Tie

Mitähän kertoo viimeöinen uneni; ajoin autolla tietä joka oli aivan uusi ja leveä, ehkä 4-kaistainen. Tie oli musta ( öljysoraa) ja keltaiset tiemerkinnät loistivat uutuuttaan. Ajaessani huomasin, että ajoin vähän liian kovaa vauhtia, kun aina mäen päälle tullessani auto hyppäsi ilmaan ja ilmalentoa oli muutama metri. Alastullessa matka jatkui ongelmitta. Jonkin matkaa ajettua tätä uutta tietä, tie muuttuikin hyväkuntoiseksi ja yhtäleveäksi soratieksi. Ihan soratien alussa eteeni tuli yllättäen kolme isoa kivenlohkaretta, jotka onnistuin väistämään . Lohkareet olivat toisistaan jokin matkan päässä, peräkkäin. Unessa tiesin, että tämä ko. tie oli aiemmin ollu tavallinen kaksikaistainen, kohtalaisen kuntoinen tie.
Kiitän jo näin etukäteen häntä, joka osaisi tulkita untani :)
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Merkittävää on mielestäni se, että olet itse auton ratissa. Silloin olet itse oman elämäsi ohjaksissa. Hyvä tie, lavea tie/soratie -- muistutus siitä, että niitä huonompiakin teitä on olemassa. Ehkä olet oikealla tiellä elämässäsi - jos vain kestät sen, että kaikki mitä eteesi tulee on nähtävissä jo nyt. Elämän arvoituksellisuus -- tulee vastaan - siitä huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enneunikenties kirjoitti:

Mitähän kertoo viimeöinen uneni; ajoin autolla tietä joka oli aivan uusi ja leveä, ehkä 4-kaistainen. Tie oli musta ( öljysoraa) ja keltaiset tiemerkinnät loistivat uutuuttaan. Ajaessani huomasin, että ajoin vähän liian kovaa vauhtia, kun aina mäen päälle tullessani auto hyppäsi ilmaan ja ilmalentoa oli muutama metri. Alastullessa matka jatkui ongelmitta. Jonkin matkaa ajettua tätä uutta tietä, tie muuttuikin hyväkuntoiseksi ja yhtäleveäksi soratieksi. Ihan soratien alussa eteeni tuli yllättäen kolme isoa kivenlohkaretta, jotka onnistuin väistämään . Lohkareet olivat toisistaan jokin matkan päässä, peräkkäin. Unessa tiesin, että tämä ko. tie oli aiemmin ollu tavallinen kaksikaistainen, kohtalaisen kuntoinen tie.
Kiitän jo näin etukäteen häntä, joka osaisi tulkita untani :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu