lin muutama vuosi sitten Tampereen Pirkka-Hallissa konsertissa , jonka tuotosta osa ohjattiin maanviljelijöiden mielenterveystyön ja heidän henkisen jaksamisensa tukemiseen.
Konsertti oli täysi fiasko. Pirkka-Halli oli täpö täysi, eli n. 6000 maksanutta katsojaa. Kaiken lisäksi TV2 televisioi konsertin, onneksi ei suorana.
Konserttiin oli valittu esiintyjiksi maan parhaimmat kevyen musiikin artistit. Taiteilija Kansa esiintyi viimeisenä, koska "parhaat palat" jätetään aina loppuun ja Kansa edusti, minunkin mielestäni siihen saakka, kevyen musiikin ehdotonta eliittiä ja sieltä parhaimmasta päästä.
Olin ihaillut Kansan lähes täydellistä äänenhallintaa ja huippuunsa "viritettyä" taiteellista tulkintaa pitkään. Olin siihen saakka ollut Kansan suuri ihailija (tosin miespuolinen, mutta siis musiikillisessa ja taiteellisessa mielessä... esikuvana ja "sillai")pikkupojasta asti.
Tilaisuutta juontaneella Mikko Alatalolla oli "täysi työ" yrittää hoitaa homma ilman tilaisuuden luisumista täydelliseen katastrofiin. Alatalo ja TV2:n väki tekivätkin kaikkensa "pelastaakseen mitä pelastettavissa oli" ja onnistuivat siinä "täyden kympin arvoisesti" ottaen huomioon tilanteen vakavuuden ja vallitsevat olosuhteet.
Taiteilija Kansa mm. haukkui kaikki maanviljelijät ihan "pystyyn". Muistaakseni hän sanoi suunnilleen tähän tapaan; "ette te vi...tun maajussit mitään rahaa tarvitse". Kansan esittämiä TV-otoksia jouduttiin ottamaan uusiksi. Kuulutettiin, että "tekniikassa oli vähän vikaa, joten kappale esitetään uudelleen", jne, jne... .
Esityksensä lopuksi Kansa jäi "pyörimään" lavalle, eikä poistunut sieltä. Nurmijärven Marttojen edustaja jakoi kiitoskukkia ja kiitti konsertin järjestäjiä "hienosta tilaisuudesta". Hän aloitti sanomalla jotenkin tähän tapaan; "vaikka taiteilija Kansa kaikin mahdollisin keinoin yrittääkin häiritä tätä tilaisuutta, niin lausun Teille lämpimät kiitokseni tästä erinomaisen hyvästä konsertista..."
Siihen loppui minun Tapani Kansan ihannointi. Luettuani myöhemmin hänen "vuodatuksiaan" mediasta, olen jotenkin oppinut ymmärtämään häntä ja antamaan "anteeksi" hänen tekemänsä virheet. En kuitenkaan ole sen Tampereen "keikan" jälkeen käynyt kertaakaan hänen konserteissaan, mutta yhden levyn olen ostanut.
Olen samaa mieltä, ettei entisenlaista taiteilija Kansaa enää ole. On ehkä parasta antaa tilaa muille ja jättää pääsylippunsa maksanut yleisö ikäviltä kokemuksilta. Taiteilija Kansa on jo päivätyönsä tehnyt esiintyvänä taiteilijana ja todella hyvin sen on tehnytkin pl. nämä viime vuodet.
Tapani Kansa! Olet ollut ehkä paras suomalainen kevyen ja vähän vakavammankin musiikin tulkitsija ja hyvä lauluntekijä. Kiitos siitä Sinulle. Esiinny vieläkin, jos Sinulla voimia riittää. Jos ei riitä, niin meille faneille se kyllä riittää. Eihän Olavi Virtaakaan enää ole, mutta hänen musiikkinsa elää. Pidän "Olaa" edelleen kaikkien aikojen parhaimpana suomalaisena kevyen musiikin tulkitsijana. Tietääkseni "Olan" kaksi parasta laulua "Yö kerran unhoa annoit" ja "Punatukkaiselle tytölle" ovat lähtöisin kokonaan tai ainakin osittain hänen "omasta kynästään".
Tapani hyvä, ei Sinun tarvitse yrittää enää väkisin toivoo Tampereen Pirkka-Hallin konsertissa ollut hauholainen maanviljelijä.
Vastaa lainauksen kanssa
Pirkkahallissa
12
307
Vastaukset
- hohhoijaa!
Miksi lainailet tänne monien vuosia vanhoja keskusteluja muilta palstoilta. Tuokin Tampereen Pirkkahallin konsertti josta jutussa kerrotaan on 90- luvulta. Muistaakseni 1998. Tuolloin Tapsa juuri sairastui maniaan ja siitä johtui hänen poikkeuksellienen käytöksensä tuossa konsertissa. Tuon tapauksen jälkeen / siis 14 vuoden aikana) Tapsa on tehnyt useita kymmeniä, jopa satoja toinen toistaan upeampia keikkoja ja konsertteja. Viimeisin joulukonserttikiertuekkin oli napakymppi !
- Monica.
Nimimerkki "hohhoijaa", miksi asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä?
Olin itsekin tuolla Pirkkahallin konsertissa. Aloittaja kertoi tuosta konsertista juuri niinkuin siellä menikin. Itse olin ihan "puulla päähän lyöty" tuosta Tapsan käytöksestä siellä Pirkkahallissa. Olisi ollut vaikeaa uskoa sitä ellen olisi ollut itse näkemässä/kuulemassa paikan päällä.
Olin aina kuvitellut että Tapsa olisi kovasti maalaiselämän puolella joten ihmetys oli suurta kun hän häiriköi ja niin rumasti siellä kommentoi.
Olen myös aina pitänyt Tapsasta, käynyt hänen keikoillaan ja konserteissaan. Sen voin sanoa että Tapsan 1990 luvun alun konsertit tuohon saman vuosikymmenen puoliväliin olivat aivan upeaa kuunneltavaa! Juuri tuona aikana Tapsan ääni oli parhaimmillaan.
Konsetit oli upeita, isoilla orkestereilla ja viimeisenpäälle soittajilla joten ei voi sanoa kuin että ne oli maamme upeimpia konsertteja ellei ihan parhaita!
Toivon tietenkin Tapsalle vaan parasta, tietenkin tuon Pirkkahallin tapauksen ymmärtää näin jälkikäteen kun on ollut paljon juttua taustoista.
Toivon myös että Tapsa on vielä pitkään ilonamme niin tanssilavoilla kuin konserteissakin. - meitsi vaan
Monica. kirjoitti:
Nimimerkki "hohhoijaa", miksi asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä?
Olin itsekin tuolla Pirkkahallin konsertissa. Aloittaja kertoi tuosta konsertista juuri niinkuin siellä menikin. Itse olin ihan "puulla päähän lyöty" tuosta Tapsan käytöksestä siellä Pirkkahallissa. Olisi ollut vaikeaa uskoa sitä ellen olisi ollut itse näkemässä/kuulemassa paikan päällä.
Olin aina kuvitellut että Tapsa olisi kovasti maalaiselämän puolella joten ihmetys oli suurta kun hän häiriköi ja niin rumasti siellä kommentoi.
Olen myös aina pitänyt Tapsasta, käynyt hänen keikoillaan ja konserteissaan. Sen voin sanoa että Tapsan 1990 luvun alun konsertit tuohon saman vuosikymmenen puoliväliin olivat aivan upeaa kuunneltavaa! Juuri tuona aikana Tapsan ääni oli parhaimmillaan.
Konsetit oli upeita, isoilla orkestereilla ja viimeisenpäälle soittajilla joten ei voi sanoa kuin että ne oli maamme upeimpia konsertteja ellei ihan parhaita!
Toivon tietenkin Tapsalle vaan parasta, tietenkin tuon Pirkkahallin tapauksen ymmärtää näin jälkikäteen kun on ollut paljon juttua taustoista.
Toivon myös että Tapsa on vielä pitkään ilonamme niin tanssilavoilla kuin konserteissakin.Tapanin upeimmat ja elämyksellisimmät viihdekonsertit ovat olleet 2000- luvulla. Tapsa ja Rautavaara konsertti Helsingin finlandia-talolla oli huikean mahtava kokemus. Tapsan ääni soi niissä lauluissa täydellisesti. Vähintään yhtä upea ja mieliinpainuva kokemus oli myös hänen 40- vuotis taiteilijajuhlakonserttinsa Järvenpäässä. Kertakaikkisen fantastista kuultavaa ja nähtävää. Orkesterikin oli paras joka Tapsaa on tähän mennessä säestänyt.
