Psykiatrini on diagnosoinut nämä vielä kysymysmerkillä. Aiemmin olen saanut lääkityksen (vuosia) vain vaikea-asteiseen masennukseen. Venlafaxin vei ärtyisyyden pois, mutta olen edelleen masentunut.
Reilu 2 viikkoa sitten lääkitys vaihdettiin kokonaan - käyttöön Deprakine.
Tuntuu että aivot kirkastuisivat, mutta musta hattu edelleen päässä.
Alan hakea kuntoutustukea kohta eli sairauslomalla olen ollut kohta vuoden.
Mikä on sekamuotoisen/2. bipon ja epävakaan persoonallisuuden eroavaisuudet? Tehoaako niihin eri lääkitykset vai mikä? Haluaisin tietää kumpi minulla on.
Kiitos
Reilu 2 viikkoa sitten lääkitys vaihdettiin kokonaan - käyttöön Deprakine.
Tuntuu että aivot kirkastuisivat, mutta musta hattu edelleen päässä.
Alan hakea kuntoutustukea kohta eli sairauslomalla olen ollut kohta vuoden.
Mikä on sekamuotoisen/2. bipon ja epävakaan persoonallisuuden eroavaisuudet? Tehoaako niihin eri lääkitykset vai mikä? Haluaisin tietää kumpi minulla on.
Kiitos
Vastaukset 8
Vanhimmat
Erot on todella vaikeita jopa lääkärin erottaa. Minulla oli ensin epävakaan diagnoosi ja nyt kaksisuuntaisen diagnoosi. Tiedä sitten tosiaan, että kumpi tässä mahtaa olla. Selkeää maniaa ei ole ollut, joten siksi nämä ovat tosi vaikeita erottaa toisistaan. Ne erot oli erotusdiagnostiikan mukaan melko pieniä. Usein nämä kaksi diagnoosia kävelee käsi kädessä. Valitettavasti. Siksi olen täälläkin yrittänyt usein sanoa, että moni bipon käytös voi johtua tuosta persoonallisuushäiriöstä eikä heti yksin bipoudesta. Epävakaus persoonassa kun tekee ihmisestä todella hankalan.
Epävakauteen kuuluu käsittääkseni jatkuva impulsiivisuus, kun taas bipossa se tulee esille hypossa tai maniassa. Ja esim. epävakaat ovat suunnilleen aina erittäin huonosta itsetunnosta kärsiviä, minäkuva voi olla erittäin vääristynyt, monilla on jonkun asteista läheisriippuvuutta eivätkä kestä olla yksin ja pelkäävät jatkuvasti hylkäämistä. Saattavat olla todella mustasukkaisia. Epävakailla on siis tunne-elämän kanssa hyvin paljon ongelmia. Ei pysty esim. hallitsemaan omia tunteitaan. Nuo ei sitten taas liity bipouteen millään tavalla. Paitsi tietenkin maanisena tai hypossa voi olla aggressiivinen ym, mutta se ei ole jatkuvaa käytöstä. Epävakailla se on jokapäiväistä taistelua noiden ongelmien kanssa.
Minkälaisia oireita sinulla on ollut? Tiedän muutamia tapauksia, joilla on molemmat diagnoosit, mutta silti toinen heistä on ihan selvä bipo eikä epävakaa ja toinen selvä epävakaa, jolla ei biposta ole tietoakaan. Kyllä niitä vääriä diagnooseja tulee juuri sen vuoksi, kun niitä ei ole helppoa erottaa toisistaan.
"Potilailla, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja samanaikaisesti epävakaa persoonallisuus, on enemmän lapsuuden ja nuoruuden aikaista psykopatologiaa, huonompaa koulumenestystä, enemmän menetyskokemuksia ja heillä on vähemmän hoitomyöntyvyyttä verrattuna potilaisiin, joilla on vain kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien temperamenttipiirteet eivät eroa normatiivisista pistemääristä, kun taas epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivillä on enemmän välttämistä (harm avoidance), impulsiivisuutta ja levottomuutta sekä paheksuntaa herättävää käytöstä, vähemmän aloitteellisuutta (self-directedness), yhteisyöhakuisuutta ja sinnikkyyttä. Raja kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppi II ja epävakaan persoonallisuushäiriön välillä on katsauksen mukaan olemassa, mutta tieto on toistaiseksi riittämätöntä selkeiden johtopäätösten tekemistä varten."
"Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivillä oli merkitsevästi enemmän (p < 0.002) vaihtelua normaalin mielialan ja vihamielisyyden välillä kuin muilla potilailla. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppi II potilailla oli merkitsevästi enemmän vaihtelua normaalin mielialan, masennuksen (p < 0.04) ja mielialan kohoamisen (p < 0.01) välillä kuin muilla potilailla."
