Heleniuksella oli olkapää kipeä ja vielä käsikin muka murtui, siksi ei paremmin nyrkkeillyt Chisoraa vastaan. Klitskolla oli kanssa käsi kipeä. Seli, seli, Chisorasta voi olla montaa mieltä mutta ei hän ala keksimään tuollaisia tekosyitä.
Voi vain arvata millainen metakka siitä olisi noussut jos Chisorakin vetoaisi johonkin vastaavaan. Nyt kun valkonaamat itkee vaivojaan on asia ihan ok, ei kovin tasapuolista. Mies ei valita paitsi valkoinen mies joka ei muuta teekkään.
Valkoiset miehet, selittelyjen mestarit
8
71
Vastaukset
- Chisorafani
Nyrkkeilijöillä on aina selitykset miksi eivät voittaneet tai tyrmänneet. Chisora on tästä piristävä poikkeus, ei selittele, ei ainakaan läheskään niin paljon kuin muut.
- Eläkkeelle
Vanhempi Klitsko on jo ikäloppu, parasta olisi jäädä eläkkeelle kun ei paikat kestä. Robbe taasen jää eläkkeelle ennen kuin täyttää 30 vuotta, sitten voi ryhtyä portsariksi.
- 44
Ja näiden kahden tapauksen perusteella tuomitset koko valkoisen rodun selittelijöiksi :) Nyrkkeilijät kertovat aina vasta ottelun jälkeen vaivoistaan. Tämä siksi ettei vastustaja voisi hyödyntää tietoa.
Tämän verran pitäisi nyrkkeilystä/kamppailulajeista yleensä olla kuusalla, ennen kuin söpertelee tänne typeryyksiään - matteuspas
Jos aloittaja olisi leimannut mustat selittelijöiksi, se olisi ollut rasistinen kommentti.
David Haye, ei valkoihoinen, selitti Vadimiria vastaan käydyn ottelun jälkeen otelleensa varvas kipeänä. Hyppeli kyllä kiitettävästi, antautumatta iskujen vaihtoon. - ylipääsemätön
Unohdit David Hayen,pikkuvarvas kipeä kun
hävisi W.Klitshkolle.- oletettavasti
Aloittaja ei taida olla valkoinen.
- matteuspas
Heh, kiitos oikaisusta:)
- Selittely huvittaa
oletettavasti kirjoitti:
Aloittaja ei taida olla valkoinen.
Sillä ei ole mitään väliä onko aloittaja valkoinen vai ei mutta oikeassa on, valkoiset ovat suuria selittelijöitä. Ei Chisora ole tappioitaan selitellyt, valkoiset eivät muuta teekkään kuin selittelevät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472