Nykyisin Tapsa on tehnyt paljon myös muita kuin viihdekonsertteja. Esim. hänen kirkkokonserttinsa ovat todella sykähdyttäviä. Kirkon holveissa Tapsan ääni soi, tunteikkaana, uljaana, täyteläisenä ja herkän koskettavana myös. Viimejouluna olin Tapsan joulukonsertissa Kuopion kirkossa. Mahtavaa kuulla sävykkäästi ja kauniisti soljuvia joululautulkintojaan. Se olikin toistaiseksi Tapsan paras joulukonsertti jossa olen ollut..
Loistavan miesartistin tunnistaa siitä ,että iän myötä karismaa vaan karttuu ja ääni sekä tulkinta syvenee kypsyy ja kehittyy . Tapsalle näin hyvin on juuri käynyt. - My opinion
meitsi vaan kirjoitti:
Tapanin upeimmat ja elämyksellisimmät viihdekonsertit ovat olleet 2000- luvulla. Tapsa ja Rautavaara konsertti Helsingin finlandia-talolla oli huikean mahtava kokemus. Tapsan ääni soi niissä lauluissa täydellisesti. Vähintään yhtä upea ja mieliinpainuva kokemus oli myös hänen 40- vuotis taiteilijajuhlakonserttinsa Järvenpäässä. Kertakaikkisen fantastista kuultavaa ja nähtävää. Orkesterikin oli paras joka Tapsaa on tähän mennessä säestänyt.
Nykyisin Tapsa on tehnyt paljon myös muita kuin viihdekonsertteja. Esim. hänen kirkkokonserttinsa ovat todella sykähdyttäviä. Kirkon holveissa Tapsan ääni soi, tunteikkaana, uljaana, täyteläisenä ja herkän koskettavana myös. Viimejouluna olin Tapsan joulukonsertissa Kuopion kirkossa. Mahtavaa kuulla sävykkäästi ja kauniisti soljuvia joululautulkintojaan. Se olikin toistaiseksi Tapsan paras joulukonsertti jossa olen ollut..
Loistavan miesartistin tunnistaa siitä ,että iän myötä karismaa vaan karttuu ja ääni sekä tulkinta syvenee kypsyy ja kehittyy . Tapsalle näin hyvin on juuri käynyt.Mun mielestä herra Kansa oli laulajan makemoisimmillaan 1980- ja 1990-luvuilla. Silloin hän purkitti parhaat levynsä ja laulu kulki illasta toiseen upeasti. Tääkin esitys http://www.youtube.com/v/8CGLyjdomVs on sanalla sanoen loistava. Silloin sekä mies että ääni olivat täydessä tikissä.
- Better than best!
My opinion kirjoitti:
Mun mielestä herra Kansa oli laulajan makemoisimmillaan 1980- ja 1990-luvuilla. Silloin hän purkitti parhaat levynsä ja laulu kulki illasta toiseen upeasti. Tääkin esitys http://www.youtube.com/v/8CGLyjdomVs on sanalla sanoen loistava. Silloin sekä mies että ääni olivat täydessä tikissä.
Tapani Kansa on laulajan parhaimmillaan 1999 vuodesta lähtien ja siitä eteenpäin ( 1999 ilmestynyt tangolevy on Tapsan tähänasti julkaistuista levyistä ylivoimaisesti parhain ). 2000- luvulla muitkin upeita albumeja on hältä tullut , joissa on monia upeita biisejä ( mm. Elämäni laulukirja yksi Kansan sykähdyttävimpiä koskaan laulamia lauluja). 2000- luvulla Tapsalta ei ole juurikaan tullut jymyhittiä, mutta eipä yhtään rimanalitus-biisiä tullut, toisin kuin aikaisempina vuosikymmeninä.
Tapsa on laulajana kuin hyvä viini. Vuodet eivät ole osaamista verottaneet ...päinvastoin. Tapsan tulkinnoista on vanhemmiten kadonnut pinnallisuus. Tulkinnoissaan on nyttemmin myös sitä henkistä syvyyttä. Tuntuu että hän on varttuneimmilla vuosillaan löytänyt lauluista aivan erityisen sävähdyttävällä tavalla sen olennaisimman eli SIELUN. Äänensä rikkaat ja runsaat sävyt ja värit ihastuttaa koko kirjollaan. Tapani on huippuvedossa ja toivottavasti pysyy, sillä hän on sen laatuinen artisti, tulkitisja, taiteilija jolle ei löydy kansallista paikanvartijaa.
