Kaikki ihmisethän kokevat kivun eri lailla, mutta
kaksi lasta normaalisti alateitse synnyttäneenä
uskon kyllä osaavani kuvailla
synnytyskipua.Mieheni oli aikoinaan kiinnostunut
siitä miltä se tuntuu ja mietin miten sitä
parhaiten kuvailisi. No niin... supistuskipua voi
suoraan verrata kipuun joka tulee kun lyö
vasaralla todella lujaa sormeensa, ero on siinä
että kipu tulee hitaasti ja häviää hitaasti. Eli
kuvitelkaa että vatsanne on jättimäinen sormi
jota valtava vasara moukaroi. No, nyt joku ukko
naureskelee että eihän toi ole mitään! Mutta
kuvitelkaa että kipu toistuu tuntikausien ajan ja
5-10 minsan välein ja lopussa kipu on jatkuvaa
joka säteilee selkään ja
jalkoihin.Auts.Ponnistusvaihe taas... onko teillä
joskus ollut aivan älytön ummetus niin että on
kipeää tehnyt ja pökälettä on pitänyt pykätä
tuskanhiessä niin että melki on verisuoni
katkennut päässä? Sellainen on ponnistusvaihe,
jollain se kestää muutamia minuutteja ja joillain
yli puolikin tuntia.Että näin... synnytys ei ole
mikään piknikki. Eriäviä mielipiteitä saa kyllä
esittää koska kuten tiedän, eri ihmiset kokevat
kivun eri tavalla.
kaksi lasta normaalisti alateitse synnyttäneenä
uskon kyllä osaavani kuvailla
synnytyskipua.Mieheni oli aikoinaan kiinnostunut
siitä miltä se tuntuu ja mietin miten sitä
parhaiten kuvailisi. No niin... supistuskipua voi
suoraan verrata kipuun joka tulee kun lyö
vasaralla todella lujaa sormeensa, ero on siinä
että kipu tulee hitaasti ja häviää hitaasti. Eli
kuvitelkaa että vatsanne on jättimäinen sormi
jota valtava vasara moukaroi. No, nyt joku ukko
naureskelee että eihän toi ole mitään! Mutta
kuvitelkaa että kipu toistuu tuntikausien ajan ja
5-10 minsan välein ja lopussa kipu on jatkuvaa
joka säteilee selkään ja
jalkoihin.Auts.Ponnistusvaihe taas... onko teillä
joskus ollut aivan älytön ummetus niin että on
kipeää tehnyt ja pökälettä on pitänyt pykätä
tuskanhiessä niin että melki on verisuoni
katkennut päässä? Sellainen on ponnistusvaihe,
jollain se kestää muutamia minuutteja ja joillain
yli puolikin tuntia.Että näin... synnytys ei ole
mikään piknikki. Eriäviä mielipiteitä saa kyllä
esittää koska kuten tiedän, eri ihmiset kokevat
kivun eri tavalla.
Vastaukset 17
Vanhimmat
olen synnyttänyt kaksi lasta alateitse. Toinen oli
perätilassa ja syntyi pylly edellä ja pää ja jalat
viimeisinä (=tuli kaksinkerroin). Kuulun
ilmeisesti siihen vähemmistöön, joka ei juuri
kipuja tunne, kun en pysty kuvailemaan sen
paremmin supistuksia kuin ponnistustakaan kipuna.
En ole tuntenut lainkaan supistuksia, paitsi
kädellä vatsaa tunnustelemalla ja huomaamalla sen
kovaksi. Synnytykseni sujuivat nopeasti,
vedenmenosta 6-8 tunnin kuluttua lapsi oli jo
syntynyt. Eka kerralla en ehtinyt olla sairaalassa
kuin vajaa kolme tuntia ennen kuin lapsi jo oli
maailmassa.
Synnytys voi olla myös tällainen.
mikä ihmeen nopea synnytys se on, jos se kestää 6-
8 tuntia! Kyllä mä tiedän, että vuorokausikin voi
mennä, mutta minä olen jättänyt lapsenhankinnan
haaveeksi juuri noiden kipujuttujen takia. Se on
vähän sama kuin muutto. Se on ihan helvettiä
sitten kun sitä puuhataan, ja juuri kun on
unohtanut miten kamalaa on muuttaa, tekee mieli
jo avarampaa kämppää.
Olen vasta päässyt omista kasvukivuista eroon
muutama vuosi sitten. En ymmärrä mitä iloa
lapsista on, pelkkää huolta ja rahanmenoa. Minä
olin sentään maailman helpoin lapsi, en ikinä
pyytänyt mitään, en kiukutellut, kapinoinut,
haistatellut, ryypännyt. Mutta meikäläisiä on kai
yksi miljoonasta. Joten jos vaikka saisin ihan
sellaisen tavallisen uhmaikäisen ja murrosikäisen
penskan, niin kyllä siinä olisi varmaan ihan
helisemässä. Ai niin ja sitten se rakkaus joka
peittoaa kaiken murheen. Minä kun en tiedä
kuulemma siitä mitään. Höpsis, pyyteetöntä
rakkautta ei ole olemassakaan. Kysykää vaikka
siltä marttyyriseltä heroinistin äidiltä, jolta
on mennyt työkyky varastelevan penskansa
hoitamisessa.
Tällaiseksi on maailma mennyt. Elämän on oltava
helppoa ja vaivatonta, ja siihen eivät pienet
lapset mahdu...Itse en ymmärrä, mutta jokainen
tekee omat valintansa elämässään.
.....otan osaa!
minä kunnioitan kyllä ajatuksiasi helppo "lapsi".
Mutta itse en todellakaan halua lapsestani
nukkea. Toivon että lapseni saa rauhassa olla oma
persoonansa. Sen takia sitä yleensä
kyllästyttääkin ja on vaihtelun tarpeessa kun
elämä on liian tasaista. Ja mieluiten työnnän
rahani lapseeni kuin moneen muuhun asiaan. minä
olen onnellinen tässä elämässäni, koska tulen
onnelliseksi siitä että voin kasvattaa oman
lapseni. En ole niin itseriittoinen että olisin
valmis luopumaan elämäni ihanimmasta ja
rankimmasta vaiheesta sen takia etten viitsi
nähdä vaivaa elämäni eteen! Se on asenteestakin
kiinni miltä elämä tuntuu. minä en halua
pintaliitoa vaan raavin syvemmältä. ja
synnytyskivut eivät ole mitään miellyttäviä
kokemuksia, harva niistä nauttii, mutta
lopputulos on vaivan arvoinen ja se kova hetki
kestää tästä elämästä vain pienen pienen
hetken... Itse unohdin sen jo seuraavana
päivänä...(ne kivut!)
olkoon kaikki onnellisia!
Vaimoni on synnyttänyt kaksi lasta normaalisti
alateitse. Olin mukana molemmilla kerroilla. Itse
tietysti olin hermostunut ja tietysti
ensimmäisellä kerralla enemmän. Jossain
raskautensa loppuvaiheessa vaimoni totesi
minulle, ettei hän sairas ole vaan raskaana. Hän
on mielestäni osannut kertoa synnytyksestä
oikealla tavalla ilman kiihkoilua. Joillakin
tietysti kipukynnys on erilainen kuin toisilla.
Vaimoni kertoi synnytyskipujen olevan täysin eri
asia, kuin sairaudesta johtuva kipu. Lapsen
syntymä kun on yksi maailman hienoimmista ja
ihmeellisimmistä asioista. Valitettavasti jotkut
synnyttäneet valittavat toisille kipujaan ja
tuskiaan ja kertovat kauhutarinoita.
nämä "kauhutarinat" voivat myös johtua siitä,
että on vaikea ja kivulias synnytys takana! Jopa
niin kamala, ettei uskalla tehdä lisää lapsia -
ei se tuska unohdu yhdessä yössä.
En halua pelotella ketään kauhutarinallani, mutta
jos joku sattuu minulta asiasta kysymään, kerron
rehellisesti miltä MINUSTA tuntui - minulle se
oli yhtä hirvittävää, raastavaa tuskaa, jota
kesti vuorokauden. Ja Tiedän, ettei kaikilla ole
näin, vaan että toisilla se sujuu kuin tanssi, ja
hyvä niin.
Mietin tässä, että mikähän saa sut kertomaan
kokemuksestasi niin seikkaperäisesti.
Synnytyskertomukset ei saa olla mikään tabu, mutta
tuskin niistä mitään hyötyäkään on ensimmäistä
vauvaa odottaville. Ikävintä on se, jos innolla
vauvaansa odottava alkaa pelätä synnytystä toisten
kauhukertomusten vuoksi. Monet äidit kokevat
varmasti sankaruutta selvitessään synnytyksestä,
ja jakavat kokemuksia muitten synnyttäneittein
kanssa. Ei siinä mitään... Itse en kuitenkaan
haluaisi kuvailla asiaa sellaisille, joilla
ensimmäinen kerta on edessä. Mitä se
toista auttaa, jos minun synnytykseni oli
sitä tai tätä ja jos jotain meni mynkään
minun mielestäni. Jokainen synnytys on varmaan
erilainen. Hyvä synnytysvalmennus on parasta
valistusta ja siihen kuuluu myös saada
tietoa, että kipu kuuluu asiaan ja kivun
lievitystä on saatavana.
Näin se homma etenee. Turha pelottelu ei helpota
kenenkään oloa. Itse mukana olleena voin kertoa
vain positiivisia asioita synnytyksestä. Tiedän
toki, että olin sivustaseuraaja kun vaimo
synnytti, enkä näin ollen kipua tietenkään
tuntenut. Ensimmäisen, kuten toisenkin,
synnytyksen jälkeen vaimoni käveli itse osastolle
mitä kyllä itse suuresti ihmettelin. Toki
synnytykset ja synnyttäjät ovat erilaisia.
Pelottelu pois!!!
Itse kyllä toivon, että ihan jokainen raskaana oleva on tietoinen siitä, että mitä todennäköisimmin synnytys sattuu ja kovasti. Siis pikkasen kyllä huolestuttaa, jos joku täällä on päässyt elämässään lapsen hankinnan vaiheeseen eikä ole tietoinen elämän perusasioista...
Mun mielestä ihan hienoa vaan, että joku yrittää kipua kuvata.
Mulla itselläni ei ole kokemusta oikeasta synnytyksestä, mutta raskauden puolivälin "synnytyksestä" kylläkin ja kyllä ne supistukset silloinkin olivat aika hemmetin kivuliaita. En edes itse muista kunnolla ko. päivää. Tosin mun mielestä se kipu oli jostain ihmeen syystä siedettävää ja se loppui heti, kun vauva tuli ulos.
Itse olen kovin utelias sen suhteen, että miltä oikea synnytys tuntuu. Mun kohdalla oikeaan synnytykseen on aikaa vielä melkein 3 kk ja mun mielestä on kiva lukea kuvauksia synnytyksistä.
Ilmeisesti kipu kynnykseni on korkea koska en
kuvailisi synnytyksiäni noin.Ensimmäisellä
kerralla pyysin puudutuksen kun luulin että se
kuuluu asiaan ja vielä toisellakin kerralla.Loput
ovat tulleet ilman puudutuksia ja
vauhdilla.Viimeinen oli tosi mahtava,jutustelin
hoitajan kanssa kaikesta muusta,enkä keskittynyt
siihen paljonko minuun sattuu.Ehtisin olla
sairaalassa vaja 10 min.kun lapsi oli
ulkona.Lasten saanti on mahtavaa
ja toisen nelikiloisen enkä voi sanoa
kummastakaan synnytyksestä, että ne olisivat
olleet jotain kauhean kipeitä. Minua on auttanut
se, että olen pahimmassa vaiheessa keskittynyt
täysin hengittämään ja en ole vain suostunut
antamaan periksi kivulle. Ja supistusten välit
olen kerännyt voimia ja rentoutunut täydellisesti.
Sanoisin, että henkinen kantti se määrää pitkälti
synnytyksessä sen, miten kaikki menee. Ei auta
käydä hermoilee. Ottaa vaan supistuksen
kerrallaan. Ja kaikki se työ ja uurastus
unohtuvat HETI, kun lapsi sujahtaa maailmaan.
Ihana tunne!
Tämä teksti sopisi esipuheeksi siihen kirjaan,
jonka tarkoitus olisi pureutua synnytyksen
oleellisimpiin seikkoihin. Asiallinen, avoin ja
perusteltu tieto tulisi saada kaikkien äiti/isä -
keskusteluryhmien ainoaksi lähtökohdaksi ja
kantavaksi voimaksi. Hengittäminen, supistusten
välit, lepo, voimien kerääminen, rentoutuminen,
yksi supistus kerrallaan (juuri se sen hetkinen -
ei edellinen tai seuraava), henkinen kantti.
Puheenvuoro johon tässä vastaan on huoneentaulun
arvoinen.
Kätilö vm87? Siis vuosimallia -87? En tiennyt
että sen ikäiset voivat vaimistua kätilöiksi...
Jos auto on vuosimallia -87, se on valmistettu
vuonna 1987. Jos kätilö on vuosimallia -87, hän on
valmistunut kätilöksi vuonna 1987. Oliko vielä
jotain epäselvää?
aika paskiainen oot kun tänne tuut pelottelee naisia jotka ei oo viel synnyttänyt! Pidä idioottmiaset vertailusi itelläs! Jos oot niin vitun heikko etkä kestä kipua, mitä naiset on kestänyt aina niin painu vittuun!
tällaisen liki 10 vuotta vanhan ketjun keskustelun kärkeen jos se sinua niin suututtaa?! Siksikö että pääsit ruikkaamaan tuon syvällisen kommenttisi ketjuun?
Tältä tuntuu synnytys -kommentit voi jättää omaan arvoonsa, koska ne kertovat vain siitä, miltä tuntui Hilma Mielikäisen yksi synnytyskokemus. Se ei ole mikään valtakunnallinen standardi.