Se on tullut aikaisin tänne etelä-Suomeen. Räystäät tippuu, nenät tippuu, öisin jäätyy ja aamuisin tuoksuu jo maaliskuulle. Vai oliko se sitä kun mulla iski kevätrintaansyndrooma. Yleensä tämä aika vuodesta ärsyttää, kun aina on liukasta ja aurinko paistaa matalalta, valaisten kaikki pölyt, jopa soffan alta.
Linnutkin visertää! Pajunkissat kukkii. Ainoat kissat minkä meikä-perheen koira jahtaa.
Mitä teille kuuluu?
Linnutkin visertää! Pajunkissat kukkii. Ainoat kissat minkä meikä-perheen koira jahtaa.
Mitä teille kuuluu?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olipa mukava lähteä tänään töihin, kun ensimmäistä kertaa oli valoisaa jo kotoa lähtiessä (7.30)! Kaiken lisäksi aurinko paistaa ja lumet sulavat silmissä. Hienoa, ihan kohta on lempivuodenaikani kevät ja pääsee bongailemaan muuttolintuja. Tintit jo tilkuttavat innoissaan.
Niinpä :) Mietin tässä yhtenä päivänä kun näin että Utsjoella nousee taas aurinko, että mitähän se tarkoittaisi noin henkisesti, sellainen pitkäjaksoinen kaamos. Toisaalta on niin mukavaa kun saa iltaisin sytyttää kynttilöitä, ja toisaalta huomaa kuinka piristyy näistä valoisista aamuisista ja illoista.
Ekat tintit pari viikkoa sitten oli aika ruosteessa, mutta nyt sieltä tulee jo melko kovaa ja korkealta :)
Hyvää, kuten taidat jo tietää :). Pakkaus kiihtyy ja laatikkopinot kasvavat.
Aloitin jo allergialääkkeiden syömisen, sillä allergiaoireet alkavat jo varhain keväällä. En halua, että kuulo häipyy pariksi viikoksi.
Venekin jököttää tuolla pressujen alla. Mietintämyssyssä, mistä hankin minkäkin puuttuvan varusteen. Olisi tarkoitus pääsiäisenä aloittaa veneenkunnostus purjehduskautta varten.
Se on se surkeampi puoli keväässä, allergiat :/ Ettei vaan mun muksut olis allergisia, kun heiltäkin häipyy kuulo aika ajoin :)))
Sulle tulee kevätsiivous samalla! Muuttaminen on aika kivaa, uusi alku, kirjoittamaton tarina, seikkailu... Tietty aina silloin kun se tapahtuu omasta halusta.
Olen jo suunnitellut jo siivousjärjestystä tulevaan kotiin. Ennen tavaroiden tuloa on yksi ilta ja aamupäivä aikaa pyyhkäistä kaikki pinnat puhtaiksi. Kuorman tulon jälkeen pääsee sitten latomaan tavaroita paikoilleen ja mahdollisesti ompelemaan verhoja oikeanpituisiksi.
Seikkailulta tämä tuntuu. Kun en voi käyttää sanontaa kukkona tunkiolla, niin olen miettinyt sanontaa sikana tunkiolla. On täälläkin kevättä rinnassa ;). Toisaalta sekä uusi työ että vene kyllä kummasti rauhoittavat. On minulla muitakin hyödyllisiä suunnitelmia.
Jaahajaaha!! :))) Ihan noin niin kuin vaivihkaan ilmoitetaan että on kevättä rinnassa :))) senkin lurjus-råtta! Etkä mitään ole puhunut!
Sun elämä kuulostaa mukavan suunnitelmalliselta, näin horoskoopiltaan neitsyt-ihmisen korvissa. Kaikki on kunnossa tai työn alla :) elämä täysin hallinnassa. Se on jotain mihin olen kovasti pyrkinyt, mutta aina se hallinta jotenkin pakenee mua :)
Lumet tuli valkatteelta.
Lauhaa on, pitäis tässä jossain välissä käydä harjan kans ettiin auto jostain tuolta parkkipaikalta. Joopajoo. auton kyllä löytää jne. Mutta kun jo lumien kans on hakalaa keksi. minne laittaa, veden kanssa vielä hnakalampaa, sitä ei voi kasata mihinkään ja kun viemäri ei vedä jne.
Säästin muuten muutaman kympin. En ostanut lumenpudotinta. Teippasin rautaharavan ja maalukseen tarkoitetun jatkovarren yhteen, helppo pudotella lumia katolta :D
Kevä-t tai kesäsuunitelmia ei ole ollut enää aikoihin. Koitetaan vaan pärjäillä. Suurin projekti kai on halkojen naputtelu mökille. Sewkin ollut juu vaiheessa jo vuosia. saharenkkukin tuli tehtyä jo kaks vuotta sitten ja moottorishan sain syntymäpäivälahjaksi jo toistakymmentä suotta sitten.
Eipähän ole tullut lyödyksi kirveeellä polveensa ta sahattu jalkaa kokonaan poikki. Ei laiskuus pelkkä pahe ole, oletan.
Just nyt päällimmäinen ajatus ois kokata jotakin. Pahantuulinen ja nälkäinen emäntä kotona ei ole mikään iloinen asia. meneehän tuo kevät näinkin, hiljakseen.
