Miksi kukaan ei uskalla puhua lapsettomuudesta?? Onko siinä jotaibn hävettävää?? Itse kärsin lapsettomuudesta ja haluaisin jutella muiden kohtalotoveriden kanssa aiheesta.. Kuinka selvitä ja mitä toivoa..
lapsettomuus..
Mary
8759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä kärsitään myös lapsettomuudesta, kaikki lapsi/keskustelu kanavat ovat vain lapsiperheille tai odottajille, mut missä on lapsettomuus keskustelukanavat??mustakin tuntuu et kukaan ei halua/uskalla puhua lapsettomuudesta ja mäkin olen etsinyt kaveria/kavereita keiden kanssa saisi keskustella "ongelmasta" mutta mistään niitä ei löydy , vaikkakin tiedän niitä olevan ja PALJON. Jos haluat kirjottaa mulle alux tänne ni kirjotellaan! Heips
Kyllä tuo kirjoittelu onnistuu hyvinkin...ois kyllä tosi kiva kirjotella sulle...osote on...tulppu80suomi24.fi
Mä kirjoitan sulle!
Kirjottele mulle?
Sairastan endometrioosia...
Myös muut!!!
[email protected]
Sitä se ei ole enää minulle. Olemme mieheni kanssa miettineet ja itkeneet asian niin moneen kertaan, että tyydymme täysin rinnoin elämään elämämme ilman lapsia. Olemmeko nyt sitten tunnevammaisia, kun emme enää itke lapsettomuutta? Vaan nautimme elämästä kahdestaan ja vielä suurentelemme sen tuomia iloja. Kahdestaankin voi elää ihan täyspainoista elämää, uskokaa vaan! Elämä voi olla toisella tavalla huomattavasti mukavampaa. Älkää tehkö itsellenne lapsettomudesta elämäänne vammauttavaa seikkaa. Ilman lapsia voi todellakin elää ja sitä paitsi ainakin ystäväpiirissämme on lapsia, joita lainata. Heidän vanhempansa mielellään antavat ipanoitaan meille hoitoon.
Ota yhteyttä Lapsettomien tuki ry:n toimistoon Helsinkiin ja kysele paikkakunnallasi järjestettävistä keskusteluryhmistä. Me kävimme sellaisessa porukassa vuoden verran. Saimme mukavia ystäviä, joiden kanssa pidämme nyt yhteyttä epävirallisesti.
Hei
Kaikki tosiaan puhuvat lasten teosta, hoidosta mahdollisuuksista ja niistä pettymyksistä. Mutta kukaan ei ole maininnu kun tuomio tulee "päin näköä" sinä et voi missään nimessä saada/tehdä lapsia. Omaan perussairauden,joka ei normaalia elämää haittaa, mutta syynä on oma keskosena syntyminen. Olen itse 32 ja nyt 2007 lokakuussa päätin ottaa asiantuntijalääkäreiltä vastauksen..oli mikä oli. Tottakai olen asiaa aavistellu ja itsellenni pohjustellu,mutta halusin varman tiedon. En ole omannu mitään pakkoa lapsia hankkia, mutta on tullut tunne että olisihan se mukavaa jos olisi elämää talossa, suku jatkuisi, veljeni lapset saisi serkkuja ja äitini ja isäni lisää lapsen lapsia. Meillä kaikilla on hyvät välit ja sitä hyvää olisi voinu toivoa jatkuvan..mutta ei..Aluksi asia tuntui lääkärin edessä juuri niin kuin olin kuvitellut. Suuret riskit, minulle ja vauvalle. Kuolleisuus jopa 70% minun kohdalla ja vauva jouduttaisiin leikata keskosena ja itse tiedän mitä kaikkea voi siitä seurata. Joten vihreää valoa ei ikinä tule herumaan riskisynttäneiden lääkäreidenkään puolesta!
Noh aluksi oli fiilis, tiesinhän mutta piti saada kuulla päin naamaa..Sitten istahdin autoon ja alkoi mieletön/hervoton itku..Itkin koko matkan kotiin, itkin kun kerroin miehelleni. Hän sanoi olevansa ihmisen kanssa ja pääasia että olen terve. Oli toki läsnä ja halasi niin kovasti kuin pystyi,koska itku oli aivan hervotonta ,hysteersitä parkumista, hytkymistä ja hyperventilointia..niin kauan että kyyneleet loppu..Olin aivan down, pystyin suoriutumaan työni juuri ja juuri,aktiivisena salilla/jumpalla käynti loppui siihen. Sitten tuli pelastukseksi matka Thaimaaseen tuttavapariskunnan kanssa, jossa asia sai etäisyyttä, toki siellä illan pimeinä tunteina pillitin isänpäivänä..Pillitin äidilleni puhelimessa hysteerisesti,kun sain kakistettua hänellekkin tiedon..Mutta äideillä on vaisto, hän tiesi jollain tapaa jo miten käy..No syksy meni down fiiliksessä, olin myös oikeasti kipeä ja sairaslomalla. Sosiaalisena ja paljon aktiviteettia harrastavana ihmisenä, minulla on todella hyvä ystävä piiri ja ihan elanluokan lapsuudenkavereita säilyny muutama ja muutama tarttunu mukaan opinnoista ja töistä tietenkin. Olen vähintää kerran kuussa toiminut aina juhla/syömis koordinaattorina etc..Mutta nyt ei huvittanu mikään..Väliin kävin töissä ja väliis sairaloma jatkui..Itkeä pillitin väliin työpaikan "uteluista",nieleskelin kotimatkalle ja annoin tulla autossa ajaessa..en jaksanut mitään. Joulun vietin perheen ja veljen lasten kanssa, joiden kanssa on todella läpöset välit ja haikeus iski taas..Pillitin hysteerisesti koko aattoaamun taas "ilman syytä"..Onko tämä tällasta? Mieliala vaihtelee ihan hirveästi ja tuntuu että mieheni ei ymmärrä että suren edelleenkin..kohta .ttä kuukautta..nyt alkaa elämä selkeesti voittamaan, on intressejä jo nähdä kavereita, käydä ulkona ja viettää sitä samaa elämää,joka tosin ei koskaan tule olemaan ihan samaa. Aikomukseni on pureskella asia,ei jäädä katkeraksi mutta haluaisin tietenkin kuulla miten parisuhde ja miten pitkää ovat ihmiset surreet tätä...Nyt voin ihan myöntää että olin varmasti aivan ahdistunu ja depiksessä koko syksyn..Välttelin lapsen omaavia kavereita näin ne muutaman kerran vain lapsettomia ystäviäni..joku itsesuojeluvaisto. Mulla on ihanat nämä lapset omaavat lapsuuden kaverit ja he on jaksanu pyytää mukaan vaikka olen kieltätyny kaikesta..Nyt tosin alkaa tuntua että voisin liittyä seuraavaan seuraan..pelkään itseäni,,kun viiniä siideriä otetaan alkaa oma itsesäälini..en ole koskaan ollut sen tyyppinen ,mutta tämä muutti senkin..Tiedon jälkeen makasin sairaslomalla ja mietin itsesäälissä en voi valita! En voi kokea raskaana oloa, en synnytystä, en äitiyttä en perheen olemassa oloa! Jään paitsi tuosta,tuosta,tuosta ja tuosta,,vaikka en tosiaan ole vauvakuumetta ikinä "sairastanu" niin ihmismieli alkaa haluta kummasti,sitä mitä ei saa!!Tuntuu pahalta..olenko minäkin sellainen??Kateellinen..olen. Vaikka parhaat,rakkaat ystävät puhuvat omista lapsista olen ulkopuolinen,,en voi sanoa mitään..en tiedä..Olen käskenyt tii´viin perheen ja lähisuvun kanssa äitiä ja kavereita avoimuuteen,kertomaan tämän uutisen kaikille. En halua pimittää sitä, minulle helpompaa..En halua tilannetta juhlissa, että mites teidän perheenlisäys?? Olen kouluttautunu uuteen ammattiin ja valmistunut ja tiedän,että kuulen tätä nyt työpaikalla. Vielä ei ole voimia sanoa että kun ei niitä lapsia saa tehdä!Rupean itkemään--sanon toki sitten kun on voimaa sen sanomaan. Nyt olen kuullut kommentit,ai 32 vuotias ja mieskin..ja EI LAPSIA..ai sinä olet uraihminen ja matkustelet vaan!!(matkustan paljon).
En tiedä kuinka kauan tässä surussa menee..olisin kuullut jonkun muunkin tarinan..ja miten käy suhteen? Olen avoimesti kertonut, että asia vaaivaa vielä, enosaa sanoa kauan,mutta emme pysty asiaa sen enempää puhumaan. Toisaalta se ei ole miehen ongelma, se on mun pään sisäinen ongelma..en kaipaa vakuutteluja ettei hän lähtisi sellaisen naisen perään,jolle tämä olisi mahdollista..Tiedän että näin ei ole. Hän on läsnä, mutta ei osaa sanoa mitään..En kyllä keksikkään mitä voisi sanoa. Lähinnä itseäni pelästytti kuinka asia olikin näin iso purtavaksi, kuinka se vetää mielen maahan, kuinka sitä surua ja tuskan tunnetta vaan tulee mieleen mitä oudoimmista paikoista..Kuinka herkkä olinkaan..Ei tämä ollut vaan se tieto kiitos lääkäristä ja life goes on..vaan on jokapäiväsessä mielessä.. haluan yli tästä,niin että asia löytää paikkansa normaalisuhteissa..en halua katkeroitua. Haluan olla se sama iloinen, sosiaalinen,positiivinen,energinen ihminen kuten aikaisemminkin..Kuten jo todettu aika varmaan tekee tehtävät..on jo nyt paljon tehnyt. Mutta haluaisin kuulla muita vastaavanlaisia tarinoita, jotta tulisi niitä mittasuhteita asíaan. Haluan elää normaalin, tasapanoisen ja mukavan elämän!
näiltä sivuilta löytyy keskustelupalsta lapsettomuudesta kärsiville,klikkaa keskustelu ja kirjoita hakusanaksi lapsettomuus niin johan löytyy kohtalotovereita