Augusti Vatanen

Muistaako kukaan Kangaslammin koulun poikien käsityönopettajaa Augusti Vatasta? Oli opettajana siellä 60-luvun lopussa. Uskoisin, että tällä hetkellä teettää jakkaroita nyt ihan muissa fääreissä mutta josko joku hänestä jotain menneiltä ajoilta.
13716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sain selville, että ilmeisesti hänen oikea nimi oli AKU VATANEN. On asunut jossakin Iisalmen ulkopuolella olevalla kyläkoululla ja kävi 60-luvun lopussa sieltäkäsin töissä Kangaslammin koululla toimien poikien käsityönopettajana. Siihen aikaan pojat kutsuivat häntä "tappaja vataseksi".

Äänestä

AuKusti Vatanen oli käsityönopettajana ollessani Juhani Ahon koululla yläasteella. Teknisen käsityön tunnit pidettiin tuolloin keskustan koululla.

Äänestä
  • ajel 70-luvulla muistaakseni Ford Taunuksella ja kuel muistaakseni ku ajo sillä viitostiellä keulamällin rekan kanssa,korjatkee jos muistan viärin

    Äänestä

On elossa vielä, asustelee veljeskodilla.

Äänestä

Kiitos tiedosta. Mitä muuta tiedät hänestä?

Äänestä

eipä elä aku ennee

Äänestä

En tiedä, että minkä ikäinen Aku oli mutta hän oli jo aika vanha silloin kun oli opettajani. Joten tuskin on enää elänyt aikoihin. Tiedätkö Mummo Ankka jotain muuta hänen taustoistaan?

Äänestä
  • Oli aikoinaan Ala Varpasilla opettajana. Ajoi pahan kolarin Ahmontien ja Peltosalmentien risteyksessä, jossa vammautui pahoin. On kuollut vuosia sitten.

    Äänestä

  • entinen oppilas kirjoitti:

    Oli aikoinaan Ala Varpasilla opettajana. Ajoi pahan kolarin Ahmontien ja Peltosalmentien risteyksessä, jossa vammautui pahoin. On kuollut vuosia sitten.

    Aku Vatanen ajo kolarin tosiaan t-risteyksestä rekan eteen, sit meni pahasti sekaisin ja vieläki äkkiottesemmaksi kuin ennen keskustankoulun käsityötunneilla. Sitte Potilas Vatanen Koljonvirran B-mielisairaalaan osasto suljettu. Nykyisin vanhusten hoitokoti. iisalmi. Terv. Timppa.

    Äänestä

Mutta muistaako kukaan prokun lassin? oli käsityönopettajana lyseossa kuuskytluvun lopussa. Minulle noitui aiheetta, ja "potutti" silloin pahasti.

Äänestä

kimparihan oli -70luvulla keskustan koulun kässän opena, joskus paiskasi nyrkkiä pöytään.

Äänestä
  • jep se oli kärpäsaaren nyrkkeilijä.

    Äänestä

  • kimpari kirjoitti:

    jep se oli kärpäsaaren nyrkkeilijä.

    niin olikii ollu josku kevyessä sarjassa kehämiehenä, sillähän oli se vittu niskassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Waltteri kirjoitti:

Muistaako kukaan Kangaslammin koulun poikien käsityönopettajaa Augusti Vatasta? Oli opettajana siellä 60-luvun lopussa. Uskoisin, että tällä hetkellä teettää jakkaroita nyt ihan muissa fääreissä mutta josko joku hänestä jotain menneiltä ajoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu