Musta tuntuu et elän mielikuvitusmaailmassa. Välillä asiat on tosi hyvin ja suljen pois mielestäni kaiken pahan mitä on tapahtunut ja yritän kuvitella kauhean kivaa elämää. Sitten taas välillä vaan itken ja itken ja kaikki mitä on tapahtunut kaatuu niskaan ja koko elämä tuntuu menetetyltä. En ajattele itsemurhaa. Olen yrittänyt muutamia vuosia sitten. Mutta nykyään vaan toivon, että mulle tapahtuis elämässä jotain kamalaa esim jäisin auton alle tai jotain. En ole koskaan hakenut apua, koska jos tämä on vaan nuoruuden piikkiin ja menee ohi? Täytän pian 18.
Olen katsonut et voisinko kärsiä kaksisuuntaista mielialahäiriötä ? Koska välillä on "kausia" kun olen tosi iloinen ja kaikki hyvin, mutta suurimmaksi osaksi saatan vaan yhtäkkiä masentua ja pikkuasiatkin saattavat saada suuttumaan ja muutamaksi päiväksi oikein huonolle tuulelle.
Olen katsonut et voisinko kärsiä kaksisuuntaista mielialahäiriötä ? Koska välillä on "kausia" kun olen tosi iloinen ja kaikki hyvin, mutta suurimmaksi osaksi saatan vaan yhtäkkiä masentua ja pikkuasiatkin saattavat saada suuttumaan ja muutamaksi päiväksi oikein huonolle tuulelle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta, minullakin on ollut tuollaista.
Minulla on myös tapana vaipua omiin mielikuvitusmaailmoihini. Ala-asteella aloitin ja nykyään teen sitä kokoajan, eipähän tarvitse kohdata ahdistavia asioita. Olen siis 17-vuotias.
Sanoisin myös että kannattaisi hakea apua, vaikka olisikin vain nuoruuden piikkiin, se voi vielä pahentua. Ehkä voisit jopa päästä noista ajatuksista eroon ja keskittyä iloisempiin asioihin.
Tuttu tilanne minulle. Tunteet olivat helvettiä, oma maailma oli se mikä oli paras ja missä oli hyvä olla. Mutta 16-vuotiaana kilpirauhaskokeet ja diagnosoitiin melkoinen kilpirauhasen ylitoiminta. Radiojodihoito ja lääkkeitä, sitten helpotti. Edelleen "omat tyypit" mielessä tärkeitä (teen kirjaa yms). Tietyt tyypit mielessäni ovat paljon tärkeämmät kuin nämä ns. oikeat :)