Avioero on laitettu viereille. Ahdistaa ja pelottaa. Mies olisi halunnut jatkaa liittoa, mutta minä en jaksa enää tunneköyhää elämää. Lasten vuoksi olemme eläneet sisarussuhteessa ( välillä velvollisuusseksiä, koska niin kuuluu tehdä; velvollisuus molemmille) jo vuosia. Asiat nostettiin aina välillä pöydälle ja yritettiin selvitellä niitä, sovittiin uusia toimintatapoja ja yritettiin. Pari viikkoa aina meni ok, sitten tiputtiin entisiin uomiin. Miehelle olisi riittänyt suhde tällaisenaan, minä myönnän halunneeni enemmän: huomiota, läheisyyttä, arvostusta, tunne siitä, että olen ainutlaatuinen ja tärkeä.
Ei lienee vaikea arvata, että löysin kodin ulkopuolelta miehen, joka jakoi minulle huomiotaan aikansa. Mieheni sai tietää suhteesta ja olisi halunnut jatkaa liittoa kaikesta huolimatta. Tunsin ja tunnen itseni edelleen epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Olen sotkenut monen elämää omaa itseäni etsiessä.
Ulkopuolinen suhde näytti sen, että elämässä voisi olla sellaisia asioita, mistä olen aina haaveillut. Jotain on tuntunut puuttuvan ja olen vain sitkeästi jatkanut liittoani vuodesta toiseen, koska kunnon ihmiset tekevät niin. Haah!!!! Moralisoin ennen toisia ja kuvittelin olevani muiden yläpuolella ajatuksieni kanssa. Uskollisuus!!! Minun piti tehdä samat virheet kuin tuhansien muidenkin miesten ja naisten. En ollut yhtään viisaampi, kaikki piti kokea kantapään kautta.
Nyt olen lyötynä ja surkeana valmis myöntämään, että olen itsekäs ihminen. Haluan omaa onneani niin paljon, että olen valmis eroamaan saadakseni joskus lämpimän ja rakkaan ihmissuhteen. Uskon vilpittömästi, että lasten parasta on myös onnelliset vanhemmat.
Salarakkaani kanssa on suhde katkolla. Taisi loppuakin. Tilanne on aika räjähdysaltis hänen vaimonsa takia... ilmoitin vaimolle suhteesta. Voin itse niin pahoin tilanteessa, etten osannut lopettaa suhdetta salarakkaaseen muutoin kuin soittamalla vaimolle. Tämä oli "varma" konsti saada mies suuttumaan minulle ja lopettamaan suhde. Vaimon luo hän kuuluukiin, tahdoton marionettinukke. Vaimo pitelee ohjaksia. Olin siis raukka enkä osannut lopettaa epätyydyttävää salasuhdetta rakentavammin. Kärsiköön kaikki, kun minäkin kärsin.
Välillä luulin haluavani muuttaa yhteen salarakkaani kanssa. Huomasin kyllä, ettei hän ole täydellinen (en ole itsekään), mutta sisimmässäni uskottellin itselleni kaikenlaista. Olin menossa ojasta allikkoon. Toinen puoli minusta huusi, että eroa ensin rauhassa, uuteen suhteeseen ei kannattaisi kantaa turhaa painolastia lopetetuista avioliitoista.
Nyt kieriskelen itsesäälissä ja itkeskelen salaa lapsilta. Minä kurja. Välillä on hyviäkin hetkiä. Uskon selviäväni niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Aviomiehen kanssa olemme pystyneet keskustelemaan asioista rauhallisesti ja asiallisesti. Eron haimme yhdessä. Lapsista tuskin tulee riitaa ja mies on nyt myöntänyt, että ero on oikea ratkaisu. MInulla tulee välillä hetkiä, jolloin yritän puhua, että pitäisikö vielä yrittää. Lasten takia. Mies ei enää halua. En tiedä, onko hänellä joku toinen jo. En oikeastaan välitä, en ole mustasukkainen. Aiemmin jopa toivoin että toinen nainen olisi, jotta minusta ei tuntuisi niin pahalta ja syylliseltä (vaikka olenkin). Mies tippui kuitenkin nopeasti jaloilleen ja suunnittelee uutta elämäänsä. Silti mietin yhä uudestaan, että pitäisikö vielä... Ja väliilä listaan mielessäni kaikki epäkohdat, joihin haluaisin muutoksia. Ja olen jakanut jo astiat mielessäni....
Ei lienee vaikea arvata, että löysin kodin ulkopuolelta miehen, joka jakoi minulle huomiotaan aikansa. Mieheni sai tietää suhteesta ja olisi halunnut jatkaa liittoa kaikesta huolimatta. Tunsin ja tunnen itseni edelleen epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Olen sotkenut monen elämää omaa itseäni etsiessä.
Ulkopuolinen suhde näytti sen, että elämässä voisi olla sellaisia asioita, mistä olen aina haaveillut. Jotain on tuntunut puuttuvan ja olen vain sitkeästi jatkanut liittoani vuodesta toiseen, koska kunnon ihmiset tekevät niin. Haah!!!! Moralisoin ennen toisia ja kuvittelin olevani muiden yläpuolella ajatuksieni kanssa. Uskollisuus!!! Minun piti tehdä samat virheet kuin tuhansien muidenkin miesten ja naisten. En ollut yhtään viisaampi, kaikki piti kokea kantapään kautta.
Nyt olen lyötynä ja surkeana valmis myöntämään, että olen itsekäs ihminen. Haluan omaa onneani niin paljon, että olen valmis eroamaan saadakseni joskus lämpimän ja rakkaan ihmissuhteen. Uskon vilpittömästi, että lasten parasta on myös onnelliset vanhemmat.
Salarakkaani kanssa on suhde katkolla. Taisi loppuakin. Tilanne on aika räjähdysaltis hänen vaimonsa takia... ilmoitin vaimolle suhteesta. Voin itse niin pahoin tilanteessa, etten osannut lopettaa suhdetta salarakkaaseen muutoin kuin soittamalla vaimolle. Tämä oli "varma" konsti saada mies suuttumaan minulle ja lopettamaan suhde. Vaimon luo hän kuuluukiin, tahdoton marionettinukke. Vaimo pitelee ohjaksia. Olin siis raukka enkä osannut lopettaa epätyydyttävää salasuhdetta rakentavammin. Kärsiköön kaikki, kun minäkin kärsin.
Välillä luulin haluavani muuttaa yhteen salarakkaani kanssa. Huomasin kyllä, ettei hän ole täydellinen (en ole itsekään), mutta sisimmässäni uskottellin itselleni kaikenlaista. Olin menossa ojasta allikkoon. Toinen puoli minusta huusi, että eroa ensin rauhassa, uuteen suhteeseen ei kannattaisi kantaa turhaa painolastia lopetetuista avioliitoista.
Nyt kieriskelen itsesäälissä ja itkeskelen salaa lapsilta. Minä kurja. Välillä on hyviäkin hetkiä. Uskon selviäväni niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Aviomiehen kanssa olemme pystyneet keskustelemaan asioista rauhallisesti ja asiallisesti. Eron haimme yhdessä. Lapsista tuskin tulee riitaa ja mies on nyt myöntänyt, että ero on oikea ratkaisu. MInulla tulee välillä hetkiä, jolloin yritän puhua, että pitäisikö vielä yrittää. Lasten takia. Mies ei enää halua. En tiedä, onko hänellä joku toinen jo. En oikeastaan välitä, en ole mustasukkainen. Aiemmin jopa toivoin että toinen nainen olisi, jotta minusta ei tuntuisi niin pahalta ja syylliseltä (vaikka olenkin). Mies tippui kuitenkin nopeasti jaloilleen ja suunnittelee uutta elämäänsä. Silti mietin yhä uudestaan, että pitäisikö vielä... Ja väliilä listaan mielessäni kaikki epäkohdat, joihin haluaisin muutoksia. Ja olen jakanut jo astiat mielessäni....
