Siis voi vittu kun lukee näitä keskusteluja.
Miksi vertaillaan Beethovenia ja Beatlesia? Toinen oli sinfonikko, konserttosäveltäjä, yleensäkin kuuluisa säveltäjämestari ja toinen oli rock-bändi! Mistä lähtien niillä on ollut mitään tekemistä keskenään?
Koko keskustelu on typerä.
Miksi vertaillaan Beethovenia ja Beatlesia? Toinen oli sinfonikko, konserttosäveltäjä, yleensäkin kuuluisa säveltäjämestari ja toinen oli rock-bändi! Mistä lähtien niillä on ollut mitään tekemistä keskenään?
Koko keskustelu on typerä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse en koskaan vertaa Beatlesia mihinkään Beethoveniin, koska kyse on aivan eri asiasta ja lähestymistavasta musiikkiin ja ääneen. The Beatlesin oikea konteksti on 1960-luvun pop- ja rock-musiikissa. Joskaan sitäkään taustaa vasten ei Beatles erotu poikkeuksellisen hyvänä muuten kuin levynmyynnin mukaan laskien. Beatles enimmäkseen kaupallisti ilmiöitä joita saman ajan kiinnostavammat musiikintekijät olivat jo keksineet (ja joista tunnustus tuli oikeaan osoitteeseen vasta paljon myöhemmin).
Beatleseillä oli ansionsa, ihan kiva pikku pirtsakka bändihän se oli, välillä (Rubber Soul - Revolver - Sgt. Pepper - Mystery Tour) jopa hieman kunnianhimoinenkin, mutta Beatles ei pärjää kiinnostavuudessa Zappalle, Beefheartille, Hendrixille, Pink Floydille, Wholle, Velvet Undergroundille, Red Krayolalle jne. eikä edes Kinksin tai Yardbirdsin tasoisille yhtyeille. Jos populaarimusiikki olisi säilynyt 1960-luvun alun infantiilisella tasollaan, Beatles olisi ollut vahvoilla. Mutta voi, tulikin folk, feedback, raskaammat soundit, psykedelia, live-jamit, improvisaatiot, studiokokeilut... Beatles hädin tuskin pysyi mukana noin vuoteen 1968 (lähinnä George Martinin taitojen ansiosta), ja loppuvaiheessa Beatlet yksinkertaisesti antoivat periksi, kun eivät enää olleet muutosten kanssa samassa tahdissa. Siihen heidän hommansa lopahti, käytännössä.
No, en osaa sanoa noista muista artisteista, mutta eipä heistä ole tässä keskusteltu. Musta on vaan outoa verrata kahta niin erilaista ja eritasoista maailmaa kuin Beethoven ja Beatles.
Kuin vertaisi huippukemisteja seitsenluokkalaisiin ensimmäistä kertaa kuparisulfaattia käsitteleviin lapsosiin.
Beethovenhan on taidemaailman kuuluisuus,toisin kuin Beatles tai myöskään noi muut bändit jotka sä nyt mainitsit.
Nikit Musadiggari ja kemisti on niin pihalla asioista,kuin vain voi olla...sori... :)
Nikit Musadiggari ja kemisti varmaankin epäilevät että floodailevan himoklasarin näppäimistön lähellä olisi älyllistä elämää. Ei ole
ainakin musiikkikulutukseltaan enemmän älykkäitä kuin popparit.
Klassisen kuuntelu VAATII kiistatta enempi kapasiteettia.
Mutta onhan termi "musical idiot" keksitty juurikin kuvaamaan kaltaisianne, potentiaalisesti hyvinkin oivaltavia sällejä, jotka vain musa-asioissa kusette, eri lajien ja teosten päivänselviä laatueroja huomaamatta.
Koulussa teihin olisi pitänyt kiinnittää erityshuomio, antaen teille mahikset kehittyä tajuamaan taidetta.
Mutta tuon aikainen pedagogiikka lie ollut tänpäivästäkin enemmän retuperällä: varmasti teitä vain taputettiin 60-luvulla päähän, kun kiljuitte Beatlesin olevan nero!
Ja vieläkin toivoisin että antaisitte roska-Beatlesilta esimerkin kappaleesta joka rokkaa enemmän kuin viides sinfonia Beethovenilta.
Olette turhauttavan hiljaisia mitä itse aiheeseen tulee - mutta innoissanne paskanjauhamisesta.
GROW UP
> Olette turhauttavan hiljaisia mitä itse aiheeseen tulee - mutta innoissanne paskanjauhamisesta.
iisimmin iisimmin, lajitoveri. Olet lasitalossa.
Tiesitkö, että mielisairaat saavat apua joko omalta terveysasemalta tai alan palvelevasta numerosta. Soita ja pyydä apua jo huomenaamulla. Sinun olisi myös hyvä kertoa myös vanhemmillesi, että olet henkisesti sairas.
Poop on sairasta!
Mutta ongelma ratkeaa vain kuuntelemalla klassista - alota se tai pooppaudut entistä poopimmaksi pooppariksi, ja sitähän ei kukaan toivo.
Vaikka onkin ilmiselvää, että säveltaiteen vastustuksen taso Beatlessakissa ylittää intensiteetiltään hoitoonhakeutumisen alarajan, niin sittenkin parempi lääke olisi tutustua omaehtoisesti säveltaiteeseen.
Oman kokemuksen kautta Beatlesin sivuun heittäminen tapahtuisi kuin itsestään, eikä sen edesauttamiseksi tarvittaisi ulkopuolisten kehotuksia tässä mittakaavassa.
Valinta on siis teidän arvoisa Beatlessakki: omaehtoisesti klassisen säveltaiteen pariin vai yhteiskunnan (vielä jossain määrin verovaroilla tukemaan) (pop -vieroitus)hoitoon? Itse valitsisin ehdottomasti ensin mainitun, sillä se lienee vaihtoehdoista selkeästi miellyttävämpi.
mielyttävämpää kuin taidemusiikin löytäminen ja sen aarteiden pariin pääseminen!
Hyvin harva asia yltää samalle viivalle suuren taiteen antamien nautintojen kanssa.
Mutta Beatles on englanninkielistä iskelmää.