- TappiSU
Itse kuulen tuosta ensimmäistä kertaa. Hyvä että tuodaan asioita esille ettei totuus unohtuisi. Eiköhän 2008 joulukiertueet peruttu Pohjolan vakuutusyhtiön toimesta. Oli tullut valtava määrä negatiivista palautetta. Ei aina ole mennyt putkeen 98 jälkeenkään.
- Musica.
Tapsan viime vuoden joulukonserteista oli tullut valtavasti positiivista palautetta, samoin 2010 vuoden joulukonserteista ja 2009. 2008 vuoden loppupuoli oli Tapsalle melko kaaoksellista aikaa. Tuli ero pitkäaikaisesta vaimosta, joten tästä syystä ,sekä varmasti myös edellissyksyn ja vielä keväällä jatkuvan mittavan ja loistavasti sujuneen, menestykkään juhlakonserttikiertueen stressi laukaisi päälle jonkinasteisen manian, joka sotki loppuvuoden keikkoja ja siksi ne 2008 vuoden joulukonsertit jouduttiin perumaan.
Onneksi 2008 vuoden syyspuoli ( puhumattakaan vuodesta 1998 ) on jo aikoja sitten onnellisesti takana ja nyt eletään tätä aikaa ja katsotaan eteenpäin ,eikä kaiveta vuosien takaisia asioita esiin yhtämittaa. Tapani Kansa huokui hyvää oloa ja vointia viime joulun alla antamassaan joulukonsertissa jota sain olla kulemassa ja kokemassa , jotta uskon että hän tulee tarjoamaan tulevaisuudessa lisää upeita , ennenkokemattomia musiikillisia elämyksiä runsainmitoin. - musadiggari
Vai oli tuo Pirkkahallin konsertti "muutama vuosi sitten ". Ei taida teikäläisellä oikein ajantaju pelata, sillä tuo konsertti oli syksyllä joko vuonna 1997 tai 1998 ihan täsmälleen sitä en muista, mutta minulla on konsertti taltioituna myös videolle. Sillä se tuli jälkikäteen myös TV:stä. Tapsan lisäksi konsertissa esiintyi myös mm. Mikko Alatalo, Arja Koriseva, Joel Hallikainen, Matti Esko ja Anna Hanski. Tuo konsertti esiintyminen ei ollut paras mahdollinen Tapsan osalta, mutta sen ymmärtää koska tuolloin juuri Tapsalla oli se maanisdepressiivisyys vaihe päällä ( silloin sitä ei vielä oltu diagnosoitu, mutta mutta myöhemmin syksyllähän oiereiden tullessa ilmi m Tango-kiertueella selvemmin Tapsa sitten hoitoon siitä pääsi ). "Ihan kiva" , että täälä kirjoitetaan tuosta konsertista siihen tyyliin kuin se olisi ollut vuosi tai pari sitten, vaikka tosiasiassa siitä on kohta liki 20- vuotta ja tuon konsertin jälkeen Tapani on tehnyt lukemattomia toinen toistaan mahtavampia ja laadukkaampia konsertteja, levyjä ja keikkoja ja tulee jatkossakin tekemään.
- oliko fiksua ?
Tajusitkohan ollenkaan, että vastaamalla tähän vanhaan ketjuun nostit Tapsan mielenterveyden jälleen puheenaiheeksi ?
Äly hoi älä jätä ! - Hakusanat:
oliko fiksua ? kirjoitti:
Tajusitkohan ollenkaan, että vastaamalla tähän vanhaan ketjuun nostit Tapsan mielenterveyden jälleen puheenaiheeksi ?
Äly hoi älä jätä !Mielenterveyden ongelmat, homohuhut, aisankannatus
- lisää tässä:
Hakusanat: kirjoitti:
Mielenterveyden ongelmat, homohuhut, aisankannatus
naisten vetimiin pukeutuminen, piereskely, perapojan per''ntarkastus----- lisää? anyone?
- Tapsa-pelle
Tapsa on pelle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758