Mitä mieltä olette siitä, isäkö mukaan
synnytykseen? Vanhat ja viisaat sanovat, että älä
ota, sille tulee seksikammo kun näkee sut siinä
tilassa, kaverit sanoo, että videoikaa tapaus,
isäksi tuleva itse kovasti hinkuaa mukaan...
Varsinkin toisten isien mielipiteet olisivat
ensiarvoisen tärkeitä, menikö se seksinhalu
kokonaan kun näki vaimon lasta tekemässä?
synnytykseen? Vanhat ja viisaat sanovat, että älä
ota, sille tulee seksikammo kun näkee sut siinä
tilassa, kaverit sanoo, että videoikaa tapaus,
isäksi tuleva itse kovasti hinkuaa mukaan...
Varsinkin toisten isien mielipiteet olisivat
ensiarvoisen tärkeitä, menikö se seksinhalu
kokonaan kun näki vaimon lasta tekemässä?
Vastaukset 60
Vanhimmat
isällä on oikeus olla mukana näin ainutkertaisessa
tapahtumassa. Ja onhan se synnyttäjälle
itselleenkin kiva kun on rakas pitämässä kädestä
niinkin karseassa paikassa.. vanhojen ämmien
jorinoita, että muka seksihalut menee. Suhde ja
rakkaus parhaimmillaan vain syvenee. Meidän
seksielämä ainakin vain parani, hyvä kun jaksoi
odottaa haavojen arpeutumista..Eihän sen miehen
sinne jalkoväliin nyt tartte katsella, vaan olkoon
yläpäästä huolehtimassa;-). Itku siinä vaan voi
isolta mieheltäkin päästä kun omansa kuulee
ekakerran parkaisevan...
...otat isän mukaan. Oma mieheni pyörtyy verta
nähdessään, mutta synnytyksessä hänelle ei tullut
edes heikko olo! Seksihalut eivät todellakaan
hävineet mihinkään, päin vastoin seksi vaan
parani.
yhdyn edellisten puheisiin kokemuksusta
synnytyksestä ja sen jälkeisestä yhteis elämastä.
mies tuki koko synnytyksen aja ja jälkeenpäin kun
puhuttiin niin ainoa ongelma miehelläbi oli kun
kärsin synnytys tuskista.
mies sanoi ettei tiennyt mitä olis tehnyt jotta
voisi lieventää oloaani.
suosittelen että otat miehen mukaan se on
molemmille sanoinkuvaamaton tilanne
Minulla ei ole lapsia enkä niitä
lähitulevaisuudessa aio hankkiakaan, mutta
minusta nyt ainakin tuntuu etten haluaisi miestä
mukaan synnytykseen. Ehkä olen sen verran
lapsellinen, mutta mitä ohjelmia olen nähnyt
synnytyksestä, niin en haluaisi mieheni näkevään
minua naama punaisena ja huutavan tuskissani. Kun
jotkut pelkäävät seksihalujensa menettämistä,
niin kai minä pelkään naamani menettämistä.
kun sitä on tarpeeksi kauan elänyt yhdessä ja
molemmat ovat nähneet toisensä itkemässä
masentuneena, oksentamassa krapulassa, voihkimassa
flunssassa nenä turvoksissa, ripulia sairastaessa
jne. jne. niin eipä tuollaisista turhamaisuuksista
enää jaksa välittää. Kokemus on psyykkisesti niin
kaunis, että sen visuaalinen rumuus on täysin
toisarvoinen asia.
Tosi hyvin sanottu=) Ja se on todella totta, ei
kyllä enään pahemmin miti miltä näyttää miehen
silmissä kun on esim tosi kipee. Alku aikoina
sitä ei ees uskaltanu pierasta kun aatteli että
se varmaan pitää mua jonai porsaana tai muuta
sellasta, sit oltiin monta tuntii maha kipeenä
kun ei uskaltanut päästää=)
Kokemus karttuu ja kaikki aikanaan niihan se menee
mieheni oli kahdessa synnytyksessä mukana ja se
oli kyllä ihan kiva, mutta kolmannella kerralla
olin yksin eikä sekään ollut paha. sai "möhistä"
ihan omiaan. tosin synnytykseni ovat menneet aina
nopeasti pisimmillään n kolme tuntia.
Minäkään en kuuna päivänä ottaisi miestäni mukaan
synnytykseen. Syyt eivät ole samat kuin Sirulla
mutta eieiei.
itte ainakin synnyttäisin ilman miehen tukee...
mun mielest se ois noloo jos mies kattelis
vieressä... voi kuulostaa joittenki mielest
tyhmältä mut ajatelkaa ny ku oma mies näkee teiät
siinä tuskissaa,hikisenä puhisemassa,
kirkumassa,p....n repeemiset,ompelemiset jne. en
aio ikinä hankkia lapsia siihen o nii paljo syitä
ettei ees jaksa luetella... jos hankkii lapsia ni
se pilaa ainaki naisen mut ei niinkää miehen
elämää ainaki mun mielest. mä haluun elää vapaata
elämää ilman lapsia!!!
ja näin puhuu reipas 13 vuotias elämää
kokenut "nainen"...
äläpä sitten Pera viitsi niitä lapsia tehdä jos ne
niin ällöttäviä ovat ja niiden syntyminenkin
iljettää, ethän.
Minua iljettää tunnevammaiset miehet jotka vielä
tulevat tänne leuhkimaan asenteillaan ja
järkyttämään nuoria tulevia äitejä.
Lapset on ihan mukavia mutta synnytys tapahtumana
on inhaa katseltavaa.En voi kyllä uskoa kenenkään
nauttivan katselusta missä verisuonet pullollaan
työnnellään ja hengitellään.
..naisia kohtaan! Mies, kun ei pysty
lasta "valmistamaan" saati sitten synnyttämään.
Taitais mieheltä henki mennä, jos synnyttämään
joutuisi...
Vaan mepäs naiset voimmekin! Omasta ja miehen
siemenestä valmistamme alusta loppuun ihanan
uuden elämän ja ihmisen. Kivulla ja tuskalla
synnytämme, mutta se on meidän etuoikeutemme,
johon yksikään mies ei pysty! Olkaamme ylpeitä
siitä ja toivotetaan nämä "pera-miehet"
jonnekkin, minne valo ei paista! Kunnon mies ei
puhu tuollaista, vaan hänelle on tärkeää olla
vaimonsa tukena ja paikalla lapsensa
syntymähetkellä!
Iloista kesää kaikille! :)
Naiset saavat ja ovatkin ylpeitä raskaudestaan ja
synnytyksestään.Nythän alunperin olikin
kysymyksenä haluavatko miehet olla mukana
synnytyksessä ja minä vastasin tähän oman
näkökohtani asiasta.Minua ei vaan kiinnosta olla
senmoisessa tilaisuudessa mukana, kun olen sen
kammotus tapahtuman kertaalleen käynyt läpi. Ei
teidän pidä kysyä mielipiteitä täällä jos ette
osaa ottaa kritiikkiä vastaan.Ei kaikki pidä
siitä, mitä itse pitää pyhänä.
Kyllä isä on synnytykseen tulossa mutta ei
videokamerasta kiinnostunut mitä en toden totta
minäkään! Vaikka se on todella upea hetki niin en
halua sitä revittelyä katsoa nauhalta uudestaan,
riittää kun per lapsi saa kokea sen silloin ja
muistella sitten myöhemmin! Jos mieheni menisi
katsomaan kun lapsi tulee SIELTÄ ulos niin ei kai
siltä halut menisi kyllä se varmaan sen osaisi
kuvitella miltä se näyttää, mutta tuntuu siltä
että minulta menisi ennemmin ne halut kun
ajattelisin että hän on katsonut tapahtumaa sieltä
kulmasta. Kyllä taidan pitää sen miehen siellä
minun luonani yläpään tienoilla.
Kaikki tulevat isät menkää mukaan synnytykseen se
on elämän paras kokemus.Eikä sinne oteta mitä
kamera,eihän siinä kerkiää ottaa kuvia eikä
videoida.Mulla ei edes käynnyt mielessä että
pitää ottaa jotain kuvia.Vaimoa tai tyttöystävä
pitää kannustaa onhan niillä aika homma siinä,ei
oo helppoa.Kyllä minä luulen että naiset pitää
tärkeänä että mies on siellä.Ja sitten kuin lapsi
tulee seltä niin ei siinä ajattelee muuta kun
pienokaista,on se niin ihmeelistä.Eikä minulle
mennyt haluja vaikka näki mistä se tuli.Eli
miehet mukaan,kunniotatte vaimoa enemmän sen
jälkeen.
Olin mukana synnytyksessä ja mukana oli myös
videokamera. Alussahan kuvaamaan ehti mukavasti,
mutta toki ponnistettaessa isä on koko ajan äidin
tukena jolloin kamera pysyi laukussa.
Synnytyksen jälkeen kuvasin lapsen ensihetkiä.
Kuvakulmatkin voi valita siististi,
äidin "revittelyä" ei ole mikään pakko kuvata.
Muutaman kerran olemme jo ko. nauhan katselleet
ja olemme molemmat todella tyytyväisiä että
kamera tuli mukaan.
Tämä on tosi hyvä kommentti olen samaa mieltä,
itse olin mukana 2.6 enkä pysrty sanoin kuvamaan
sitä herkkyyttä jonka siitä sain. Tämä oli minun
elämäni kohokohta. Rohkeesti vaan mukaan!!
Meillä mies ei mitenkään hekumoinut synnytykseen
tulemisesta, ei tainnut siitä niin välittääkään
ja ei se minua niin hetkauttanut; jokaisella on
oikeus mielipiteeseensä, mutta halusin hänet
mukaan ottamaan juuri kuvia! Halusin muistoja
tästä tapahtumasta kun se menee siinä kipujen
kourissa vähän niinkuin ohi (?). En sen kummempaa
tukea miehestäni hakenut enkä varsinkaan halunnut
häntä alapäähän tuijottamaan!
Taidat olla kova jätkä kun vaimo ja tyttöystävä
on yht aikaa synnyttämässä.
Puhutaan vaimosta kun ollaan naimisissa ja
tyttöystävästä kun ei ollan naimisissa.Eli
tarkoitin niille joka ei ole naimisissa mutta saa
silti Babyn.Eli ei mulla oo 2:ta naista samassa
synnytyksessä.
Kahden lapsen isänä voinen myös ottaa kantaa
tähän keskusteluun. Luin viestit läpi ja rupesi
hieman nyppimään arvon leidien kommentit tyyliin
totta kai isä mukaan, on nynny, luuseri,
inhottava, jne. jos ei tule.
Kyllä asia on niin, että ei se vaan kaikille
sovi. Jos haluaa mukaan, hyvä niin, hieno ja
ainutlaatuinen tapahtumahan se on.
Jos ei halua mukaan, ei todellakaan kannata
siihen pakottaa. Ei synnytykseen
osallistumattomuus miehestä yhtään huonompaa isää
tee.
miehellä on muutakin tekemistä synnytyksessä kuin
kuvaaminen, itsellänikin oli kyllä kamera mukana
ja otin kuvia polttojen kiihtymistä ootellessa ja
synnytyksen jälkeen uudesta ihmisestä ja
onnellisesta äidistä mutta siinä välillä on
isällä paljon tekemistä selän hierominen,henkinen
tuki,eikä saa unohtaa sitäkään että ei ne kätilöt
eikä muut harjoitteliat jotka pyörivät ympärillä
aina tiedä / ymmärrä mitä tuskissaan oleva äiti
haluaa tai mikä asento helpottaa miehen jos kenen
pitäisi tietää puolisostaan mistä hän pitää tai
miten hänen on helpompi olla.
Neljästi kokeneena voin sanoa että jos mies
tuntee voivansa olla avuksi niin mukaan vaan
mutta muistakaa se että mies ei ole siellä
keskipiste ja isollekkin miehelle tulee hiki
auttaessa.
Kannustukseksi pitäkää miehet mielessä että te
näette ensimmäisenä lapsenne jos kosteilta
silmistänne mitään näette ja mukana olo luo syvän
siteen lapseenne eli mukaan vaan.
Isät mukaan synnytykseen OMASTA tahdostaan.
