Vilnan turvallisuus?

Pitäisi lähteä työmatkalla Vilnaan, mutta olen kuullut kollegoilta aika järkyttäviä tarinoita kyseisestä paikasta. Kuvien perusteella arkkitehtuuri on toki hienoa, mutta ilmeisesti kyseessä on todella vaarallinen kaupunki. Kärjistetysti, huijareita, luottokorttien kopioijia, valetakseja, taskuvarkaita, narkomaaneja, korruptoituneita poliiseja, väkivaltaisia ulkomaalaisvihaajia ja muita mukavia perusjamppoja on kyseinen kaupunki pullollaan.

Kannattaako pukeutua nuhjuisesti reppumatkaajan tyyliin vai miten ongelmat parhaiten vältettäisiin? Mitä alueita tulee välttää? Voiko esim. hotellien henkilökuntaan luottaa, vai pitääkö vaatteet, hammasharjat ja muu tilpehööri ottaa huoneesta mukaan, kun lähtee päiväksi töihin? Olen reissannut aika paljon neljällä mantereella, mutta entisen Neuvostoliiton alueesta ei ole kokemuksia kuin Tallinnasta 90-luvulta.
102808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa, kukaan ei ole Vilnan matkalta tullut takaisin.

Äänestä
  • ei sen kummempi paikka kuin riika tai tallinna..

    mutta rahoistaan ja korteistaan tulee pitää huolta

    ja kertomuksesi voisi olla aivan hyvin helsingistäkin....

    lueppas juttuja Liettua sivuilta

    Äänestä

Olen käynyt kymmenkunta kertaa työmatkoilla Vilnassa ja Kaunasissa, ja ajellut autolla ympäri maata.
En ole mitään ongelmia kokenut tai nähnyt enkä osaa nytkään vastaavaa epäillä kun ensi kuussa taas lähden tien päälle suuntana Kaunas.
Hauskoja ja lämpöösiä ihmisiähän he ovat, lietuvalaiset.

Äänestä

Taitaa olla vitsi tuo aloitus!
Millaisia tuttuja sulla mahtaa olla, varmaan rihuvat ympärikännissä suomaiseen junttitapaan kun noin mielikuvitus alkaa laukata!
Jos pukeudut rähjäisesti, sinua kyllä katsotaan piktään ja palvelu saattaa olla sen mukaista mitä ansaitse.
Vilna on eurooppalainen kaupunki, ei ryssäläinen, eikä muistuta Riikaa millään lailla.
Tuo ei ole Neuvostoliittoa lainkaan.

Äänestä
  • No omasta mielestäni Vilna on kyllä paljon Riikaa rähjäisempi! Vaarallisuudesta en mene sanomaan onko kumpi pahempi, mutta pimeitä takseja, kännäystä, yökerhoja kannattaa välttää molemmissa. Yleinen huijaus on veloittaa oluesta viisinkertainen hinta. Siksi pyydä aina hinnasto ennen kuin tilaat pöytääsi.

    Äänestä

  • Jannu stadista kirjoitti:

    No omasta mielestäni Vilna on kyllä paljon Riikaa rähjäisempi! Vaarallisuudesta en mene sanomaan onko kumpi pahempi, mutta pimeitä takseja, kännäystä, yökerhoja kannattaa välttää molemmissa. Yleinen huijaus on veloittaa oluesta viisinkertainen hinta. Siksi pyydä aina hinnasto ennen kuin tilaat pöytääsi.

    Viisinkertainen hinta oluesta ?? Et taida ollut koskaan kaynyt Liettuassa, olut on paasaantoisesti viisi kertaa halvempaa kuin Suomessa

    Äänestä

Ole hiljaa kun et mitään tiedä! Olen käynyt monissa maissa mm ruotsi, norja,ja viro. Osaan kyllä olla ulkomailla ja tiedän että varovainen pitää olla kokoajan. Olutta en juo ollenkaan koska olen urheilija ja olen voittanut muutamia kylämme juoksukilpailuja sekä melkein yhden seiväshypyn. Olen tietoinen että esim rahaa pitää kätkeä moniin eri paikkoihin ollessa kaukana ulkomailla yleensä kätken vähän kenkiin, vyölaukkuun ja aurinkolasien sankoihin olen rullannut paikallista valuuttaa niin ettei siitä huomaa. Kamera rinnuksillani ja iso kartta yleensä aiheuttaa huomiota ja olenkin siitä jo luopumassa kun hankinnassa on känny jossa navigaattori, kamera yms

Äänestä
  • Oletpa sinä vitsikäs ! Taidat olla Punavuoresta.

    Äänestä

  • pannu Stadissa kirjoitti:

    Oletpa sinä vitsikäs ! Taidat olla Punavuoresta.

    jannu stadista on tosi huvittava. Vilna on turvallinen verrattuna riikaan tai tallinnaan. Mutta jos pyörii siellä ympärikännissä, sitten nyt missä vaan voi olla vaarallista. Siellä paljon turisteja eri maista myös eli ryöstetyksi saattaa tulla.

    Äänestä

  • töölöläinen kirjoitti:

    ok.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vilnaan 4/2012 kirjoitti:

Pitäisi lähteä työmatkalla Vilnaan, mutta olen kuullut kollegoilta aika järkyttäviä tarinoita kyseisestä paikasta. Kuvien perusteella arkkitehtuuri on toki hienoa, mutta ilmeisesti kyseessä on todella vaarallinen kaupunki. Kärjistetysti, huijareita, luottokorttien kopioijia, valetakseja, taskuvarkaita, narkomaaneja, korruptoituneita poliiseja, väkivaltaisia ulkomaalaisvihaajia ja muita mukavia perusjamppoja on kyseinen kaupunki pullollaan.

Kannattaako pukeutua nuhjuisesti reppumatkaajan tyyliin vai miten ongelmat parhaiten vältettäisiin? Mitä alueita tulee välttää? Voiko esim. hotellien henkilökuntaan luottaa, vai pitääkö vaatteet, hammasharjat ja muu tilpehööri ottaa huoneesta mukaan, kun lähtee päiväksi töihin? Olen reissannut aika paljon neljällä mantereella, mutta entisen Neuvostoliiton alueesta ei ole kokemuksia kuin Tallinnasta 90-luvulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu