En jaksa tähän nyt koko elämänstooria kirjotella, mutta haluaisin tietää teidän kokemuksia masennuksesta itsellä tai jollakin läheisellä? Miten se on vaikuttanut eri elämän osa-alueisiin, ihmissuhteisiin, kouluun, sosiaalisiin suhteisiin? Itse sairastan masennusta, ja tänään on ollut taas yksi niistä huonoista päivistä.. Tahtoisinkin jakaa kokemuksia kanssaihmisten kesken. Tämä ei ole mikään teiniangsti itkunyyhky-juttu vaan lähinnä tahtoisin keskustella oikeasti masennuksesta jotain tietävien kanssa.. Kertoilkaahan, niin itsekkin voin enemmän kertoilla. :)
keskustelua masennuksesta?
eveku
9139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No joo, oon vähän itseasias vähän vanhempi, 25v. kundi... kummiskin, mul on vissiin nyt about vuoden ajan ollut tämmönen jonkin sortin masennus päällä. Samanlaista ei oo ollut aikaisemmin.
Opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta yliopistossa ja oon tähän asti pärjännyt ihan hyvin. Viime aikoina arvosanat on kuitenkin laskenu ja oon joutunut uusimaan lähestulkoon jokaisen tentin tältä vuodelta ja myös viime keväältä.
Oon ilmeisestikin masentunut koska en kelpaa itselleni. Mul on yks hyvä kaveri hesassa mut nähny sitäkään viime talvesta lähtien. Ennen pyörittiin aina yhdessä ja oli hauskaa, se oli mulle tosi läheinen kaveri.
No kummiskin, elämäntilanteet muuttui ja kasvettiin erilleen... se ei tapahtunut nopeasti mutta ajan mittaan sen huomasi. Näkemykset ja arvot ei oikeen täsmänny. No, antaa olla.
Oon vissiin enemmänkin jonkinlaisessa kriisissä itseni kanssa kuin masennuksessa... en oikein tiedä minkälainen haluisin olla... periaattees haluisin viel tavata sen mun kaverin, mut en tiedä olisko meillä välttämättä niin hauskaa yhessä, ainakin juovuksissa mä ite provosoidun helposti.
Opiskelut itsessään on ihan ok... riippuu vähän aineesta. Luen laskentatoimea sivuaineena, se hallitseminen periaattees varma nakki työmarkkinoilla mutta on muuten aika kuivaa -.-
Oon luonteeltani introvertti. Olin facebookissa jonkin aikaa mutta en oo enää. En jaksanut. Oon ottanut kaikki kaverit veks. Valitettavasti. Tyttöystävän hankkiminenkaan ei oikein jaksa innostaa :(
En tiiä... tämmöstä tää on tääl Suomessa monilla ihmisillä. Ulkona on kylmää ja pimeää ja sisällä ollessa elämä taas tuntuu välillä niin tyhjältä huolimatta siitä, luetko jotain vai roikutko netissä vai siivoatko etc.
Nuorempana olin paljon iloisempi... en oikeen tiedä mitä sen jälkeen on käyny. Tai no varmaan tiedänkin, mut se on liian pitkä juttu ja onhan tässäkin jo enemmän ku tarpeeks.
Niin no ja tietty onhan tuota kiusaamistakin ollu jonkin verran peruskoulussa, mutta enemmänkin mua käy sääliks niitä joita nykyään kiusataan viel paljon enemmän. Voimia kaikille kiusatuille, koittakaa jaksaa. Ollaan kaikki erilaisia ja samanarvoisia.
Thats about it I guess...
Itse en ole teini. Olen jo iahan mummoikäinen. Kun oli nuori, 1970-luvulla, koulussa olin melko yksinäinen. Maalla kasvaneena en oikein osannut sosiaalia taitoja toisten nuorten kanssa. Olen ollut aina myös oman tieni kulkija, en ole mukautunut kaikkiin nuoruuden aikaan kuuluvaan kokeiluun tupakan ja alkoholin suhteen: joskin kyllä on niitäkin tullut joskus hieman kokeiltua. Pukeutumisessa olen myös pitänyt oman tyylini. Kaikista rajuin ero yleisvaltavirtaan lienee ollut jo teininä tullut uskoontulo, mitä ei edes kotona täysin sulateltu.
Tietenkin kaikki tuo erilaisuuteni aiheutti monesti yksinäisyyttä ja tunnetta että olen erilainen nuori.
On ollut paljon koetuksia ja vaikeuksia elämäni aikana. Suurin syy ajoittaiseen masenukseen on ollut pettymysket ihmissuhteissa aivoero ja pettymykset rakkaussuhteissa. En ole koskaan turvautunut terapiaan ja lääkkeisiin, varmaan olisi ollut joskus viisastakin. Paljon olen saanut apua lukemalla itse alan kirjallisuutta ja hakeutumalla ystävien seuraan, jotka osaavat kuunnella. Suurin apu on sittenkin tullut uskostani Jumalaan ja olen kokenut että minua on autettu ylhäältä.
Nyt ovat ajat muuttuneet paljon sitten nuoruudestani: eletään täysin epävarmassa tulevaisuudessa; parisuhteet, työpaikat, asuinpaikat ja kaikki yhteiskunnassa muuttuu alta aikayksikön. Myös tavallaan eletään arvotyhjiössä. Myös moraalikäsitykset et muutuvat - ei ole selvää eroa hyvän ja pahan välillä, usko Jumalaan ja elämään kuoleman jälkeen horjuu.
On vaikea löytää paikkansa yheiskunnassa ja elämäntarkoitus!
Monen nuoren koti on rikkinäinen ja on uusperheitä ja se tuo lisää ongelmia.
En yhtään ihmettele, miksi on niin paljon masennusta?
Masennusta on sen takia että, ei olla kaikki päivät jossain pellolla, niin ehtii aatteleen kuinka paska tää maailma on. Ja toi Jumala juttu, itse uskon Jumalaan, mutta en järjestettyyn uskontoon, joka johtaa kaikkiin paskoihin stereotypioihin.
Kuinka ymmärränkään teitä! Vaikka oon teijän mielestä varmaan tosi kakara 13v.tyttö. No kuitenki mä oon masentunu viiltelin ennen mut sain tosi hyvän kaverin ainakin kuvittelin nii mut nykyää se vittuilee mulle. Emt mut aina kaikki mun kaverit on vittuillu mulle varmaa mul on sellanen vetovoima.. Kuuntelen children of bodomia ja lady gagaa. Musiikki on aina auttanu mua. Kun käyn koiran kaa lenkillä nii itken huom käyn iltasin et varmasti on pimeetä. Pojat jutteli mulle ennen paljon mut nykyää vähemmän ku yks mun entinen luokkalainen poika puhuu must paskaa kaikille. Nyt ku oli hiihtoloma nii sain olla rauhas vanhemmilta viikon nyt ne tuli takas ja taas alko hirvee huuto siit ku en osaa mitää ja taas ne pitää mua iha pikku kakarana joka ei oikeesti tunnu kivalta. Tunnen et mun keho on vääränlainen ku mul ei toi lantio oo oikee kehittyny ja rinnat on liian pienet muihin verrattuna. Painan 43kg ja oon 158cm pitkä. Mua on sanottu kauniiks ja mua on pyydetty ulos ne asiat pitää mua hengis
Sori jos kirjotan tän tänne teillä kuitenki on ne oikeet ongelmat! :/
En haluu olla huomiohuora!
Ps. Asun keskel en mitää ja meil on lehmiä : {
Juu mieki jo muutaman vuoden hiipparoinu käsikynkkää masennusdiagnoosin kanssa.
Yksinkertasesti en tiedä mistä se johtuu, vaikka terapeutit sen tuntuu tietävän.. ehkä ne on sen mulle joskus kertonukin, mut en ite vaan näe sitä minään ongelmana.
Ala-asteella olin ihan normi lapsi, mut 6lk mua alettiin kiusata ja se sit jatkuikin melkeen koko yläasteen. Oon nyde siis 17.Ei se mitää hirveetä kiusaamista ollu, lähinnä nimittelyy ja pientä tönimistä ja sellast... ilkeilyy. Ala-asteella enempi fyysistä ku yläasteella. Ja on mul aina ollu kavereita, mut nyt tilanne on aika huono... oon vähän ehkä syrjäytyny maailmasta ja ihmisistä :d Kun ei vaan kiinnosta eikä huvita enää.
Syön lääkkeitä, jotain sertralinjuttua ja unilääkkeeks melatoniinia, mut eipä nuo nyt hirveemmin auta. Ahdistun tyhjästä ja itkeskelen kovasti, nään kamalia unia ja muutenki oon vähän tämmöin.
Ei mulla mun mielestä varsinaisesti oo mitää syytä olla masentunu, ku kaikki on kuitenki ihan hyvin. Oon vaan todella tyytymätön. Mun kaverit on ikäviä, mun elämä on tylsää, ruoka ei oo tarpeeks hyvää... Mulla on huono itsetunto ja maailma on paska paikka elää. Saan iloa vaa kitarasta ja kirjottamisesta, koulu on piilossa sängyn alla ja näyttelee erittäin pientä roolia mun ajatuksissa.
Nojuuh... voipi sitä myöhemmin kirjotella vähän lisää jos tä keskustelu jatkuu :3
Masennukselle on oma palstansa http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3881 - olisiko apuja?
Mulla on ongelmana että syksyllä olin todella vittuuntunut kaikkeen ja kaikki oli **********. Silloin koitin ensimmäistä kertaa "viiltelyä" siis raaputin mattopuukolla pieniä naarmuja käsiin jotka katosivat viikossa tai parissa. Hitaasti ne alkoivat syventyä niin että kädessäö on nyt kaksi vaaleata arpea. Nyt olen ollut täysin tyytyväinen elämääni jo joulusta asti ja olen onnellinen ja kaikkea, mutta silti olen vielä "viillellyt". Helmikuun puolessa välissä olen tehnyt viimeksi uusia jälkiä. En ole tehnyt uusia jälkiä sen jälkeen, mutta lähes joka kolmas ilta revin kolme helmikuussa tehtyä jälkeä auki niin että ne eivät ehdi parantua. Haluaisin lopettaa koska en enää edes tiedä miksi revin haavat auki, mutta en vain voi lopettaa...
Minulla on sellainen tunne, että en kuulu joukkoon. Minulla ei ole parasta ystävää, eikä ajatuksiani ymmärretä. Taidan kuulua jonnekkin muualle, mutta en tiedä minne... On minulla silti ystäviä, mutta ei niin läheistä kuin useimmilla muilla.
Lääkitty mieli!
http://www.katsomo.fi/?progId=131798
Masunnuksen ravitsemushoitoa!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm