Nina sanoi muutama vuosi ( 2008 )sitten Iltalehdesä näin :
" Tapani on kovilla. Valtion elättämät klassisen musiikin ja ns. hienon taidemusiikin harjoittajat viettävät helppoa ja turvallista elämää Tapaniin verrattuna", af Enehjelm tulittaa.
" Olisi mielenkiintoista nähdä miten he pärjäisivät jos joutuisivat vastaamaan itse omalla taloudellaan kuten Tapani tekee! Koko uransa vailla valtion apurahoja, stipendejä tai muuta taloudellista turvaverkostoa ahertaneelle taiteilijalle konserttikiertueet ovat aina taloudellinen riski.
" Tapanin ympärillä aina silloin tällöin myrskyää. Olen ymmärtänyt että tilanne oli sama jo hänen kouluaikanaan. Tapanin satua potkut Kotkan lyseosta meininki koulussa rauhottui, mutta suurin osa koulukaveresta jäi kaipaamaan häntä. Elämä ja arki muuttui harmaan tylsäksi sen jälkeen, kun Tapani oli poistunut kuvioista", naurahtaa af Enehjelm Iltalehdelle.
Nina sen sanoi
4
275
Vastaukset
- näin tuumin
Tapsa on tottunut tekemään työtään oppien kantapään kautta. Eihän helpolla ole päässyt, mutta eipä ole itseään myöskään helpolla halunnut päästää. Jos niin olisi laulaisi hän vain pelkkiä iskelmärenkutuksia.
Onneksi on kuitenkin laajentanut repertuaariaan myös taidemusiikin suuntaan. Se on häntä laulajana kehittänyt. - Zaixai
Kyllä ne taidemusiikin esitykset ovat sitä luokkaa, että ei hän historiaan niillä pääse.
- Annu.
Mitäs tuo on muuta kuin kadehtimista. Kyse on ammatinvalinnasta kuten muillakin ihmisillä. Kun ei ollut lahjakkuutta klassisen musiikin laulajaksi niin älköön valittako, muitakin ammatteja on jos iskelmälaulajan hommat ei nappaa. Ei muutkaan voi valittaa jos äly ei riitä lukea lekuriksi ja joutuu elämään paskakuskin palkoilla.
- A-Man
Aamen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17914774Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11810412Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1069269Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k298907Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy638596Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496867Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1796455Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri305443Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1485312Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole413005