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/.../nak06291
Näköjään nuorempana täydellisesti epävakaa kuitenkin välillä tunsin olevani kaunis ihana ja vastustamaton. Olin sairaan mustasukkainen, pelkäsin hylkäämistä.
Isälläni todettiin "paha luonnevika" - oli lähes aina ärtyisä, keväät ryyppyputkea, mielisairaalaa katkaisuun, hyväksikäytti minua.
Minua on sanottu vaikeaksi luonteeksi, olen kuulemma aina vihainen (vaikken omasta mielestäni ole).
Olen aina ihmetellyt, miksi mun pitää olla näin vaikea. Usein ärtyisä kärttyinen. Äkkipikainen.
kun romahdin kunnolla (vanhin tytär kokeili huumeet, tuli itsemurhayritykset, dg bipo vaikka tytär väittää ettei ole oikea dg), masennuslääke vei minulta tuon luonteeni vaikeuden, mikä tuntui elämässäni ihanalta.
Yritin selvitä töissä, mutta romahdin taas kun ammatillinen itsetuntoni vietiin, en kestä kritiikkiä. Siitä lähtien olen ollut sairauslomalla vaikea-asteisen masennuksen nimikkeellä, kohta vuoden. Mutta en ole parantunut. Siitä uusi kokeilu lääkitysten kanssa. Ollut kauheaa.
Nyt tämä Deprakine vaikuttaisi jännästi vaikuttavan, että aivot kirkastuisivat. Tosin en jaksa olla vieläkään jalkeilla kuin 3-4 h päivässä. Tai voin hoitaa yhden asian päivässä, esim. huomenna psykiatrilla käynti.
Olen ollut joskus usein rajaton tunneasioissa, kuitenkin vastuuntuntoinen muissa asioissa. Nämä ärtyisyysjaksot ovat kaikista inhottavimpia.
Varsinkin nuorempana tylsyys oli sietämätöntä kun olisi ollut energiaa vaikka mihin. Silloin taisin alkaa haastaa riitaa.
Vähän tuntuu, että molemmat dg sopisivat?
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98981
Tässäkin hyvää luettavaa.
Deprakine on tarkoitettu manian estoon kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Masennusta se ei poista. Melkein samanlainen lääkitys niihin on, mutta epävakaassa ei tarvitse hoitaa maniaa. Jotkut masislääkkeet niin kuin juuri tuo Venlafaxin voi aiheuttaa kaksisuuntaisella maniaa eli siksi kaikki masennuslääkkeet eivät sovi meille.
Voih eih. Ja me ns. terveet vain joudumme käymään duunissa ja maksamaan yhä isompia veroja, vaikka ihan samat oireet rasittavat minuakin. Sattu viitana, kolmekymmentä vuotta duunia tässä viimeisessä työpaikassanikin, eikä vain sielu anna periksi myöntää, että minussa olisi jotakin vikana. Töistä kun kotiin pääsen, itken tunnin tai kaksi ja sitten nukun, jotta huomenna taas jaksan mennä töihin. Arveletteko, jotta olen terve? En taatusti ole, mutta en sairaaksikaan kehtaa ilmoittautua. Löytykö täältä muita, jotka eivät anna periksi millekään sairaudelle? Jotka vain puurtavat sata lasissa, vaikka oma elämä on mitä on....
Anna oksennuksen vain tulla, se se varmaan helpottaakin. Mua?
Kävin itse töissä 28 vuotta, opiskelin työn ohessa insinööriksi. VIimeiset kymmenen vuotta sitten en muuta enää jaksanutkaan kuin tehdä töitä. Kotiin päästyäni vaihdoin suoraan yöpaidan päälle ja sänkyyn. Sieltä sitten aamulla töihin.
Tyttäret joutuivat hoitamaan kotiaskareet.
eikä minulla ollut koskaan yli viikon pituista sairauslomaa.
Eikä sielu antanut vieläkään periksi, mutta kun se paska itku tai parku tuli enkä saanut lopetettua - ei voinut mennä töihin. ja se parku vain jatkui ja jatkui. Anteeksi.
Hommani olen aina hoitanut, vaikka masennus on ollut kamala. Koulut käyty jne. Apua hain vasta sitten, kun oli todellinen paikka. Edessä olisi ollut itsemurha tai hoitoon hakeutuminen. Tai no, läheiset minut sinne raahasi väkisin. Ei ole meinaan helppoa mennä kertomaan lääkärille oireista. Joskus jopa kaduttaa, että menin. Nyt ollaan sitten bipo-diagnoosi otsassa ja töitä on varmaan turha enää hakea. Mutta oletko sitä mieltä, että sinun kannattaa jatkaa tolla meiningillä? Kyllä se oma elämä on töitä tärkeämpää. Kyllä tässä maassa on nuoria työttömiä, jotka varmasti jaksaa sen meidän paikkamme ottaa.