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet varsinainen lörpöttelijä ja kaiken muun lisäksi täydellinen typerys! Lienet vielä blondi?
Minusta tämän voisi lukea moni eroa ajatteleva, sekä eron tuskien kanssa pinniskelevä. Tämä henkilö kertoo aika hyvin sen mitä on tehnyt ja miten sen nyt jälkeenpäin kokee.
Jospa tästä olisi jokin apu,että niitä ihan turhia eroaja ei otettaisi, vaan ymmärretäisiin, että ei sen eron kauttakaan löydy sen ihmeempoää elämää.
Monesti vain taloudellinen ja henkinen ahdinko.
Kun on uskallusta kaiken jälkeen olla vaikka yksin lasten kanssa, uskon sen onnen löytyvän elämään, ei se tule toisen ihmisen kautta, itse täytyy onni löytää sisältään. Onnellinen ihminen hyväksyy itsensä, lapsensa, läheisensä ja hänellä on ystäviä.
Marinan opetus: näin siinä käy, kun antaa jalkovälin ohjata elämää.
Kun pettää kerran, pettää aina!
Yksi avioliitto riitti mulle.Loppuelämän olen poikamiehenä ja annan muiden kärsiä ja kitua naimisissa, koska onhan avioliitto se ainoa oikea mittari sille, oletko kunnon ihminen..huoh..
Nyt hermot on kunnossa ja eikä lapsetkaan kärsi enää kireästä ilmapiiristä ja painostavan tunnelman kodista.Hyvin ne sopeutui loppupelissä ja onneksi exän kanssa voi sopia käytännön asioista.
Aika moni kaveri tuntuu elävän tyhjässä parisuhteessa,hyvin harva sanoo olevansa onnellinen,,
Kun mies pettää, on syy aina vaimossa. Mutta kun vaimo pettää, syy on jälleen vaimossa. Miten se on mahdollista, miehet??
Voin hyvin olla hengessä mukana ketjun aloittaneessa tarinassa vaikka en tekojasi hyväksyisikään. Yksi parhaista neuvoista, mitä olen koskaan saanut, on, että jokainen suhden täytyy elää kunnolla loppuun, sitten vasta voi aloittaa uuden. Vaikka tuntuu kuinka pahalta, se vain on niin.
Voimia sinulle päätöksissäsi, mitä sitten teetkin.
Vaimo otti eron kun löysi paremman, tai monta parempaa. Talous meni kuralle mut sain itseni pinnalle. Viikot töitä ja viikonloput lasten kanssa. Pikkuhiljaa elämä alkoi hymyillä. Vaimolla alkoi alamäki ja lapset muutti minun luo. Vaimo tai siis ex alkoi vaatia lisää rahaa ja otin yhteyttä viranomaisiin, laittoivat kuriin. Nyt alkaa olla lapset koulutettu ja lähteevät omilleen... ex on ties missä kiertopalkintona ja minulla menee oikein mukavasti. Uutta naista en ole ottanut vaikka tarjolla olisi ollut. Olen oikein tyytyväinen elämääni ja ero oli oikeastaan minun ja lasten pelastus, kiitos siitä pettävälle ex-puolisolle. Tämä oli tälläinen tarina.
Ei taida olla tuommonen onnellinen mies kenenkään naisen mieleen. Ei saanut edes omaansa pidettyä vaan nainen lähti paremman mukaan. Parempi onkin kun et enää haaveile naisista.Tosimiehet saa naiset !
Mr. halpamakkaralle kelpaakin kaikki kiertopalkinnot...juuri ensimmäisenähän onnellinen mies myönsi että vaimonsa löysi paremman. Win win tilanne siis.
Toivottavasti lapset jäävät aloittajan miehelle. Aloittaja on bimbo, joka on sotkenut oman perheen (ennen kaikkea lapset) elämän lisäksi myös toisen perheen asiat. Jos hakee sääliä, myötätuntoa ja ymmärrystä kirjoituksellaan, ei ainakaan minulta niitä saa.
Ketjun alottajan miehestä tulee myös tommoin "onnellinen mies".