Joillekkin isille synnytys on mahtava kokemus,
joillekkin shokki. Oma mies halusi tulla
synnytykseen mukaan, eikä se vähentänyt sen
seksihaluja, pikemminkin päin vastoin.
Pääsääntöisesti olen kuullut isien vain *kehuvan*
kokemusta ainutlaatuisena ja kokemisen arvoisena,
ja toisekseen; synnytyksen näkemisestä jos
miehellä menee seksi-halut, niin sanonpahan vaan,
ettei ole MIES, eikä MIKÄÄN. Yhtälailla miehenkin
tulee kestää tapahtuma, kuin naisenkin, vaikka
mies helpommalla kärsimyksellä selviääkin.
Suosittelen lämpimästi itselläni oli mieheni
mukana ja hän oli tukena kun hieman pelotti.
Olimme sopineet etukäteen että hän on mukana
kokoajan mutta ei välttämättä katsele alapäätä
synnytyksen aikaan sieltä alhaalta käsin, kaikki
meni oikein hyvin, eikä kuvattu videolle, vaan
otettiin valokuvia, jopa kätilö "käski "katsomaan
kun pää tuli näkyviin, muuten mieheni ei
katsellut alapäähän ja sanoisin ettei vaikuttanut
mitenkään sexiin paitsi että kun ekaa kertaa
synnytyksen jälkee rakasteltiin ymmärsi olla
varovainen.
Otan mukaan kyllä seuraavalla kerrallakin...
tosiaankaa ei menny mä olin mukana synnytyksessä
ja se oli tosi mahtava kokemus kaikin puolin mä
sain leikata jopa napanuoranki ja kylvettää meiän
oman pienokaisen kannattaa mennä isit
synnytykseen se on kokemus vailla vertaansa
Mielestäni tulevien isien pitäisi olla mukana
synnytyksessä, tulevan äidin tukena. Synnytys on
raskas, mutta ihana kokemus jokaiselle äidille.
Äidinkin on turvallisempi olla, kun joku, ja ei
kuka tahansa, vaan se oma kulta on pitämässä
kädestä kiinni. Synnytyksen jälkeen ilonkyyneleet
valuvat vanhempian poskelle.
Minun mieheni ei ollut mukana, koska ei päässyt
tulemaan edes samaan maahan. Kyllä miestä
hermittaa todella paljon, kun ei saanut olla
mukana, hän olisi kyllä tullut. Tott kai
miehelläkin on tietty oikeus nähdä lapsensa kun
se syntyy. Mukana oleminen voi olla miehelle jopa
tärkeää. Jos et ota miestä mukaan vaikka hän
halua niin hän voi tuntea itsensä jopa
ulkopuoliseksi. Älä kielä häneltä niin ihanaa
kokemusta!
Viestejä lukiessa silmät kostuivat... Jo pelkkä
ajatus siitä, että saa jakaa synnytyksen
rakkaimpansa kanssa saa sydämen hymyilemään =).
Oma mieheni ei kestä veren näkemistä tms., mutta
on varmasti mukana tapahtumassa. Ymmärrän, jos
mies ei halua mukaan, mutta kuinka tärkeää
onkaan, että oma puoliso on siellä tukemassa.
Olen 17 vuotias isä, ja olin mukana
synnytyksessä... Se avarsi maailman katosomustani
suosittelen kaikille tuleville isille...
Meillä on neljä lasta ja isä on ollut kaikissa
synnytyksissä mukana. Itse ensimmäiseen lähtiessä
hiukan epäröi, mutta valmennuksen jälkeen
ehdottomasti halusi ja innostuikin. Jälkeenpäin
on ollut sitä mieltä että todellinen side syntyy,
kun vielä saa leikata napanuorankin. Kaikki
synnytykset olivat alatie... mutta kaikki hiukan
erilaisia ja yhtään ei tehnyt iskälle häijyä.
Suosittelee aina ystäväpiirissä tuleville isille.
Äitinä olen sitä mieltä että palvelu on hyvää ja
pitkissä synnytyksissä isän läsnäolo on
korvaamaton. Hoitohlökunnalla ei ole jatkuvasti
aikaa olla paikalla. Henkinen tuki ja turva on
tärkeä. Hauskaakin meillä on ollut ihan
ylilääkärin naurattamiseen asti (terveisiä
Hämeenlinnaan).
En ole vielä isä, enkä varmaan sellaiseksi vielä
vähään aikaan ole tullossakaan nuoren ikäni
takia, mutta itse ainakin haluaisin mukaan
synnytykseen, pitäähän rakkaansa vieressä olla
häntä tukemassa ja uuden elämän ihme näkemässä.
sanoit olevas nuori iältä..eli kuinka nuori? Oon
iteki sen verran nuori että ei ihan vielä noita
baby juttuja tarvii paljoo ajatella..Mutta kyllä
iteki sitten kun synnytän niin haluaisin oman
kullan siihen viereen kannustamaan. Kyllä se sen
verran iso kokemus on.
No oon aika nuori eli oon 17. Toivottavasti ette
nyt naura sille vastaukselle, mutta saa kai
kantaa ottaa iästä riippumatta :)
mitenkäs se nyt noin sattu! Minäkin oon nimittäin
17...ja kantaa saa munki mielestä juu ottaa ihan
iästä riippumatta...kunhan on sen verran älliä
päässä että tietää ees asiasta jotain.. :)Niinku
meijän ikäset varmasti tietää jo...tällasistakin
asioista.. :) Mut mites sä tällaselle keskustelu
alueelle eksyit? Se vaa ihmetyttää...no emmä kyl
tiiä miten mäkää tänne oikeen loppujen lopux
tulin.. :)
Mites..mistäs päin sää oot? Mä oon E-Suomesta.
... eksyin ihan sattuman kautta. En muista, mut
jotenki ajattelin et aihe "kuuluu" jotenkin,
koska aion kuitenkin joskus olla isä, niin eihän
siitä kai haittaa ole jos hankkii tietoa ennen
sitä tärkeitä päiviä :)
Oon kans E-Suomesta, Helsingistä
taidat sinäki olla nyt netissä...et haluis
vaihtaa mailiosotteita...kuulostat kiinnostavalta
tyypiltä. :) Mä oon Vantaalta.
[email protected]
Kyllä kannatan ehdottomasti mukaan menoa, itse
olen ollut kummankin lapseni syntymässä mukana ja
vaimoa kohtaan arvostus vaan kasvaa kun näkee
kuinka kovan tuskan ja työn takana se synnytys
on! Seksihalut ei ainakaan meidän peheessä ole
mihinkään kadonnut, päinvastoin! =)
Toisen lapsen synnytyksessä mukana oli myös
vaimoni paras ystävä ja se oli kokemuksena
mahtava! Ja miehet huomio: Kaikki mitä vaimonne
sanoo supistusten ja kipujen lomassa ei ole aina
kovin kaunista kuultavaa, joten tehkää sopimus
että kaikki mitä synnytyksen aikana sanotaan,
niin ne jätetään sinne synnytys saliin ja niitä
ei kaivella enään sen jälkeen! Onnea vaan
kaikille!!!
ei se synnytyksessä mukana olo vie seksihaluja,
olin itse mukana poikamme synnytyksessä,eikä se
vaikuttanut ainakaan minuun muuten kuin
positiivisesti.
voit jopa huomata kaverissasi uusia piirteitä.
videokamera tai normaali kamera mukaan
synnytykseen, jotta saatte tallennettua
tapahtuman.
voi niitä jotka eivät saa kokea moista, he eivät
tiedä mitä menettävät.
Jos isä itse haluaa synnytykseen mukaan niin
miksi kieltäisit. Tuossa on moni muukin viitannut
samaan asiaan, että eihän sitä tarvitse olla nenä
kiinni äidin alapäässä ja suurin työhän tapahtuu
nk. siististi koko juttuhan alkaa olla ohi kun
jotain alkaa näkyvästi tapahtumaan.
Loppurynnistys yleensä kestää suhteellisen vähän
aikaa ja voihan isä mennä siksi hetkeksi oven
ulkopuolelle kun lapsi tulee näkyville.
