Miksi Lieksan itsetunto ei riitä tasavertaiseen neuvotteluun Nurmeksen kanssa yhteistyöstä? Nyt olisi aika yrittää yhteistyötä tosissaan. Nykylinja eli eristäytyminen ja kilpikonnapuolustus johtavat Lieksan näivettymiseen.
Yhteistyö on aina kaksisuuntaista. Yksittäisissä asioissa tulee voittoja tai tappioita, mutta kokonaisuus ratkaisee. Pielisen kaupungilla voidaan saavuttaa paljon enemmän yhdessä kuin sillä, että yritetään rimpuilla omillaan.
Yhteistyö on aina kaksisuuntaista. Yksittäisissä asioissa tulee voittoja tai tappioita, mutta kokonaisuus ratkaisee. Pielisen kaupungilla voidaan saavuttaa paljon enemmän yhdessä kuin sillä, että yritetään rimpuilla omillaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lieksalaisten palvelut heikkenevät mikäli menemme yhteen Nurmeksen kanssa. Se on satetti se. Kepukunta ei ole halunnut kehittää palveluitaan koko väelle. Köyhät ovat jääneet kyykkimään nurkkinsa.Tästä on monta näyttöä.
Miten ne palvelut paranee kun kolme tai neljä köyhää niputetaan yhteen
Se on varmaa että karsitaan tingitään ja ulkoistetaan tietysti asia on toinen
Jos politikot pelaa pörssipeliä eli hommat isoille yli kansallisille ketjuille
Mille jää monopoli asema näin Kelan manit saadaan vero parattiiseihin muhimaan
Se taitaa olla Pää pelurin tarkoitus .Mutta tavan taaville se tietää satojen kilsojen
ajo matkoja lekureihin jonottamaan eikä ole edes varmaa onko keikka lekuri edes
tullut duuniinkaan vielä edellisestä paikastaan jotta silleen paras hanke etenee ?
Mustalaisia ainakin alkaa taas kuntaliitolsen myötä vilistää Lieksan keskustassa pilvin pimein rötöstelemässä ja rauhallisia ihmisiä puukkojensa kanssa uhkailemassa. Ei kuntaliitokselle. Sodan jälkeen saatiin ne mustalaiset kerran jo häädettyä Lieksan alueelta, niin miksi ne pitäis nyt sitten taas hyysätä Lieksan sossun luukulle??? Romaniassa on niille tilaa.
Kun katsoi viime viikolla a-studion lähetystä,pisti mietityttämään eräät lausunnot mm. tuo että kyse olisi jostain nurmes lieksa vastakkain asettelusta,vanhasta juovasta näitten välillä ja jo se estäis yhteistyön näitten välillä(sitä vaan että kannattais varmaan jo unohtaa tälläiset yhteistyön esteet tänä päivänä).
Toinen edustaja ilmoitti haastattelussa sen että lieksaan olisi tulossa paljon paluumuuttajina eläkeläisiä....siitäkö se huoltosuhde korjaantuu tulevaisuudessa.
Nuoriakin kait olisi tulossa,vaan mistä ne työpaikat?????Lauri rehvakkaana ilmoitti ettei täällä aiota jäähä tumput suorana oottelemaan tulevaa vaan käydään toimeen.....kas kun ei ole jo tehty jotain sen eteen jo ennen näitä päiviä jos pakissa on työkaluja asioitten korjaamiseksi.
Turha höpöttää että paluumuuttaja eläkeläisiä tulossa paljon. Nykyinen mamukaupunki ei kiinnosta eläkeläisiä, ei nuoria eikä suoraan sanottuna ketään jolla järkikulta tallella.
Ja demari Kähkönen voi suksia lopullisesti eläkkeelle. Ei onnistunut kansanedustajanakaan hääppöisesti.
Kuntavaaleissa äänestetään kaikki hyysäripuolueet laulukuoroon. Äänestämästä ette sentään vielä voi meitä kieltää.
Joo ei me tulla takas Lieksaan nyt kun sen pilasitte niillä kunniakansalaisilla. Saatte ihan ite ne kustantaa ja elättää. Meidän ns. potentiaalisten paluumuuttajien tie vie ihan muualle.
Onhan se kaksisuuntaista.Mutta kokemukseni mukaan on ollut kovin yksisuuntaista viimeiset vuodet. Nurmes pyrkii yksisuuntaisesti vain hyötymään ja rahastmaan Lieksaa kaikesta mahollisesta.Nyt tämä peli on lopetettava. Ei siis kuntayhteistyölle.ja yksipuoliselle rahastukselle. Itsetunnosta eai ole kiinni. Itsetuntoa on se ettei alistuta kynnysmatoksi.
Varmaankin jonkin tason yhteistyötä kuntien välillä tarvitaan tulevaisuudessa.Ei varmaan kuntien herrat kato hyväsellä jos liitos kunnista tullaan sotkemaan "hiekkalaatikolle",lieksassakin on niin kaavohin kangistunutta porukkaa päättäjissä,omat pienen pienet ympyränsä ja ei niitä haluta sotkea liitosten myötä.Varmaan olisi hyväksi että tulis joku tuulahdus uusia näkemyksiä ja toiminta tapoja muualtkin päin.Pärjääkö täällä tulevaisuudessa sitten muut kuin herrat ja hyväosaiset, jotka varmaan tulevat pitämään puolensa,tuli liitoksia taikka ei...siinäpä kysymys.
Aattelepa ite ei kukaan politrukki halua luopua saavatetusta edusta
Neuvottele siinä sitten mitään
Minusta tämä valtion määräämä pakkoliitos Lieksan osalta on erittäin tarpeellinen ja tervetullut asia!
Kun Lieksasta saadaan näitä turhia päällikön virkoja ja muita kumileimasimia vähemmäksi ja näin kuluja pienemmäksi, silloin riittää varoja vaikka sen oman terveyskeskuspäivystyksen ylläpitoonkin. Yhden turhan päällikön palkalla saa tilalle vaikkapa 2-5 sairaanhoitajaa. Lieksan virkakoneisto on mitoitettu asukasmäärältään noin kolme kertaa isomman kunnan tarpeisiin. Nämä turhat päälliköt, esimiehet ja johtajat nielevät kokoajan vähenevästä veropotista "hyvä veli" taktiikalla leijonan osan. Tämä "hyvä veli" systeemin alasajoon ja järkiperäistämiseen tarvittaan järeitä toimia koska kunnan sisäisesti sitä ei ole mahdollista totetuttaa. Näin valtion suorittamat toimenpiteet asian hoitamiseksi ovat erittäin välttämättömiä ja tarpeellisia.
Toivottavasti tuo suunniteltu pakkokuntaliitos saadaan toteutukseen mahdollisimman pikaisella aikataululla ja nimenomaan valtion toimeen panemana. Jos ympäristökunnat sopivat näistä keskenään, on suuri vaara että "hyvä veli" mentaliteetista ei päästä eroon ja todelliset säästöt eivät toteudu vaan sama syöksykierre jatkuu myös tulevaisuudessa.
Lieksan, Nurmeksen, Valtimon ja Juuan alueelle riittää oikein mainiosti mm. yksi valtuusto, kaupunginjohtaja, eri virastojen johtajat, konekeskukset yms. Näistä ne todelliset säästöt syntyy!
Eläköön pakkoliitos !!!!!
Ei me haluta sitä mustalaisten laumaa meidän kaupungin sossunluukulle. Siinä suurin syy.
Mielestäni nimimerkki juupas-eipäs 43 puhui täyttä asiaa.Liian raskaaksi paisunut hallinto on aivan älytöntä verovarojen tuhlausta.Paikalliset vanhainkodit ja terveyskeskukset saisi äkkiä palkattua lisää tekeviä käsipareja joita sinne tarvitaan.Olen seurannut mitä aiheuttaa esim liian kovavauhtinen hoitotyö!Pitkiä sairauslomia,ennenaikaisia eläkkeitä yms.Syynä yksinkertaisesti liian kova kiire ja sitä kautta pitkittynyt uupumus.Yleensä olen sitä mieltä,että joka kunnassa pitää terv.kesk.päivystys.Apu tulee olla lähellä eikä 55 km päässä.Tähän rahat tulee taikoa vaikka mistä.