Mutta kevättulvan meinaan nyt kattoa. Moneen kymmeneen vuoteen ollut mahdollisuuksia olla tulva-aikaan mäkillä. Kuulemma kolissut on, mutta silta pysyy paikallaan, sen siirtämiseksi tarvittaisiin muutama tankki ja iso lauma varusmiehiä:D
Mutta kerran eläissäni kyllä haluan nähdä kun jäät lähtee.
=DW=
Auto varmasti löytyy, mutta saatko sen esille ilman sirkkeliä? Aamulla säälin jo valmiiksi kaikkia perheitä jotka nyt ovat hiihtolomalla, lunta tuli reippahasti viikonloppuna, eilinen kostea keli tamppasi kinokset tiiviksi, ja yön pakkaset tekee niistä vielä sementtiä. Veikkaan että menee muutama tunti colatessa ennen kuin pääsevät pihaansa.
Mukavaa muuten pudotella lumia maasta käsin. Siinä saa jonkun lumipesun.
Ei emännät ovat nälkäisinä pahantuuliset jos niille kokkaa. Nyt huijaat.
Jäiden lähtö on varmasti kokemus. Yritin myös joskus bongailla ennen kuin luovutin kesämökin exän haltuun, mutta koskaan en onnistunut. Se on niin päivästä kiinni. Kerran taisin oikealla hetkellä olla paikalla, mutta yöllä jolloin nukuin kuin tukki. Aamulla kaikki oli jo ohi.
Pari vapaapäivää.. Aamupäivällä aurinko näyttäytyi.. aloin taistella (yrittää ;) niiitä pölyjä vastaan. Kuis ollakaan, kävin kaupoilla, hetkessä tuli ihme räntäkuuro!
Oispa jotain 'lumentappaja -lunta' jo ;))
Kuulostaa karseelta ?)
Jee :)) Ei talvilomaa vielä kuitenkaan? Ja mä voin säästää sun aikaa - luovuta se taistelu nyt heti, sä et niitä pölypalleroita kuitenkaan voita :)) Heti kun menet nukkumaan, ne alkaa taas kerääntyä.
Heh :))) kuulostaahan se aika rajulta :)) ja sitäpaitsi se on tuhmaa, lumi on niin kaunista, ei sitä sais tappaa :)
Oon ensyönä töissä, sitten oli pari päivää vapaata =)
Ajattelin mennä ostamaan multapusseja ja siemeniä. Ikkunalle pitää tehdä joku lautaviritys, että saa kukat siihen itämään...
Se tietää kevät sitä, että ei ehdi paljon nukkumaan :O
Mä oon niin innoissani !
Kauheesti kaikenlaisia suunnitelmia...
Tuonne tuiskuunko meinaat mennä :/ aja varovasti. Ja sano autolles että merkkaa bensalla vähän pientareille, että löytää kotio :)
Vai et meinaa nukkua. Ei ihme jos oot nyt jo ollut väsynyt, sun kroppaa arvaa jo :))
Tuiskuun ?
Täällä sataa vettä :O
Kuka sitä keväällä nukkuu... ku kaikkea kasvua pitää seurata silmä kovana, ettei mikään menisi ohi =)
Juur kattelin ku katolta putos lunta - siin on näkyvissä ne kerrokset ku on tota lunta satanu tän talven aikana... enste 10cm, sitte joku 15 jne... viis selvää kerrosta siin oli, toinen toistaan paksumpia - sais jo piisataki !!
Kohta saa heittää kalanmaksaöljytabletit nurkkaan ku aurinko armas paistaa niin että d-vitamiinit on taattu - hiukaks hianoo =)
No nyt täälläkin rupes vetistelemään. Lähetetäänkö Råtalle ettei sen tarvi enää lumitöitä tehdä? Ehkä se on talven lumet jo luonut :)
Sano armaalle että paistaa lettuja mielummin. Sitten olis mullakin keväässä ihmettelemistä :))
Meillä kyllä tulee lunta taivaan täydeltä. Ihan se menee kohtisuoraa viistoon, ku tuuleeki nii pirusti. Sitten kun kevät oikeesti tulee, niin toivottavasti lumet sulaa yhessä yössä pois. Säästyy liukkaudelta. :)
Täällä melkein suomen Floridassa tulee nyt jo vettä :)) tuli kyllä lunta tuossa aikaisemmin, ja aamulla paistoi aurinko. Huhtikuisia oloja :) Mulla flunssa eikä mitään tekemistä muuta kuin täällä istuskella :/
Voi... :( Alas ottaan tästä lähtien D-vitamiinia, niin ei tule enää flunssatkaan. Meidän perheessä on toiminut. :)
Olen kyllä kuullut tuosta ihmelääkkeestä :)) Lapsille syöttänyt aina kun muistan, mutta on taas tainnut unohtua. Taidankin ottaa heti :)
Hangossa nähtiin jo kevään ensimmäinen haahka.
Kevät onkin siitä kivaa, kun saa seurailla lintujen tuloa. Mun lemppari on pieni pullea kirjosieppo, sitten on kesä kun sen näkee :)