Yleensä kyllä käy niin, että tapahtuma on niin
mukaansa tempaava ettei edes tule mieleen onko
joku kamalan näköistä.
Mieheni oli kaikkien kuuden lapsen synnytyksissä
eikä seksihalut siitä kadonneet. Kertoohan sekin
jotain, että ekan lapsen jälkeenkin syntyi vielä
viisi...
Tiedän kuitenkin miehen joka kertoi, että hänellä
meni halut täysin vaimoonsa oltuaan synnytyksessä
mukana.
Joten me ihmiset ollaan erilaisia ja asiat
vaikuttavat meihin eritavalla, mutta jos sinun
miehesi itse pitää tärkeänä olla mukana niin
vaikea uskoa, että hän menettäisi kiinnostuksensa
sinua kohtaan.
Erittäin paljon onnea sinulle vauvan ja ihanan
miehen johdosta!
Voi miten mahtavaa lukea miten paljon täällä on
tosissaan hommassa mukana olevia isiäkin. Oliskohan
tänne aika saada isien jutut-palstakin.
Kiitos hyvät miehet, tämä keskustelu oli päivän
pelastus. harvoin näin asiallista kommentointia
netissä näkee. Ja täällähän syntyi uusi
pariskuntakin siinä sivussa?:-):-)
Mun 20- vuotias poikakaveri on sanonut tulevansa
synnytykseen ja luvannut olla pyörtymättä vaikkei
me hankita lapsia vielä ainakaan 5 vuoteen. Silti
se tuntuu jo nyt kivalta saada mies mukaan.
On ollut mahtavaa kuulla kommenttejanne ja
helpotus oli suuri kun sain kuulla, että elämä ja
seksikin maistuu vaikka on nähnyt lapsen
syntymän. Tästä päättelen siis, etteivät vanhojen
ja viisaiden neuvot aina ole oikeita... ;)
Kiitos kaikille ja onnea Darlalle ja Hunterille
treffimeininkiin!
Seuraava kysymykseni koskeekin aikaa heti
sairaalan jälkeen ja jälleen osoitan kysymykseni
isille...
Kuinka koitte isäksi tulon? Mitkä ovat olleet
tehtävänne ja miten olette jakaneet
vauvanhoitotehtävät kotiin palattuanne?
Mahtava homma että ollaan saatu näin paljon
keskustelua aikaan, toivottavasti jatkamme samaan
tapaan!
Kiitti vaa onnentoivotuksista...ei me kyl viel
ihmeemmin olla treffailtu...mut saas ny nähä ;)
Ei sitä koskaan tiiä..
Nii..ja onnee sulleki jatkossa!
Synnyttäminen on häveliäisyyssyistä naisten läsnäollessa tapahtuva toimitus. Mies ei synnytyssaliin kuulu. Tässä maassa ei ole koskaan, vuosituhansiin, ollut sellaista tapaa. Vasta nyt 20 vuoden ajan on matkittu ruotsalaisia.
Olen ollut kahdessa synnytyksessä mukana eikä mun
vaimo ainakaan moitinut,enkä itsekään pitänyt sitä
minään ihmeelisenä. Tietenkin ekalla kerralla oli
alusta asti perhosia mahas,mut muuten meni ihan
hyvin.Toinen kerta oli mun mielestä jo helpompaa
ku ties mitä odottaa.Vaimon mielestä toinen kerta
oli vaikeempi.Kai se on jokaisella parilla eri
juttu.
Olin mukana synnytyksessä ja olen sitä mieltä
että se oli elämäni ehkä paras hetki, vaikkakin
olin aika pihalla kahden valvotun yön jälkeen.
Valokuvat/videot on kans kiva (joskin verinen)
muisto. Seksihaluja väliaikaisesti kyllä vei
viikkoja jatkunut verenvuoto, mutta sitähän tulee
jokatapauksessa, vaikkei mukana olisikaan ja
kyllä se halu kuitenkin tallella oli koko ajan,
vaikkei halunnut sitä itselle (tai puolisolle)
myöntää. Aion mennä seuraavan lapsen synnytykseen
mukaan, kunhan semmoinen tehdään. Ja ehdottomasti
suosittelen kaikille. Jäihän siitä ehkä
hieman "likainen" muisto, mutta kokemuksena se on
aivan mahtava ja ehdottomasti sen arvoinen!
Kaikki tuntemani isät on ehdottomasti
suositelleet.
naisilta ne halut häipyy synnytyksen jälkeen.
Muutama sata synnytystä kokeneena sanoisin, että
toisille miehille se sopii ja toisille ei.
Nykyisin synnytysvalmennuksessa todetaan (ei
kysytä) mieheltä, että totta kai sinä sitten
tulet synnytykseen. Tämä voi asettaa osalle
miehistä paineita, jota ei missään nimessä pidä
lueta heikkoudeksi.
Jos mies sanoo suoraan, ettei hän tahdo olla
mukana synnytyssalissa, voisi olla parempi olla
painostamatta häntä liiaksi mukaan sinne.
Olen nähnyt niin lukemattoman paljon iloisia
tapauksia, jossa mies syvästi liikuttuneena
sitten syntymän jälkeen saapuu katsomaan lastaan
ja puolisoaan. Näissäkin tilanteissa tapahtuma on
ainutkertainen ja -laatuinen.
Usein on myös niin, että miehellä ottaa enemmän
aikaa seksihalujen palautumiseen kuin naisella.
Ei minustakaan olisi lääkäriksi, vaikka näitä
hommia teenkin...
synnyttää ilman isää eli ei halua, että hän tulee
mukaan niin sitä on vieläkin vaikeampi monen
ymmärtää kuin isän omatahtoinen poisjäänti.
Mieskin voi pitää sitä epäluottamuslauseena
vaikka ei se sitä ole.
Mielestäni äidillä kuitenkin tulisi olla oikeus
synnyttää yksin kätilöiden tukemana, joka ei ole
todellakaan merkki huonosta parisuhteesta tms.
syvän kokemuksen omaavaa henkilöä. Kiitoksia
kätilö. Ehdotottomasti paras kommentti tässä
keskustelussa. Synnytyksessä mukana olo
yksinkertaisesti sopii toisille ja toisille ei.
On aivan älytöntä olettaa - vaikka itse kokemusta
olisi pitänyt kuinka mahtavana - että se kaikista
muista tuntuisi samalta. Jos mies ei halua mukaan
niin kyllä hänellä on aivan täysi oikeus pysyä
poissa ilman ahdasmielisten paheksuntaa.
Vastaavasti kuten yllä jo kerran mainittiinkin on
äidilläkin oikeus synnyttää ilman miehen mukaan
tuppaamista. Itse olin toisessa synnytyksessä,
toiseen en päässyt ulkomaankomennuksen takia. Ei
minulla ole yhtään heikompi side lapseeni, jonka
synnytystä en ollut näkemässä. Videointi tai
valokuvaus oli meillä yhteisetä päätöksetä
jätetty. Kyllä tapahtuma sen verran vaikuttava
on, että sen muistaa ilmankin. Vaimo ei myöskään
pitänyt ajatuksesta että muut katselisivat häntä
haarat levällään edes jälkeen päin. En katsonut
myöskään tarpeelliseksi nähdä "todisteita" toisen
lapseni syntymästä. Minä saan nähdä aivan ihanan
elävän todisteen joka ikinen päivä.
Sivuutan lukematta - tyynesti - nuo kymmenet
aiemmat vastaukset, koska eiväthän ne minun
kokemuksiini vaikuta.
Mukana olo oli mahtava kokemus omalla kohdallani.
En ottaisi - enkä ottanut - mukaan kameraa,
mutten muutenkaan kovin innostu vanhojen
kuvien/videoiden katselusta. Tapahtuma on
luonteeltaan ikimuistoinen, joten vanhemmat sen
muistavat, eikä muiden tarvitse yksityiskohtia
tietääkään.
