Seison kadulla ja juon aina välillä kalliista koskenkorvapullostani. Maku poltti suussa vielä joku aika sitten, mutta nyt tunnen vain kylmän nesteen valuvan kurkkuuni. Kävelen kadulla hoiperrellen ja kuulen ympäriltäni ääniä, joista en saa selvää. Katuvalot paistavat kirkkaasti mustalta taivaalta. Liian kirkkaasti. Astun rotvallin reunaan ja kaadun. En pääse ylös. Päähän sattuu ja kasvoni kastuvat jostain lämpimästä. Tässäkö tämä oli? Tämäkö oli elämäni? Kuulen voimistuvaa puheensorinaa ja nukahdan.
Se on valo. Todella kirkas. Silmiin särkee. Yritän sulkea silmäni, mutta ne ovat jo kiinni. Ne eivät tottele. Valossa seisoo joku mies. Se levittää kätensä ja astuu lähemmäs. Valo kirkastuu entisestään. Otsaani vihlaisee ikävästi ja avaan silmäni. Kirkas lamppu osoittaa minua kohti. Joku nuori nainen ompelee otsaani. En saa puhuttua, mutta nainen huomaa minun heränneen ja lähtee käytävään. Nukahdan uudelleen.
Valo on poissa. Yhtäkkiä on aivan pimeää. Avaan silmäni ja valo tulvii ikkunasta ja meinaa saada minut oksentamaan. Vuosisadan krapula. Päätäni jomottaa kuin se voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä ja värjätä huoneeni steriilit seinät punaiseksi. Ajatus oksettaa. Silmäni ovat kipeät ja suussani maistuu kamalalta. Päätän ruveta nukkumaan, jotta kipu hellittäisi. Siinä se valo taas on. Niin kirkas. Ja se mies. Särkyni katoaa yhtäkkiä ja herään. Reppuni on sylissäni. Muistan siellä olevan rippiraamatun, joka unohtui sinne kun lähdin kaupunkiin leirin jälkeen. Otan sen esiin ja lueskelen, ihan vain aikani kuluksi, tottakai! Elämäni tulee muuttumaan, vaikka en sitä vielä itse tiedä…
Antakaa parannusehdotuksia ja kertokaa mielipiteitä!
Se on valo. Todella kirkas. Silmiin särkee. Yritän sulkea silmäni, mutta ne ovat jo kiinni. Ne eivät tottele. Valossa seisoo joku mies. Se levittää kätensä ja astuu lähemmäs. Valo kirkastuu entisestään. Otsaani vihlaisee ikävästi ja avaan silmäni. Kirkas lamppu osoittaa minua kohti. Joku nuori nainen ompelee otsaani. En saa puhuttua, mutta nainen huomaa minun heränneen ja lähtee käytävään. Nukahdan uudelleen.
Valo on poissa. Yhtäkkiä on aivan pimeää. Avaan silmäni ja valo tulvii ikkunasta ja meinaa saada minut oksentamaan. Vuosisadan krapula. Päätäni jomottaa kuin se voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä ja värjätä huoneeni steriilit seinät punaiseksi. Ajatus oksettaa. Silmäni ovat kipeät ja suussani maistuu kamalalta. Päätän ruveta nukkumaan, jotta kipu hellittäisi. Siinä se valo taas on. Niin kirkas. Ja se mies. Särkyni katoaa yhtäkkiä ja herään. Reppuni on sylissäni. Muistan siellä olevan rippiraamatun, joka unohtui sinne kun lähdin kaupunkiin leirin jälkeen. Otan sen esiin ja lueskelen, ihan vain aikani kuluksi, tottakai! Elämäni tulee muuttumaan, vaikka en sitä vielä itse tiedä…
Antakaa parannusehdotuksia ja kertokaa mielipiteitä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
(Alan vähitellen pelätä muodostuvani jonkinlaiseksi riesaksi täällä, mutta uskaltaudun taas kommentoimaan, varsinkin kun tämän tekstin yhteydessä sitä oli ihan nimenomaisesti pyydetty.)
Kieli oli hyvää. Ihan sivuäänenä voisin tosin mainita: ainakin minulle on koulussa opetettu, että 'meinata' ei ole kunnollinen suomenkielinen verbi. En tosin tiedä, missä määrin asiat ovat muuttuneet sittemmin, mutta ei siitä kyllä niin kauaa toisaalta ole... Tuossa siis vain tuollainen... ihan pieni, muuten oli mielestäni kielellisellä tasolla aikas napakka paketti. Erityisesti kunnioitan malttiasi ilmaisussa. Vaikka kuvailet rankkoja kokemuksia, et sorru pahempiin ylilyönteihin, vaan pidät asiat yksinkertaisina. Ainut kyseenalainen on ehkä "vuosisadan krapula", joka vaikutti minusta liioittelevalta, kuluneelta, eikä edes kovin uskottavalta (mistä rippikouluikäinen edes tunnistaisi vuosisadan krapulan?).
Novelli on lyhyehkö, eikä sen idea ole minusta kovinkaan ravisteleva tai riipivä. Mutta ihan nättiä jälkeä kuitenkin, sopisi hyvin riparioppikirjan mausteeksi.
Sinä olet yksi niistä muutamista uskollisista riesoista, jotka pitävät tätä paikkaa pystyssä ja käymisen arvoisena, hyvä Lukutaitoinen. Älä vain vaihda kurssia.
Äläs yllytä tai saatan innostua, ja siitä ei välttämättä hyvä seuraa... =)
Onhan se hyvä, että täällä käy säännöllisesti tiettyt ihmiset. Jäätpähän ainakin ihmisten mieleen.
Itse en ole täällä käynyt ainakaan pariin viikkoon. Enkä usko, että kukaan on edes huomannut minun puuttuneen x)
Niin ehkä mä voisin vielä kommentoida tuota alkuperäistä tekstiä, että se oli hyvä.
Sanoisin, että kielellisesti olisi voinut lähteä vähän kokeilevammallekin linjalle. Nyt kun kysymys on tarinan päähenkilön sekavasta olotilasta, niin tekstikin olisi voinut olla vähän yllättävämpää. Toisaalta idea tulee esille näinkin, mutta syvempi lukukokemus jäi minun kohdaltani puuttumaan.
Tarinakin oli vähän ennalta arvattavissa, enkä samastunut päähenkilöön siinä määrin, että olisin kauheasti välittänyt, mitä kärsimyksiä hänelle lopulta aiheutuu. Vaikeampi taas mennä neuvomaan, kuinka tätä voisi muuttaa.
On mielestäni hyvä, että uusia kirjoittajia tulee tällekin palstalle. Pidetään aktiivisuutta yllä, kaikki saavat arvostella kaikkia.