Osaako kukaan sanoo, että paljonko armeija suunnilleen maksaa valtiolle vuodessa? Ja kuinka paljon näillä uusilla säästötoimilla pyritään kokonaisuudessa säästämään?
Olen tekemässä esitelmää aiheesta enkä löydä vastauksia. Kiitoksia etukäteen jos joku viitsisi vastata mielellään lähde linkitettynä : ).
Suomen armeijan kulut vuodessa
5
431
Vastaukset
- 9
valtion budjetit löytyy valtiovarainministeriön sivulta.
- xxxxxxxxx
Varsinaisiin kuluihin voi vielä lisätä 30-40% kustannuksia, jotka koituvat asevelvollisten työvoimapanoksen menetyksestä.
Silloin olemme aika tasossa Ruotsin kanssa, joka muuten näyttäisi käyttävän rahaa puolustukseensa Suomea enemmän. - täsäsääsä
Nuorten pakollinen asepalvelus on ollut OECD-maissa yhteydessä keskimääräistä heikompaan talouskasvuun vuosina 1960–2000. Asevelvollisuudesta luopuminen näyttäisi nostavan talouskasvua 4 prosenttia vuosikymmenessä. Sen sijaan puolustusmenoilla ei ole ollut merkitsevää vaikutusta talouskasvuun. [6]
USA:n asevelvollisuudesta luopumiseen ratkaisevasti vaikuttanut Nobel-palkitun Milton Friedmanin mukaan asevelvollisten työ ei muutu kansantaloudellisesti halvemmaksi sillä, että siitä ei makseta[7].
Professori Panu Poutvaaran empiiristen tutkimusten mukaan asevelvollisuus näyttää halvemmalta ainoastaan siltä osin kuin pakkotyön hinta jätetään huomioimatta ja asevelvollisuus on siis pakkotyöpiiloveroa nuorille miehille, ja tämä tulisi hänen mukaansa korvata avoimella verolla. Koko kansantalouden mittakaavassa asevelvollisuusarmeija se tulee 1 - 2 % BKT:stä kalliimmaksi kuin palkka-armeija. Tämä tarkoittaa, että puolustusvoimien todellinen kustannus Suomessa olisi 2,5 - 3,5 % BKT:stä. [6][8][1]
Poutvaara esittää tulokselle myös teoreettisia todisteita, esimerkiksi palkka-armeija mahdollistaa tehokkaamman ja tarkoituksenmukaisemman rekrytoinnin sekä koulutusaikojen eriyttämisen tehtävänkuvasta riippuen. Varusmiespalvelus usein keskeyttää työuran tai pitkittää opintoja, pakon vuoksi palvelukseen joutuvat myös siitä eniten kärsivät. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuisivat tavallista useammin ne, jotka siitä eniten hyötyisivät. Reserveihin vapaaehtoisesti sitoutuvista miehistä ja naisista saataisiin nykyistä paremmin koulutettu reservi. [6]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asevelvollisuus- whieoihofehiwo
Näin kirjoittaa kansantaloustieteen professori Panu Poutvaara (HY), HS 5.10.08. Orjatyön todellinen hinta ei ole nolla.
Palkka-armeijan muodollisesti korkeammat kustannukset johtuvat sotilaiden panoksestaan perimästään hinnasta. Tämä palkka ei ole mistään pois, se vain siirtyy veronmaksajilta puolustustyön tekijöille pakkotyön sijaan. Sen sijaan kansantaloudesta on pois, jos sotilaat valikoidaan ja koulutetaan tehottomasti sen sijaan, että heidät valittaisiin tarkoituksenmukaisesti markkinamekanismilla ja koulutuksessa ei tarvitsisi välittää tasapuolisuudesta vaan joku voitaisiin kouluttaa lyhyesti, toinen pitkästi. Sekin on tehotonta, että reserviin otetaan enemmän väkeä kuin voidaan tehokkaasti ylläpitää.
Tehottomuudessa ei ole mitään, mikä olisi ylevämpää kuin tavaroiden hajottaminen - lopputuloskin on sama: yhteiskunnan resurssien väheneminen.
Mikä tahansa armeijan koko järjestyy tehokkaammin palkkatyöllä
Nyt 39 % ikäluokasta käy armeijan, mutta kenraalien mukaan määrää tulisi pienentää. Mikä tahansa määrä valitaankin, se on saavutettavissa myös palkkatyömarkkinoilla - ja aina kustannustehokkaammin. Nykyiseen, palkattomaan työhön ei moni nainen viitsi hakeutua. Palkkatyössä ei myöskään hakeuduttaisi aiheettomiin palvelusvapautuksiin yhtä innokkaasti kuin nyt.
Poutvaaran mukaan palkka-armeijan "palvelukseen hakeutuisivat ja reserviin sitoutuisivat entistä enemmän ne, joille armeijassa opituista taidoista on hyötyä siviilissäkin." Lisäksi "palvelusaikoja voitaisiin eriyttää nykyistä enemmän."
Pakkotyö on todellisuudessa kalliimpaa kuin palkkatyö
OECD-maissa 1960-2000 pakollinen asevelvollisuus heikensi talouskasvua. Muut puolustusmenot eivät heikentäneet talouskasvua. Asevelvollisuudesta luopuminen olisi voinut nostaa talouskasvua keskimäärin reilut neljä prosenttia vuosikymmenessä (Keller, Poutvaara & Wagener).
Tällöin ei myöskään enää rangaistaisi pakkotyöllä niitä miehiä, jotka suorittavat velvollisuutensa siinä missä lusmummat kieroilevat itsensä eroon siitä, vaan maanpuolustuksesta maksettaisiin tasapuolisesti verotuksessa. Konservatiivienkin pitää siis vaatia palkka-armeijaa, elleivät he ole lusmujen puolella.
"Vahva kansantalous pystyy rahoittamaan maanpuolustuksensakin paremmin kuin heikko."
Täsmälleen samalla perusteella Usassakin luovuttiin pakkotyöarmeijasta Milton Friedmanin työn ansiosta.
Puolustusministeriö: orjatyö on kustannustehokasta
Puolustusministeriön kansallisen puolustuspolitiikan yksikön johtaja Markku Nikkilä vastaa, että pakkotyöarmeijamme on kustannustehokkaampaa, koska Suomen puolustusmenot ovat vain 2,3 mrd euroa. Hän ei ymmärtänyt Poutvaaran selitystä orjatyön implisiittisistä kustannuksista kansantaloudelle - ne eivät näy tuossa luvussa.
On vaikea keksiä pakkotyöarmeijan puolesta yhtään argumenttia, joka ei puoltaisi myös pakkotyöpoliisia. Kyse on vain tottumukseen takertumisesta. Sen sijaan palkka-armeijan vaatimasta verosta voitaisiin vapauttaa ne, jotka ovat jo maanpuolustusvelvollisuutensa pakkotyöllä suorittaneet armeijassa tai siviilipalveluksessa tai kärsineet rangaistuksensa totaalikieltäytyjänä.
http://www.vapaasana.net/artikkelit/2008/11/asevelvollisuus-tulee-kalliimmaksi-kuin-palkkaarmeija
- tästä lisää
laita tääkin esitelmääs
Armeijan ulkoistamien atk-, tulostus- ja varmennuspalveluiden lisäkuluihin voi upota liki 60 miljoonaa euroa, kertoo Suomen Sotilas-lehti. Summa on suurinpiirtein sama kuin mitä varuskuntien lakkautuksella säästetään.
http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2012/02/24/lehti-armeijan-saastot-menevat-atean-palveluihin/201223900/7
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221701
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161382Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329982- 61980
- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658