Omiin haluihini sillä ei ollut vaikutusta, en
kertakaikkiaan kykene assosioimaan seksiä
synnytykseen, vaikka samat värkit olisikin
käytössä. En minä oraaliseksistäkään ole
kieltäytynyt, vaikka olen nähnyt eukkoni syövän
tonnikala-voileipiä, mikä on kyllä kuvottava tapa.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että mukaan vaan,
tietysti isällä täytyy olla oma halu tulla mukaan
synnytykseen.Itselläni on kolme lasta ja kaikkien
synnytyksessä olen ollut mukana, ja niistä onkin
tullut minulle elämäno kolme suurinta ihaninta
kokemusta.Mukaan vaan !!
Enpä usko. Oma oli mukana, muttei nähnyt sitä
perinteistä tyyliä, vaan minut leikattiin. Eipä
ukko pahemmin hätkähtänyt, mitä nyt vähän kalpeni
sen verimäärän nähdessään. Jos mies haluaa
mukaan, niin ota pois !! Onpahan jotain mitä
hakata synnytystuskissa :)...
Ja miehellekkin se on tärkeä asia.. pääsee ekaa
kertaa todella mukaan meininkiin, vaikka loppujen
lopuksi ulkopuolinen onkin tapahtuman aikana.
Mutta voin todeta, että oma ukko oli TODELLA
suuri tuki, kun pelotti ja oli kovat tuskat.
MIEHET MUKAAN SYNNYTYKSEEN, sanon minä !
Mun mies sanoo että kaikkien miesten pitäisi
mennä ehdottomasti mukaan synnytykseen että näkee
että sitä vauvaa ei vain pyöräytetä ulos noin
vain. Ja on tietysti tukena vaimolleen. Meillä on
ollut tavallinen kamera molemmissa synnytyksissä
mukana. Saa vauvelin ensi hetket tallennettua.
Isä synnytykseen ehdottomasti.Se on niin upea
kokemus ettei kannata jättää väliin. Miesystäväni
oli synnytyksessä mukana ja oli sitä miletä ettei
olisi jäänyt pois mistään hinnasta. Ja jos alkaa
tehdä pahaa jossain vaiheessa niin menee toiseen
huoneeseen vähäksi aikaa. Itse synnytin poikani
isän sylissä ja se oli hienoa!Synnytyksessä olisi
ollu tosi yksinäistä ellei mies olisi ollut
mukana. Kätilöt kun vain kayvät huoneessa
katsomassa että tapahtuuko jo jotain.
Syntyvä lapsi on miehelle, tulevalle isälle oma
lapsi ja siten maailman tärkein asia. Tämä sama
pätee synnyttävään äitiin. Uskon, että raskauden
aikana, mutta ennen kaikkea synnytyksen
yhteydessä nämä kolme osapuolta ovat
kauneimmillaan yksi kokonaisuus, jossa rakkaus
hohtaa aidoimmillaan.
Minusta monet synnytyskeskustelun yksityiskohdat
ovat niin toissijaisia tämän oleellisen rinnalla.
Tämän rakkauden soisi kestävän elämän kaikissa
myöhemmissäkin vaiheissa.
Itselläni on 5 lasta ja edelleen sama ihana
rakastami vaimo. Olen ollut kaikissa
synnytyksissä mukana ja ette arvaakaan kuinka
odottin aikoinaan: tulisipa minustakin isä.
Isille toivoisin subjektiivisen puolen löytymistä
suhteessa omaan lapseen. Juuri sinä olet se
tärkein!
meillä on "tuoreessa" muistissa poikamme syntymä
kesäkuulta.kun puhuimme raskauden aikana mieheni
mukaan tulosta synnytykseen,hän ei aluksi
meinannut haluta mutta pikkuhiljaa mieli muuttui
hänellä.varsinkin sen jälkeen kun olimme käyneet
synnytysvalmennuksen.sovimme niin,että hän on
minkä pystyy ja menee silloin pois kun tekee
huonoa.se toimi oikein hyvin molempien
kannalta.nyt kun synnytyksestä on pari
kuukautta,olemme keskustelleet siitä ja hän on
sitä mieltä että kun seuraava tulee, on hän
paikalla.ei ollut kuulemma niin kauhea kokemus
kun meni pois kun ei ollut enää
mieleistä.synnytykseni kesti kuitenkin 28 tuntia
ja kummallekkaan meistä ei jäänyt kauheita
kokemuksia siitä,vaikka sektiokin oli lähellä.