihat päälle...eipä kyllä uskalla enää tunteita paljastaa kellekään.

Äänestä

Vähä hankalaa jos lipittää jokaista pildeä mitkä nurkilla pyörii ja ne pildet raivoaa lahkeessasi kiinni :D

Äänestä
  • Mikä on pilde?

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    Mikä on pilde?

    Voi pientä, se on paratiisi.

    Äänestä

Pidän mutta sä et saa koskaan mitään sanottua, ainakaan tuota, mistä vetoa? ;)

Äänestä

"Hiukka enemmän" on aika laimea ilmaisu sille mitä tunsin silloin ... Ja se kaikki on pitänyt painaa niin syvälle, että se ei enää nouse ...

Äänestä

Mun tunteet erästä miestä kohtaan joskus oli niin SUURET, etten ollut edes tiennyt niin suurta tunnetta olevan olemassakaan. En ollut ennen sellaista tuntenut, enkä jälkeenkään.
Ja vaikka se kaikki on pitänyt painaa syvälle, niin ei se siellä syvällä kuole. Korkeintaan horroksessa...

Äänestä

se on nimeltään "limerenssi". tai voi ollla :)

Äänestä

I´m into you
I´m into you
I´m into you baaabyyyy

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Sen kun saisin sulle joskus sanottua.

Kumpa sinäkin pitäisit minusta, hiukka enemmän kuin muista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu