Yksin jääminen siis.
En nyt kummemmin selvittele taustoja, mutta muutama vuosi sitten elämässäni tapahtui suuria muutoksia ja lähes kaikki silloiset pitkä-aikaiset (tunnettu n.14 vuotta) ystäväni ottivat ja häipyivät kuvioista kuin pierut saharaan.
Järkytys oli aikamoinen kun ihmiset joita olin pitänyt parhaimpina ystävinäni sulkivat minut maailmansa ulkopuolelle.
Vaan oli yksi TODELLINEN ystävä joka jäi rinnalleni. Hivenen ihmettelen sitä sillä vaikka olemme tunteneet myös jo "ikuisuuden" emme ole pitkän välimatkan takia pystyneet pitämään kovin tiiviisti yhteyttä muuten kuin s-postitse.
Tavataan ehkä kerran pari kuukaudessa.
On varmasti sanomattakin selvää, että em.episodin jälkeen arvostan häntä enemmän kuin koskaan.
Muutoin en ota yksin olosta stressiä. Voin ottaa rennosti hyvän kirjan kanssa ilman, että kukaan tulee häiritsemään tai painella vaikka rääkki lenkille järjestämättä aikaani sen mukaan kuka on tulossa käymään jne. Itsekästä ehkä mutta kerrassaan vapauttavaa, varsinkin ihmiselle joka ei ennen ole juurikaan itselleen elänyt...
Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä mainitsen vielä toisen parhaan ystäväni joka nukkuu joka yö vieressäni, ei valita eikä märise paitsi silloin kun hänellä on nälkä... nimittäin kissani ;)
En nyt kummemmin selvittele taustoja, mutta muutama vuosi sitten elämässäni tapahtui suuria muutoksia ja lähes kaikki silloiset pitkä-aikaiset (tunnettu n.14 vuotta) ystäväni ottivat ja häipyivät kuvioista kuin pierut saharaan.
Järkytys oli aikamoinen kun ihmiset joita olin pitänyt parhaimpina ystävinäni sulkivat minut maailmansa ulkopuolelle.
Vaan oli yksi TODELLINEN ystävä joka jäi rinnalleni. Hivenen ihmettelen sitä sillä vaikka olemme tunteneet myös jo "ikuisuuden" emme ole pitkän välimatkan takia pystyneet pitämään kovin tiiviisti yhteyttä muuten kuin s-postitse.
Tavataan ehkä kerran pari kuukaudessa.
On varmasti sanomattakin selvää, että em.episodin jälkeen arvostan häntä enemmän kuin koskaan.
Muutoin en ota yksin olosta stressiä. Voin ottaa rennosti hyvän kirjan kanssa ilman, että kukaan tulee häiritsemään tai painella vaikka rääkki lenkille järjestämättä aikaani sen mukaan kuka on tulossa käymään jne. Itsekästä ehkä mutta kerrassaan vapauttavaa, varsinkin ihmiselle joka ei ennen ole juurikaan itselleen elänyt...
Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä mainitsen vielä toisen parhaan ystäväni joka nukkuu joka yö vieressäni, ei valita eikä märise paitsi silloin kun hänellä on nälkä... nimittäin kissani ;)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä niin. Yksinolossa on monia hyviä puolia. Tulee mietittyä asioita joita muuten ei ikinä tulisi ajatelleeksi. Myös luovuudelle yksinäisyys on vättämätöntä. Eihän siinä pysty mitään maalata tai kirjottaa jos on koko ajan jku hännillä. Itselläni on koira joka on kyllä paras ystäväni. Se vaan on niin inhimillinen, kunpa osais puhua. Olen kyllä myös seurallinenkin ihminen ja pidän mukavien ja kiinnostavien ihmisten seurasta, mutta jos sellaisia ei ole niin olen mieluummin yksin.